

LEHTIKUVA
Mäkynen: Lasten ilmastolakko on opetusresurssien väärinkäyttöä – ”Mihin ideologiaan opettajat aikovat manipuloida lapsia seuraavaksi?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen on seurannut tämänpäiväistä lasten ilmastolakkoa surullisin mielin.
– Kun tämä ilmastonmuutosuskonto kuihtuu, niin mihin hankkeeseen ja ideologiaan opettajat aikovat manipuloida lapsia seuraavaksi? Tähän samaan vihervasemmistotaustaisten opettajien maailmankuvaan kuuluu sukupuolineutraali kasvatusideologia. Kun nämä lapset, varsinkin poikalapset ovat aikuisia, uskovatko he tosissaan, että mieskin voi synnyttää? Jukka Mäkynen kysyy.
Työaika käytettävä opetustyöhön
Opettajat ovat usein korostaneet julkisuudessa, että heidän tulisi pystyä keskittymään opetustehtäviin. Nykytilanteessa opettajilla menee paljon aikaa esimerkiksi kiusaamisen lopettamiseen, opetuksen suunnitteluun ja erilaisiin hallinnollisiin tehtäviin esimerkiksi jatkuvassa yhteydenpidossa oppilaiden vanhempiin Wilma-järjestelmän kautta.
– Nyt kuitenkin vaikuttaa lasten ilmastolakkoa katsellessa siltä, että osalle opettajista näyttäisi olevan itse asiassa liikaa aikaa muuhun kuin varsinaiseen opettajantyöhön.
– Arvostan edelleen niitä järkeviä opettajia, jotka eivät lähde mukaan tällaiseen hulluuteen. On otettava huomioon, että ilmastolakkoa on valmisteltu jo pidempään kouluissa, koska näin ison mielenilmauksen valmistelu vaatii aikaa. Näin ollen opettajat ovat käyttäneet arvokasta työaikaa ja tähän mielenilmaukseen valmistautumisessa, Mäkynen sanoo.
Vihervasemmistolaista propagandaa
Hänen mielestään on käsittämätöntä, että näille ilmastolakossa mukana oleville opettajille pitäisi maksaa lisää palkkaa.
– Mistä heille maksetaan, kun he ovat lähteneet mukaan ja manipuloineet syyttömät lapset mukaan omien poliittisten päämääriensä vankkureiksi? Ei tällaista voi terveellä järjellä varustettu kansalainen ymmärtää.
– Olemmeko pian tilanteessa, jossa osa järkevistä vanhemmista laittaa lapsensa yksityisopetukseen, koska he eivät halua altistaa omia lapsiaan vihervasemmistolaiselle propagandalle? Mäkynen jyrähtää.
Mitä sanoo opetusministeri Andersson?
Edustaja Mäkysen mielestä opetusministeri Li Anderssonin (vas.) on syytä ottaa kantaa ja linjata, kuuluvatko ilmastolakko ja siihen verorahoilla valmistautuminen koulujen opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan.
Mäkynen ihmettelee, että missä ovat nyt kasvatusalan päivystävät dosentit, kun lapsia selkeästi käytetään opettajien ja punavihreän eliitin itsekkäiden tarkoitusperien välineenä.
– Mitä tulee ilmastolakossa mukana olevien opettajien moraaliin tai enemmänkin sen puutteeseen, niin saattaa olla, että keräämme edellisten sukupolvien vapaan kasvatuksen hedelmiä, josta maalaisjärki näyttää olevan kaukana, Mäkynen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastolakko opetusministeri koululaiset opetussuunnitelma vihervasemmisto ideologia Propaganda Opettajat Jukka Mäkynen Li Andersson perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”

Tamperelainen koulu julkaisi ”Suomeen vai kuoleen”-kuvan itse jo helmikuussa, oppilaille syötetään Palefacea

Johan on opinnot! – Sukupuolentutkimuksen opiskelijat tanssivat Stop Deportations -mielenosoituksessa, Turun yliopisto jakoi opintopisteitä

Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin

Immonen: Ministeriltä ala-arvoinen vastaus kysymykseen lasten ja nuorten hyväksikäytöstä ilmastopolitikoinnissa

Sukupuolineutraalit vessat saavat tytöt välttelemään vessassa käyntiä

Professori Mikki Hiiri on huolissaan ilmastohätätilasta – tutkijoiden vetoomuksessa outoja allekirjoittajia

Putkonen: ”Eivätkö Greta ja kumppanit tiedä, että Kiina on maapallon suurin ilmastopahis?”

Ronkainen: Jättäkää lapset rauhaan ilmastovouhotukselta
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













