

PS ARKISTO
Mäenpää painottaa yleisen asevelvollisuuden merkitystä jatkossakin – ydinaseista ja Nato-joukoista Suomi päättää itse
Eduskunnassa käsiteltiin tänään Nato-jäsenyyttä, jonka hakemista perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ilmaisi puheensa aikana tukevansa. Mäenpää painotti yleisen asevelvollisuuden tärkeyttä maamme puolustamisen kannalta jatkossakin ja muistutti Suomen päättävän itse, sijoitetaanko tänne esimerkiksi Nato-joukkoja tai ydinaseita.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti, että Nato-jäsenyyden merkitys ei ole vain sotilaallinen, vaan sillä on myös taloudellinen ulottuvuus. Jäsenyys auttaa Suomen myönteisen maakuvan säilymisessä, minkä johdosta maariski näyttää sijoittajille pienemmältä. Mäenpää liitti päätöksen historiaan lainaamalla entistä tasavallan presidenttiä:
– Tämän jääväämättömän epävarmuuden edessä olen laajasti asiaa arvioinut ja pohtinut, ja mieleeni tuli yksi sellainen vanha sitaatti, ja luen sen täältä: ”Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä kulkee kaiken muun edellä.”
– Tämän puheen on täällä pitänyt joskus Urho Kekkonen, ja itse kun olen ollut hyvin sillä kannalla, että me pärjäämme liittoutumattomana ja käsittänyt sen riippumattomuutena, niin nyt kuitenkin asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että tuen jäsenyyden hakemista, ja tällä tavoin me olemme nyt ainakin riippumattomia Venäjästä.
Suomella jatkossakin reserviläisarmeija
Mäenpää painotti yleisen asevelvollisuuden tärkeyttä jatkossakin, vaikka Suomi todennäköisesti kuuluukin lähiaikoina puolustusliittoon.
– Vaikka Nato lisää Suomen turvallisuutta, perustuu jatkossakin kansallinen puolustuskykymme omaan asevelvollisuuteen perustuvaan reserviläisarmeijaan. Tällä hetkellä tämä ajatus käsittääkseni jaetaan lähes poikkeuksetta poliittisen kentän kaikilla laidoilla. Tästä pitää kuitenkin pitää kiinni myös jatkossa eikä lähteä hakemaan irtiottoja siinä vaiheessa, kun Nato-pidäkkeen ja lisäsuojan arkeen ollaan jo totuttu Suomessa. Odotan kaikilta puolueilta sitoutumista tähän, Mäenpää linjasi.
Suomalaisia sotilaita muihin Nato-maihin vain vapaaehtoisina
Mäenpää sanoi puheessaan, että sotilasvala velvoittaa ainoastaan Suomen puolustamiseen:
– Korostan sitä, että suomalaisten joukkojen lähettämisen muihin Nato-maihin on perustuttava vapaaehtoisiin sitoumuksiin. Halukkaita kyllä löytynee, niin ammattisotilaista kuin reservistä. Haluan korostaa, että ketään ei lähetetä muiden maiden kriiseihin pelkän suomalaisen sotilaan sotilasvalan perusteella.
Ydinaseista ja Nato-joukoista päätämme itse
Mäenpää selvensi myös, että Suomi päättää itse, sijoitetaanko sen alueelle Nato-joukkoja, -tukikohtia tai ydinaseita:
– Ydinaseet tosin ovat jo toisaalta omassa lainsäädännössämme kiellettyjä. Tässä jääväämättömän epävarmuuden tilanteessa on tärkeää, että tämä turvallisuuspoliittinen ratkaisu, Nato-option lunastaminen, on kauaskantoinen ratkaisu, joka tehdään laajan enemmistön turvin. Tiukoissa turvallisuuteemme vaikuttavissa päätöksissä päätökset tehdään hyvässä yhteistyössä.
Mäenpää lainasi vielä suomalaista jalkaväenkenraalia Adolf Ehrnroothia:
– ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.” Tämän tulee olla jatkossakin näin. Meidän pitää pitää omat puolustusvoimat kunnossa, turvata niihin ja ottaa tämä Nato sitten lisäsuojana tai lisäpidäkkeen antajana tähän meidän puolustusjärjestelmään.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotilasvala Nato-tukikohdat Nato-maat Nato-jäsenyyshakemus puolustusliitto ydinaseet Nato-jäsenyys Venäjä-riippuvuudet reservi yleinen asevelvollisuus maariski Adolf Ehrnrooth lainsäädäntö riippumattomuus hyvinvointi Liittoutumattomuus Urho Kekkonen Puolustusvoimat Juha Mäenpää Turvallisuuspolitiikka itsenäisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: ”Nato ei ole koskaan hyökännyt yhteenkään valtioon”

Junnila tyytyväinen Suomen Nato-päätökseen: Suomen itsemääräämisoikeus vahvistuu Venäjä-riippuvuuden vähetessä

Puisto: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys syventää yhteistyötä myös Baltian maiden kanssa

Antikainen: Nato-jäsenyys takaa maamme turvallisuuden ja päättää suomettuneisuuden kauden

Perussuomalaiset vaatii, että suomalaiset sotilasarvot on yhtenäistettävä Länsi-Euroopan järjestelmien kanssa – Purra: Nato-maissa tuijotetaan sotilasarvoa

Syväjohtamisoppi on heikentänyt Puolustusvoimien taistelukykyä – nykyajan armeijassa pitää olla ”kivaa”

Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista

Mäenpää kannattaa ukrainalaisten sotilaallista kouluttamista: ”Tieto ja taito eivät jakamalla vähene”

Mäenpää haluaa ehkäistä sotakuntoisten ajoneuvojen valumisen ulkomaille
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.