
Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sotaoikeus on hylännyt syytteen, joka liittyi Puolan itärajalla ammuttuihin varoituslaukauksiin. Oikeuden mukaan sotilaalla on velvollisuus puolustaa maan rajaa, eikä ammattisotilaan ampumista varoituslaukauksista aiheutunut vaaraa kenellekään.
Lublinin sotaoikeus on hylännyt syytteen, joka liittyi Puolan itärajalla maaliskuussa 2024 ammuttuihin varoituslaukauksiin. Tuolloin rajavartioston avuksi komennettu ammattisotilas ampui tusinan verran laukauksia raja-aidan läpi pyrkineiden maahantulijoiden suuntaan, kertoo Puolan yleisradio. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä syyttäjällä on mahdollisuus valittaa siitä.
Sotilasta syytettiin toimivaltuuksiensa ylittämisestä ja vaaran aiheuttamisesta. Syyttäjän mukaan betonitolpasta kimmoneet luodit olisivat voineet aiheuttaa vaaraa laitonta maahantuloa yrittäneille henkilöille, rajavartijoilla tai muille paikalla olleille sotilaille.
Lisäksi syyttäjä oli sitä mieltä, että rajavartioston virka-avuksi komennetuilla sotilailla oli oikeus käyttää asettaan vain avun hälyttämiseksi. Sotatuomari oli tästä asiasta täysin eri mieltä: erikoistehtävään komennetut sotilaat voivat saada rajavartijoille kuuluvia valtuuksia esimerkiksi matkustusasiakirjojen tarkastamiseen, mutta tämä ei poista heille sotilaina kuuluvia aseenkäyttöoikeuksia.
Tuomarin mukaan sotilailla on perustuslaillinen velvollisuus puolustaa maan rajoja, ja heillä on oikeus käyttää aseitaan, mikäli se on uhkatilanteeseen nähden kohtuullista. Tuomarin mukaan ammattisotilaan tarkasti ampumat varoituslaukaukset eivät aiheuttaneet vaaraa kenellekään.
– Kuten syytetty hyvin selitti, jos hän olisi halunnut tappaa jonkun, näin olisi myös tapahtunut, sotatuomari Radosław Hunek totesi.
Tuomari huomautti, että syytekirjelmässä asianomistajiksi nimetyt rajavartijat ja sotilaat olivat lausuneet, että he eivät kokeneet olevansa tilanteessa minkäänlaisessa vaarassa, joten heillä ei ole asiassa mitään rangaistusvaatimuksia.
Syytteestä vapautettu sotilas kertoi toimittajille, että hän erosi armeijasta syytteeseen jouduttuaan, mutta harkitsee palaavansa Puolan asevoimien palvelukseen ensi vuonna. Hän vaati Puolan valtiota suojelemaan rajalla palvelevia sotilaita ja rajavartijoita paremmin.
Puolan itärajalla on ollut väkivaltaisuuksia johtuen Venäjän masinoimasta hybridioperaatiosta, jossa laittomat tulijat yrittävät väkivalloin päästä raja-aidan yli tai läpi. Tilanne on jatkunut jo useiden vuosien ajan.
Puolan viranomaisten mukaan on viitteitä siitä, että maahanpyrkijöitä koulutetaan Valko-Venäjän puolella toimimaan sissisodan tyylisesti: yksi osasto vetää metelöimällä ja kiviä heittämällä rajavartijoiden huomion itseensä samalla kun toisaalla toinen joukko rikkoo raja-aidan tunkkia tai rälläkkää käyttäen.
Nyt oikeudessa käsitellyssä tilanteessa oli kyse siitä, että kymmenisen maahantulijaa oli jo päässyt raja-aidan läpi rikkomalla sen tunkilla. Aidan toisella puolella oli kymmeniä tulijoita lisää. Heitä pysäyttämässä oli vain kuusi puolalaista viranomaista.
Vain kuukauden verran myöhemmin keväällä 2024 puolalainen sotilas kuoli laitonta rajanylitystä yrittäneen henkilön puukottamana. Laiton ”siirtolainen” keihästi rajavartijan kepin päähän kiinnittämällään veitsellä raja-aidan tankojen välistä. Tappajaa ei saatu ikinä kiinni. Tämän jälkeen Puolan hallitus helpotti rajaa vartioivien joukkojen ampuma-aseiden käyttöä koskevia sääntöjä.
Maaliskuussa 2025 Puola otti käyttöön Suomen rajaturvallisuuslakia muistuttavan lain, joka antaa hallitukselle mahdollisuuden päättää turvapaikkahakemusten vastaanottamisen väliaikaisesta lopettamisesta, kun maahan kohdistuu välineellistettyä maahantuloa. Vain vasemmisto äänesti lakia vastaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.

