

LEHTIKUVA
Laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden laajentaminen hiertää hallituspuolueiden välejä
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä, joka mahdollistaisi laajat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaisten jäsenten Arja Juvosen, Kaisa Juuson ja Minna Reijosen mielestä olisi viisainta perua koko esitys, joka ilmiselvästi hiertää hallituksessa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen esitti tänään asian pöytäämistä 17.11.2022 kokoukseen. Asian käsittely keskeytyi ja hallitus piti neuvottelutauon.
– Tehtyämme pöytäysesityksen kokous keskeytyi ja oppositio poistui valiokuntahuoneesta käytävälle. Odotimme käytävässä hallituspuolueiden neuvottelua noin 15 minuutin ajan. Tämän jälkeen valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ilmoitti kokouksen jatkuvan. Kokous ei ollut kuitenkaan enää päätösvaltainen, sillä hallituksen edustajat keskustaa lukuun ottamatta poistuivat paikalta. Me opposition edustajat olimme kyllä paikalla. Nyt herää kysymys, mitä hallitus aikoo tämän lakiesityksen kanssa tehdä. Ilmiselvästi se hiertää hallituksessa. Viisainta olisi perua esitys, valiokunnan perussuomalaiset jäsenet arvioivat.
Esitys hylättävä jo kansallisen turvallisuuden näkökulmasta
Juvonen ja valiokunnan muut perussuomalaiset jäsenet Kaisa Juuso ja Minna Reijonen näkevät esityksessä lukuisia riskejä.
– On selvää, että esitetty lainsäädäntö mahdollistaisi Suomen terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuvan hybridisodankäynnin. Puolassa ymmärrettiin, että Venäjä voi ohjata suuria määriä ihmisiä rajalle, ja se rakensi Kaliningradin rajalle aidan muutamassa päivässä. On käsittämätöntä, ettei Suomen hallitus ymmärrä näitä uhkia, vaan sinisilmäisesti kuvittelee, että Suomeen tullaan vain hyvissä tarkoituksissa.
– Perussuomalaisille on selvää, että esitys pitäisi hylätä jo kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Olemme pyytäneet esityksen vaikutuksista ja kustannuksista lisäselvityksiä sekä asian käsittelyä myös hallintovaliokunnassa. Hallituspuolueille hallintovaliokunnan lausunnon pyytäminen ei kuitenkaan sopinut, Juvonen, Juuso ja Reijonen kertovat.
Edustajien tietojen mukaan asian käsittely jatkuu ensi viikon kokouksissa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terveydenhuoltojärjestelmä Kaliningrad kansallinen turvallisuus raja-aita Hybridisodankäynti Markus Lohi lakiesitys sosiaali- ja terveysvaliokunta Terveyspalvelut laittomasti maassa olevat Kaisa Juuso Minna Reijonen Puola Venäjä Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus laillistamassa laittomasti maassa olevat – hallintovaliokunnan perussuomalaisilta täystyrmäys

Hallitus esittää laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa lakiin – ”Sen kun vain lampsii erikoissairaanhoidon päivystykseen”

Perussuomalaiset: Suomessa tuhansien hoitajien vaje ja hyvinvointialueilta rahat jo loppu – hallitus on parantamassa vain laittomasti maassa olevien palveluita

Maksuton terveydenhuolto ilman oleskelulupaa on merkittävä vetovoimatekijä – voi kannustaa suuria ihmisjoukkoja Suomeen veronmaksajien kustantaman hoidon toivossa

Perussuomalaiset tyrmää hallituksen esityksen laittomasti maassa olevien terveyspalveluista – ”Keskusta lupasi laittomasti maassa oleville jalkapannan, nyt tulikin ilmainen terveydenhuolto”

Perussuomalaiset eivät maksaisi toimeentulotukea laittomasti maassa oleskeleville – kokoomus kannatti valiokunnassa, mutta ei salissa

Terveydenhuolto kriisissä – perussuomalaiset priorisoisi julkisen rahan käyttöä: Suomalaisten rahoilla tulee järjestää suomalaisille hoitopalveluja
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










