

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen poliittiset päättäjät leikkaavat omaishoitajilta – perussuomalaiset eivät hyväksy leikkausta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perussuomalaisten valtuustoryhmä ei hyväksy omaishoidontukeen tehtävää leikkausta ensi vuodesta 1.1.2025 alkaen. Omaishoidontukea leikataan toiseen maksuluokkaan kuuluvilta Länsi-Uudenmaan omaishoitajilta 75 euroa. Länsi-Uudenmaan aluehallituksen jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kertoo, että perussuomalaiset olisivat hakeneet säästöjä leikkaamalla ennemmin poliittisten ryhmien ryhmärahoista ja paperittomien palveluista.
Leikkausta käsiteltiin tänään Länsi-Uudenmaan aluehallituksen kokouksessa, ja se on osa alueen ensi vuoden talousarvioesitystä. Lopullisesti talousarviosta päättää aluevaltuusto 10.12.2024. Perussuomalaiset esittivät aluehallituksessa, että toisen hoitoisuusluokan omaishoidontukea ei lasketa 848,99 euroon vaan se pidetään vuoden 2024 tasolla, jolloin se olisi edelleen 923,99 euroa.
– Me esitimme myös, että toiseen hoitoisuusluokkaan tehdään indeksikorotus kuten tehdään hoitoisuusluokkiin 1 ja 3. Perussuomalaisten esitys ei saanut kannatusta, vaan aluehallitus esittää aluevaltuustolle omaishoidon tukea leikattavaksi, aluehallituksen jäsen Arja Juvonen kertoo.
Tuen leikkaaminen ei kannusta omaishoitoon
Toinen hoitoisuusluokka tarkoittaa omaishoidettavan ympärivuorokautista hoivan tarvetta. Kyseessä on hoitoisuusluokka, jossa omaishoitajalla on suuri hoivavastuu. Omaishoidontuen leikkaaminen on väärä tapa hakea säästöjä, sillä omaishoitajat tekevät tärkeää ja merkittävää työtä läheistään hoitaessaan, jolloin he tuovat jo säästöjä yhteiskunnalle.
– Omaishoidontuen leikkaaminen ei kannusta omaishoitoon ja antaakin signaalin, että omaishoitajan tekemä työ ei ole arvokasta ja sitä tulee tehdä kutsumuksesta. Omaishoitajat tekevät tärkeää työtä, ja palkkio on myös arvostuksen mittari, Juvonen sanoo.
Säästöjä mieluummin paperittomien palveluista
Omaishoidontuen leikkaaminen on poliittisten ryhmien (kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit) budjettineuvottelujen tulos, jossa perussuomalaiset ei ole mukana. Perussuomalaiset hakisivat säästöjä muualta kuin omaishoitajista, esimerkiksi poliittisten ryhmien ryhmärahoista ja paperittomien ei-lakisääteisistä palveluista.
Hyvinvointialueet joutuvat tekemään tiukkoja säästötoimia kattaakseen alijäämää.
– Alueen päättäjien tehtävänä on tehdä säästöt myös inhimillisyys huomioiden, Juvonen toteaa.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Länsi-Uudenmaan aluehallitus ryhmäraha hoivavastuu indeksikorotukset hyvinvointialueet ympärivuorokautinen hoito omaishoidontuki Omaishoitajat Alijäämä Säästöt leikkaukset Paperittomat Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronapandemia jätti Suomeen mittavan hoitovelan, jonka purkaminen on hallituksen keskeinen tehtävä – ”Monet haasteista eivät ole ratkaistavissa rahalla”

Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Omaishoitajien asema paranee tällä hallituskaudella

Soteuudistuksen harmonisointi leikkaa palkkioita, eikä huonokuntoiselle hoidettavalle ole hoivapaikkaa – Juvonen: Vanhuksille ja omaishoitajille tarjotaan kylmää kyytiä

Omaishoitajat jäämässä ilman palkkiota Varsinais-Suomessa – Junnila: ”Olisi oikeudenmukaista, että omaishoitajien palkkiosta tehtäisiin verovapaa”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













