
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
LEHTIKUVA
Vakuutusyhtiöiden kiristyneet säännökset aiheuttavat hankaluuksia luottotiedottomille. Vaikka asiakas olisi valmis maksamaan vakuutuksen vuodeksi eteenpäin, sopimusta ei tipu.
Heikki ja hänen vaimonsa perustivat viisi vuotta sitten perheyrityksen kiinteistöalalle. Kaksi ja puoli vuotta sitten yritys teki konkurssin ja kumpikin heistä menetti luottotiedot velkojen takia. Ja koska vakuutusyhtiö irtisanoi kotivakuutuksen, perhe oli menettää myös asuntonsa.
– Ehdotimme LähiTapiolaan, että maksaisimme vuoden vakuutusmaksut etukäteen, Heikki kertoo.
Virkailija totesi Heikille, että uuteen sopimukseen pitäisi saada erityislupa, koska luottotiedot oli menetetty.
– On uskomatonta, että säännöksien takia luottotiedottomien on esimerkiksi mahdotonta kilpailuttaa vakuutusyhtiöitä, Heikki pohtii.
Yli sata nimeä päivässä
Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan luottotiedottomia on tällä hetkellä 367 000 ja määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Mustalle listalle tulee päivittäin yli sata nimeä lisää. Samalla vauhdilla määrä kasvaa neljässä vuodessa yli puolen miljoonan.
Tietojen menettäminen aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi asunnon vuokraamisessa, puhelinliittymän hankkimisessa tai vakuutuksien saamisessa.
LähiTapiola ei jatkanut Heikin vakuutustasopimusta. Hän tiesi, että pankki voisi nyt lunastaa heidän asuntonsa, sillä lainaehdot velvoittavat kotivakuutukseen.
– Pahimmassa tapauksessa homma olisi edennyt niin, että pankki sanoo lainan irti ja asunto pakkohuutokaupataan murto-osalla sen todellisesta arvosta. Pankki saa omansa, asiakas menettää asunnon, mutta lainaa jää yllin kyllin, Heikki pohtii.
Vakuutusyhtiö saa valita asiakkaansa
Vakuutusyhtiö saa itse päättää, kenen kanssa vakuutussopimus tehdään.
– Harkinta tehdään tapauskohtaisesti, sillä luottohäiriömerkinnän vakavuus vaikuttaa. Jos asiakkaalla on pieniä häiriöitä, joista on tullut merkintä kauan aikaa sitten, vakuutus voidaan myöntää. Jos merkinnät ovat lähimenneisyydestä, sopimusta ei välttämättä tehdä, LähiTapiolan lakimies Veera Konttinen kertoo.
Joidenkin vakuutusyhtiöiden käytäntöön kuuluu, että luottohäiriömerkinnästä huolimatta vakuutussopimus voidaan tehdä, jos maksu hoidetaan etukäteen.
– Meillä siihen ei ole mahdollisuutta teknisistä syistä. Vakuutusjärjestelmä toimii niin, että laskun voi lähettää vasta sitten kun vakuutussopimus on voimassa. Jos tätä tekniikkaa lähdettäisiin muuttamaan, se olisi kallista ja muut vakuutuksenottajat joutuisivat maksamaan muutoksen korotetuissa vakuutusmaksuissa, Konttinen kertoo.
Asiakas maksumiehenä
Jos asiakkaalle on myönnetty vakuutussopimus, ei luottotietojen menettämisellä ole enää siinä vaiheessa merkitystä. Ainoastaan silloin sopimusehtoja katsotaan uudestaan, jos maksamattomat vakuutusmaksut johtavat sopimuksen irtisanomiseen.
– Silloin uuden sopimuksen tekemiseen vaikuttaa myös menetetyt luottotiedot, vaikka merkintä olisi tullut ensimmäisen sopimuksen tekemisen jälkeen.
Konttinen muistuttaa, että vakuutusyhtiön täytyy saada asiakkailtaan vakuutusmaksut, jotta korvauksia voidaan maksaa.
– Jos vakuutusyhtiö ottaisi kaikki asiakkaakseen ja tietty osa jättäisi maksamatta laskunsa, vakuutusmaksuja pitäisi nostaa, hän sanoo.
Vakuutus myönnettiin pankista
Konttinen sanoo, että vakuutusyhtiö ottaa aina riskin tehdessään asiakkaan kanssa sopimuksen.
– Voihan luottotiedollinenkin jättää vakuutusmaksut maksamatta. Nykyinen järjestelmä on mielestäni hyvä, vaikka se saattaakin johtaa asiakkaan hankalaan tilanteeseen. Mutta ainakaan ei tule mahdollisuutta siihen, että vakuutusmaksujen takia henkilö velkaantuisi lisää, Konttinen pohtii.
Heikin perheelle kävi lopulta hyvin. Lainan myöntänyt pankki myönsi myös kotivakuutuksen.
– Saatiin lopulta edullisempi vakuutus Säästöpankista. Kyllä se silti harmitti, kun LähiTapiola ei jatkanut vakuutusta, hän sanoo.
Ajatus, että kaikki luottotiedottomat jättävät asiansa hoitamatta, on Heikin mielestä väärin.
– En ole yhtään laskua jättänyt maksamatta piittaamattomuuden takia. Miksi ihmeessä niin tekisin? Joutuisin kuitenkin maksamaan ne tuplakorkojen kera perintäfirmalle. Eihän siinä ole järkeä.
Elomaa: Lainsäädäntö liian kova
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa on ollut jo pitkään huolissaan luottotiedottomien asemasta. Jo ennestään ahdingossa olevat henkilöt joutuvat entistä hankalampaan tilanteeseen nykyisten käytäntöjen takia. Elomaan mielestä vakuutussäännöksien löysääminen olisi tarpeellista.
– Sopimusten suhteen olisi mielestäni kohtuullista, että asiakkaalla olisi mahdollisuus maksaa vakuutusmaksut etukäteen.
Elomaa teki viime vuonna kaksi lakialoitetta, jotka käsittelivät häiriömerkinnän saaneiden mahdollisuutta saada verkkopankkitunnukset. Lakialoitteessa selvitettiin, kuinka hankalaksi asiat muuttuvat ilman tunnuksia, kun suurin osa asioista hoidetaan nykyään verkossa.
– Ongelma koskettaa jo niin laajaa ihmisjoukkoa. Nykyinen lainsäädäntö kohtelee maksuhäiriömerkinnän saaneita henkilöitä liian kovalla kädellä. Rajoitukset tekevät ihmisen elämästä todella vaikeaa, hän sanoo.
Artikkeli on julkaistu Perussuomalainen-lehden numerossa 1/15.
VERA MIETTINEN
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Lue lisää
Lue lisää