Euroopan parlamentin päätös tarkoittaa sitä, että laittomasti maassa oleskelevat voidaan siirtää palautuskeskuksiin kolmansiin maihin EU:n ulkopuolelle, ja tarvittaessa ottaa säilöön, jos he ovat uhka yhteiselle turvallisuudelle. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on iloinen päätöksestä, joka edustaa selkeää tiukennusta maahanmuuttopolitiikkaan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Anne Rintamäki, Pia Sillanpää ja Minna Reijonen ovat tyytyväisiä hallituksen esitykseen, jolla pyritään poistamaan laittoman oleskelun kannusteita.

Mielenosoittajat kerääntyvät saarivaltakunnassa kerta toisensa jälkeen laittomille maahanmuuttajille varattujen hotellien edustoille vastustamaan hallituksen politiikkaa. Mielenilmaisut kärjistyvät usein yhteenotoiksi poliisin ja vastamielenosoittajien kanssa. Protestit leviävät yhä uusille paikkakunnille eikä vastakkainasettelulle näy loppua.

Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen sisäisessä turvallisuudessa uhkina korostuvat erityisesti järjestäytynyt rikollisuus, katujengit ja nuorisorikollisuus. Ministeri varoittaa seurauksista, jos ongelmiin ei tartuta määrätietoisesti ja ajoissa.

Sisäministeri Mari Rantanen pitää äärimmäisen tärkeänä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tai muutoin Suomessa laittomasti oleskelevat ulkomaalaiset palautetaan takaisin kotimaihinsa. Irakissa juuri vierailleen Rantasen mukaan maan turvallisuustilanne on parantunut niin, että se luo irakilaisille paluumahdollisuuksia.

Muslimikansanedustajien tunteet kuumenivat, kun Trump puhui somalimerirosvoista. Presidentti vaati linjapuheessaan kaikkia kongressin edustajia näyttämään selkeästi keiden puolella he ovat: omien kansalaisten vai laittomasti maassa olevien siirtolaisten. Demokraatit kieltäytyivät seisomasta oman maan kansalaisten tukena.

Kevään myötä ihmissalakuljettajat aktivoituvat Ranskassa ja ensimmäinen aalto tästä nähtiin keskiviikkona Britanniassa. Englannin kanaalin ylitti pienveneillä ennätykselliset yli 500 laitonta maahanpyrkijää. Hallitsemattoman maahantulon jatkuminen tietää lisää vaikeuksia sosialistihallitukselle ja varmistanee kansallismielisten puolueiden menestyksen paikallisvaaleissa.

Saksan ja Puolan suhteita hämmentää yhä selvemmin laittomien siirtolaisten palautuksista syntynyt kiista. Väki osoittaa mieltään ja aktivistien mielestä kyse on tavallisten puolalaisten turvallisuudesta sekä paikallisyhteisön suojelemisesta. Puolan pääministeri olisi valmis palauttamaan osittaiset rajatarkistukset maiden rajalle mahdollisimman pian.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.



Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää