

LEHTIKUVA
Mäkynen: Alkoholiveron korotus kääntyy itseään vastaan – kohta viinaa kärrätään taas Virosta
Kun Viro nosti alkoholiveroa, tämä johti suomalaisten Viron viinarallin romahdukseen. Sekä virolaiset että suomalaiset siirtyivät ostoksille Latviaan. Kun Rinteen hallitus aikoo nostaa alkoholiveroa, niin Virossa reagoidaan välittömästi päinvastoin ja lasketaan alkoholiveroa heinäkuun alusta alkaen.
– Vaikka hallitus peruisi alkoholiveron nostamisen, tämä ei riitä, vaan Suomessa pitää kiireellisesti alentaa tuntuvasti alkoholiveroa. Lyhyelläkään matematiikalla ei jääne epäselväksi, että alkoholin matkustajatuonti Virosta tulee jälleen kasvamaan rajusti, varoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen.
– Tämä on oiva esimerkki siitä, miten veronkorotukset kääntyvät itseään vastaan.
Suomalaiset juomat kärrätään ulkomailta
Mäkysen mukaan hallitus kuvittelee, että veroja nostamalla saadaan lisättyä veroeuroja valtion kassaan.
– Ovatko suomalaiset kuitenkin sen verran viisaita, että he eivät alistu hallituksen ryöstöverotukseen, vaan hankkivat jatkossa taas nautintoaineensa halvemmalla Virosta ja internetiä hyväksikäyttämällä tilaavat lähes puoleen hintaan ne tutut suomalaiset juomat suoraan kotiovelle esimerkiksi Saksasta?
– Kuinka tällainen voi olla edes mahdollista? Mikä mahtaa olla ulkomailta Suomeen tuotujen suomalaisten juomien hiilijalanjälki? Nämä juomat valmistetaan Suomessa, viedään ulkomaille ja sieltä ne palaavat jälleen raskailla polttoaineilla liikkuvilla rekoilla ihmisten kotioville, Mäkynen ihmettelee ja kysyy, miten tällaisen rekkarallin lisääntyminen alkoholiveron nostamisen myötä palvelee hallitusohjelmaan kirjattua ”kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa”.
Haittaverot iskevät pienipalkkaiseen duunariin
Mäkynen peräänkuuluttaa myös maalaisjärkeä, kun useasta naapurimaasta saa verotuksen alhaisuuden vuoksi alkoholijuomia huomattavasti halvemmalla.
– Suomi voisi ottaa Virosta mallia alkoholiveron tuntuvalla alennuksella, parantaa suomalaisten ostovoimaa omassa kotimaassaan ja täten lisätä niin kotimaista työllisyyttä kuin verotulojakin.
– Hallituksen haittaverot iskevät pahiten pienipalkkaisen duunarin tilipussiin. Ryöstöverotuksella voikin sitten terveydenhuollon, turvallisuuden tai maanpuolustusmäärärahojen sijaan tehdä vihervasemmistolle kovapalkkaisia ilmastotyöpaikkoja julkiselle sektorille, Mäkynen lataa.
”Verokapina on täydessä vauhdissa”
Mäkysen mielestä suomalaisten holhoaminen verotuksen keinoin on mennyt jo liian pitkälle.
– Kohta täällä Suomessa ei voi tehdä enää mitään vapaa-ajalla, kun kaikki elämänalueet on otettu holhouksen alaiseksi ja elämän pienet ilot pilataan korkeilla veroilla.
– Valtion ei koskaan tulisi aliarvioida omia kansalaisiaan. Historia tuntee useita epäonnistuneita yhteiskuntia, jotka ovat tuhoutuneet erityisesti liiallisen verotuksen seurauksena. Verokapina onkin jo täydessä vauhdissa monen yrityksen jo siirryttyä ja monen harkitessa siirtymistä halvemman verotuksen maihin ja tätä menoa viimeinen sammuttaa valot täällä Pohjolan Venezuelassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- viinaralli verokapina valtion kassa Latvia alkoholivero haittaverot duunarit holhoaminen Yritykset Jukka Mäkynen Viro Suomi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










