Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Oikeusministeri Leena Meri Helsingin Sanomissa: Vaarallinen vanki ei kuulu vapauteen

24.01.2025 |13:07

Jos on olemassa ilmeinen vaara, että elinkautiseen vankeuteen tuomittu vapauduttuaan syyllistyy uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen, ei vankia voida päästää ehdonalaiseen vapauteen, kirjoittaa perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri Helsingin Sanomissa.

Nykyisen hallituksen keskeinen tavoite on suomalaisten turvallisuuden parantaminen. Tähän liittyen oikeusministeriössä on käynnissä lukuisia hankkeita. Hallitusohjelman mukaisesti hallitus on etsinyt ratkaisuja sen varmistamiseksi, että yhteiskunnalle sekä muiden hengelle ja terveydelle vaarallisimmat vangit eivät vapaudu. Varmuusvankeuden käyttöönotto on hallitusohjelman lisäksi perussuomalaisten kriminaalipoliittisessa ohjelmassa.

– Nyt lausuntokierroksella olevassa arviomuistiossa varmuusvankeuden käyttöönotosta ja elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämisestä on esitetty kaksi ratkaisumallia, jotta vaaralliseksi arvioitu vanki ei enää pääsisi ihmisten ilmoille. Varmuusvankeuden osalta tarkoituksena on, että kaikkein vaarallisimpien vankien kohdalla vankeutta voidaan jatkaa niin pitkään kuin heidän arvioidaan olevan edelleen vaarallisia, Leena Meri kirjoittaa.

– Muun muassa Norjassa ja Tanskassa on jo vastaavanlainen mahdollisuus oikeusjärjestelmässä. Esitetyissä ratkaisuissa myös ensikertalainen voitaisiin tuomita varmuusvankeuteen poikkeuksellisessa tilanteessa.

Myös Anders Breivik oli “ensikertalainen”

Tämän lisäksi hallitusohjelman mukaan väkivaltariskin arviointia kehitetään ja sen merkitystä osana vangin vapauttamisharkintaa vahvistetaan olennaisesti. Kirjauksen tavoitteena on lisätä väkivaltariskiarvion painoarvoa elinkautisvankien vapauttamismenettelyssä. Jos on olemassa ilmeinen vaara, että elinkautiseen vankeuteen tuomittu vapauduttuaan syyllistyy uuteen vakavaan henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen, ei vankia voida päästää ehdonalaiseen vapauteen.

– Pakkolaitosten lopettamisen jälkeen Suomella ei ole ollut kunnon työkaluja vaarallisten väkivaltarikollisten pitämiseksi poissa yhteiskunnasta. Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen taannoin puhui rikosoikeusjärjestelmän remontista ja lainsäädännön uudistamistarpeista, jotta vaarallisimmat ja mieleltään vakavasti häiriintyneet uusintarikolliset saataisiin ajoissa telkien taakse (Kaleva 7.1.2023). Hänellä oli monia hyviä huomioita, joista olen samaa mieltä. Nyt asiaan on viimein valmisteilla muutos hallitusohjelmakirjauksen myötä.

– Nämä uudistukset koskettaisivat vain pientä ihmisjoukkoa, mutta ne olisivat merkittävä askel turvallisemmalle Suomelle. On syytä muistaa, että myös Anders Breivik oli ”ensikertalainen” rikoksentekijä, muttei häntä varmastikaan tulla näkemään vapaudessa pitkään aikaan – jos koskaan, Meri huomauttaa.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää