

LEHTIKUVA
Kristillisdemokraatit ehdottavat Ruotsissa: Avustusrahoilla vankiloita ulkomaille
Ruotsin vankilat ovat tupaten täynnä. Osasyynä tähän on se, että kolmannes vangeista on ulkomaalaisia. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ehdottaakin Ruotsin radion mukaan, että valtio rakentaisi kehitysyhteistyövaroilla vankiloita maihin, joista rikolliset tulevat.
Kristillisdemokraattien ehdotuksen mukaan valtio ottaisi varat kehitysyhteistyöbudjetista. Summa olisi neljän vuoden aikana 1,8 miljardia kruunua (174 M€). Rahoilla sekä korjattaisiin että pystytettäisiin uusia vankiloita. Vaikkapa sellaisiin valtioihin, jotka eivät kunnioita ihmisoikeuksia. Näin saataisiin aikaan ongelmamaihin inhimillisempiä rangaistuslaitoksia.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch sanoo Ruotsin radion haastattelussa, että ulkomaisiin vankiloihin voitaisiin sijoittaa 400-500 vankia. Vankilat olisivat tarkoitettu erityisesti heille, joiden rangaistukseen sisältyy maastakarkoitus.
”Olisi voinut ajatella ensin”
Vanki ei voisi kieltäytyä sijoituksesta vankilaan ulkomaille. Puheenjohtaja Busch näkisi kernaasti, että Ruotsi tekisi vankiloista sopimuksen Somalian ja Afganistanin kaltaisten valtioiden kanssa.
Vankilat takaisivat vangeille kohtuulliset olot ulkomailla, vaikka laitokset eivät ruotsalaisia laatustandardeja täyttäisikään.
– Jos ulkomaalainen henkilö on huolissaan seurauksista, joita koituu kotimaahan palaamisesta, niin sitä olisi ehkä voinut ajatella ennen kuin syyllistyi vakaviin rikoksiin Ruotsissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- avustusrahat maastakarkoitus vankiloita ulkomaille Ebba Busch ulkomaalaiset rikolliset Kristillisdemokraatit vankila Kehitysyhteistyö Afganistan Somalia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtamediakin sai tarpeekseen kaaoksesta: ”Ruotsi tarvitsee uuden alun – vihreiden on lähdettävä hallituksesta”

Ruotsin oikeistopuolueet: Rikosaalto on toinen pandemia – PS-edustajat huolissaan maahanmuuttajien väkivallan eskaloitumisesta

Rantanen Malmön mellakoille annetuista syistä: ”Täyttä potaskaa!”

Purra: Malmössä riehutaan, Göteborgissa riehutaan, liekkivideot leviävät sosiaalisessa mediassa

Erikoistutkijan mielestä on hyväksyttävä, että Suomi muuttuu maahanmuuton seurauksena – Purra eri linjoilla: ”Humanitaarinen maahanmuutto ei vain yksinkertaisesti toimi”

Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista

Ruotsin nuoriso muuttuu – lähes 40 % maahanmuuttajataustaisia

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Ruotsidemokraatit vaativat loppua löysäilylle: ”Ulkomaalaiset rikolliset ulos maasta tai säilöön”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









