Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Lakiehdotus: Avovankilaan ei sijoiteta enää vankeja, joiden arvioidaan jatkavan rikollista toimintaa tai vaarantavan vankilaturvallisuutta

13.12.2024 |14:18

Oikeusministeriössä on valmistunut lakiehdotus hallitusohjelman mukaisista muutoksista vankeus- ja tutkintavankeuslakiin. Tavoitteena on muun muassa parantaa vankilaturvallisuutta ja torjua järjestäytynyttä rikollisuutta.

Lakiehdotus pyrkii varmistamaan, ettei avolaitokseen sijoiteta vankeja, joiden arvioidaan jatkavan rikollista toimintaa tai vaarantavan vankilaturvallisuutta. Vangin rikollisuuden laatuun ja vangin vaarallisuuteen kiinnitettäisiin harkinnassa nykyistä enemmän huomiota. Tarkoitus on myös luopua määräaikaisista sijoituksista avolaitoksiin.

– Uudistuksella mahdollistettaisiin tutkintavangin sijoittaminen varmuusosastolle. Varmuusosastosijoitusten tavoitteena olisi nykyistä selkeämmin rikollisen toiminnan estäminen, vankilaturvallisuuden varmistaminen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen puuttuminen, oikeusministeriö tiedottaa.

Päihteiden käyttöä ja salakuljetusta ehkäistävä

Lakiehdotuksella pyritään myös varmistamaan, että vakavissa yhteiskunnallisissa häiriötilanteissa vankiluvun säätely olisi mahdollista vankiloiden toiminnan turvaamiseksi.

– Lisäksi on tarkoitus edistää vankiloiden ulkopuolisia laitossijoituksia erityisesti päihderiippuvuuksien hoidossa. Muut keskeiset muutosehdotukset koskevat päihteiden käytön ja salakuljetuksen ehkäisemistä vankilassa.

Lausuntokierrokselle lähteneet lakiehdotukset perustuvat pääosin hallitusohjelmaan sekä Rikosseuraamuslaitoksen esittämiin muutosehdotuksiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
7.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
9.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi