

Matti Matikainen
Mäenpää komppaa puolueen uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista ohjelmaa: ”Huoltovarmuuskysymyksille annettava suurempi painoarvo kaikkialla”
Perussuomalaiset julkaisi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa tiistaina. Siinä todetaan, että puolueen kaiken politiikan keskiössä on aina Suomen kansallisen edun turvaaminen. Ohjelmaan erittäin tyytyväinen perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää haluaa nostaa ohjelmasta esiin erityisesti huoltovarmuusasiat, joita hän on itse eduskuntapuheissaan säännöllisesti painottanut.
– ”Huoltovarmuuskysymyksille on annettava suurempi painoarvo aina kuntatason päätöksenteosta eduskuntaan asti.” Eipä tätä voisi paremmin sanoa, kommentoi perussuomalaisten keskeistä linjausta kansanedustaja Juha Mäenpää, joka edustaa perussuomalaisia myös valtioneuvoston joulukuussa 2021 asettamassa huoltovarmuusselonteon parlamentaarisessa seurantaryhmässä.
Tuore ohjelma on perusteellinen, ja se linjaa monipuolisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksiä. Heti alkuun todetaan, että Suomi on historiansa, kulttuurinsa, arvojensa ja yhteiskuntarakenteidensa myötä erottamaton osa läntistä sivilisaatiota ja sivistystä. Suomen kansallista turvallisuutta ja suvereniteettia ei tule missään olosuhteissa uhrata vetoamalla esimerkiksi ideologisesti värittyneeseen ja laajennettuun käsitykseen ihmisoikeuksista. Kansallista vahvaa puolustusta täydentävät tuleva jäsenyys puolustusliitto Natossa ja jo pitkään tehty laaja kansainvälinen puolustusyhteistyö.
Ukrainan sota muistutti huoltovarmuuden merkityksestä
Ohjelmassa muistutetaan, että vaikka kansainvälisen kaupan esteiden poistaminen tuo suomalaisille yrityksille suuria mahdollisuuksia, emme voi unohtaa sen riskejä kansantaloudellemme.
– Huoltovarmuuden kannalta keskeisiä sektoreita, kuten elintarvikehuoltoa ja perusinfraa, ei voi altistaa täysin sääntelemättömän kansainvälisen kilpailun alle, kertaa Mäenpää.
– Meille perussuomalaisille ja minulle itselleni huoltovarmuusasiat ovat olleet aina sydäntä lähellä. Ukrainan sota on avannut myös muiden silmiä asian suhteen. Huoltovarmuudelle on annettava suurempi painoarvo ja merkitys aina kuntatason päätöksenteosta eduskuntaan asti. Esimerkiksi Huoltovarmuuskeskus on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen laitos. Sen rahoituksen tasoa on syytä korottaa, kuten ohjelmassa vaadimme.
Perussuomalaiset näkee, että EU:n tulee Euroopan muuttuneen turvallisuusympäristön takia kiinnittää huoltovarmuustekijöihin sekä ruoka- ja energiaomavaraisuuteen enemmän huomiota ilmastopoliittisia linjanvetoja tehdessään.
Puolustusteollisuuden edellytykset varmistettava
Kotimainen asetuotanto ja puolustusteollisuus ovat kansallista huoltovarmuutta ja omavaraisuutta turvaavia tekijöitä. Perussuomalaiset vaatii, että kotimaisen puolustusteollisuuden osuutta tulee määrätietoisesti pyrkiä kasvattamaan. Kriittisten asejärjestelmien huoltovarmuutta ja poikkeusolojen tuotantoketjuja ylläpidetään hyvällä, pitkäjänteisellä kansainvälisellä puolustusmateriaaliyhteistyöllä. Kansallisten toimien lisäksi tuleva Nato-jäsenyys parantaa huomattavasti Suomen sotilaallista huoltovarmuutta.
– Myös puolustusvoimien kuljetusvälinehankinnassa tulisi suosia suomalaista. Työpaikat ja osaaminen täytyy säilyttää Suomessa. Tämä on huoltovarmuuden näkökulmasta keskeistä. Autoja on vaikea viedä kaupallisesti ulkomaille, jos kotimainenkaan toimija ei osta niitä, Mäenpää selittää.
Turve takaisin kansalliseen energiapalettiin
Perussuomalaiset haluaa turpeen takaisin kansalliseen energiapalettiin. Kyse on tässäkin huoltovarmuudesta.
– Energiapolitiikan virheet on korjattava, ja päätös luopua turpeen käytöstä tulee perua. Turve on huoltovarmuuden kannalta kriittinen täysin kotimainen energianlähde. Se on kotimaisista kiinteistä polttoaineista ainoa, jota on mahdollista asettaa varastoon merkittäviä määriä muutaman vuoden ajaksi, muistuttaa Mäenpää.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa korostetaan lisäksi, että rahoitusjärjestelmään kohdistuviin häirintämekanismeihin on löydettävä tehokkaat vastakeinot. Vakavien häiriötilanteiden varalle tulee rakentaa riittävät varomekanismit, jotta maksujärjestelmän toimivuus säilyisi kriisitilanteissakin.
Käteismaksaminen turvattava
Maksujärjestelmien toimivuus on Mäenpään sydäntä lähellä. Kansanedustaja jätti eduskunnassa jo helmikuussa toimenpidealoitteen käteisen rahan turvaamiseksi Suomessa jatkossakin kattavasti käypänä maksuvälineenä. Hän vaati tuolloin hallitusta ryhtymään asiassa toimenpiteisiin erityisesti huoltovarmuuden ja heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten tarpeiden vuoksi.
– Asiantuntijat ovat painottaneet, että keskeistä on säilyttää riittävä käteisen huolto- ja käyttöverkosto normaaliaikoina, koska ilman sitä käteinen ei ole vaihtoehto myöskään kriisiaikoina. Mikäli verkosto päästetään liian heikoksi, sitä on vaikea palauttaa ennalleen muun maksamisen häiriötilanteessa, muistutti Mäenpää tuolloin.
– Aloitteeni herätti hieman hilpeyttä sähköiseen maksamiseen myönteisesti suhtautuvien keskuudessa, mutta hymyt hyytyivät, kun Suomen Pankki julkaisi samankaltaisen lainsäädäntöaloitteen heti seuraavalla viikolla, lisää Mäenpää huvittuneena.
Myös aluepoliittisilla ratkaisuilla on merkitystä
Lopuksi Mäenpää muistuttaa, että myös aluepoliittisilla ratkaisuilla on merkitystä huoltovarmuuden kannalta.
– Esimerkiksi kysymys Kaskisten radan eli Suupohjan radan kohtalosta on myös samalla huoltovarmuuskysymys. Rata on tärkeä erityisesti Kaskisten satamalle. Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa mitään keskeisiä alueellisiakaan päätöksiä ei voi tehdä miettimättä Suomen kokonaisturvallisuutta, huomauttaa Mäenpää.
Perussuomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman voi kokonaisuudessaan lukea täältä.
Ohjelma on käännetty myös englanniksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma kansallinen puolustus asetuotanto Ukrainan sota turpeentuotanto ruokaomavaraisuus energiaomavaraisuus puolustusteollisuus aluepolitiikka puolustusyhteistyö Käteinen Kansallinen etu Juha Mäenpää Energiapolitiikka Huoltovarmuus nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista

Kehitysapu on tehotonta, veronmaksajilta kerättyjä miljardeja valuu korruptioon – perussuomalaiset vaatii nykyisestä kehitysapumallista luopumista

Perussuomalaiset haluaa lopettaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän ja kiristää ulkomaalaisten maakauppoja – Purra: ”Nyt on sen aika”

Tulossa: Purra ja Luukkanen tiistain Tuumaustunnilla: Turpo-ohjelman julkistus, poliittinen tilanne, energiakysymykset, Venäjän tilanne ja tavoitteet

Turpeen nostossa ei päästä tavoitteisiin

Mäenpää puhui käteisen rahan puolesta: Tärkeä maksutapa kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden kannalta

Reijonen huolissaan tankkauspaikkojen automatisoitumisesta – Saarikon vastaus: Sopimusvapaus ei tarkoita käteisen vastaanottopakkoa

Koskela haluaa Huoltovarmuuskeskuksen puolustusministeriön alaisuuteen

Mäenpää: Huoltovarmuus kiinteä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












