Artikkeli kuva

Lentokoneessa riehunut ja pakkopalautusta vastustanut vihreiden lainsäädäntösihteeri joutuu käräjille

05.12.2018 |16:24

Vihreiden lainsäädäntösihteeriä Aino Pennasta syytetään haitanteosta virkamiehelle ja ilmailurikkomuksesta.

Syytteiden taustalla on heinäkuun lopussa Helsinki-Vantaan lentokentällä Finnairin lentokoneessa sattunut välikohtaus. Tuolloin Pennanen yritti häiritä palautuslentoa ja kuvasi tapahtumat livelähetyksenä verkkoon.

Yritti lietsoa matkustajia mukaan

Pennanen ryhtyi riehumaan, koska huomasi että samalla lennolla oli mukana pakkopalautettava henkilö, jonka palautuksen Pennanen pyrki omalla toiminnallaan estämään.

Pennanen kieltäytyi istumasta paikalleen koneessa ja yritti myös lietsoa muita matkustajia mukaan esitykseensä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pennasen temppuilun vuoksi lentokoneen lähtö Berliiniin myöhästyi. Tilanne päättyi siihen, kun Pennanen lopulta poistettiin koneesta poliisisaattueessa.

Ilmailurikkomuksesta sakkorangaistus

Pennanen on tunnetusti arvostellut pakkopalautuksia ja Suomen turvapaikkapolitiikkaa.

Syytteet haitanteosta virkamiehelle ja ilmailurikkomuksesta on nostettu Pennasta vastaan tänään, eikä jutulle ole vielä määrätty käsittelypäivää käräjäoikeudessa. Prosessi on kuitenkin edennyt kohtuullisen nopeasti, sillä poliisi aloitti tapauksen esitutkinnan heti elokuussa, ja juttu siirtyi syyteharkintaan jo lokakuun alussa.

Sekä haitanteosta virkamiehelle että ilmailurikkomuksesta on molemmista seuraamuksena sakkorangaistus.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39
10.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää