

MATTI MATIKAINEN
Putkonen: ”Eivätkö Greta ja kumppanit tiedä, että Kiina on maapallon suurin ilmastopahis?”
Kiinan päästöt kasvavat kuukaudessa Suomen vuosipäästöjen verran. Tämä merkitsee, että maailman päästöt vain lisääntyvät, vaikka Suomessa sammutettaisiin kaikki valot ja ajettaisiin energia- ja teollisuustuotanto kokonaan alas, perussuomalaisten työmies Matti Putkonen muistuttaa.
Työmies Matti Putkonen kummastelee, miksi yksikään suomalainen toimittaja ei ole kyseenalaistanut Pariisin ilmastosopimukseen sitoutuneen Kiinan ilmastotoimia tai kertonut, mitä ne konkreettisesti ovat.
– Kiinan presidentti ja Ranskan presidentti vakuuttelivat viime viikolla tukeaan Pariisin ilmastosopimukselle. Presidentit kuvasivat sopimusta ”peruuttamattomaksi prosessiksi” sekä suunnannäyttäjäksi vahvoille ilmastotoimille. Suomalaiset vastuulliset tiedotusvälineet hehkuttivat näitä ajatuksia tavanomaiseen tapaan. Ilmastosopimuksesta irtautunut Yhdysvallat haukuttiin lyttyyn, Putkonen sanoi Työmiehen tuumaustunnilla tiistaina.
Kiina tuottaa yli neljänneksen maailman päästöistä
Putkonen muistuttaa, että Kiina tuottaa yksin yli neljänneksen maailman päästöistä.
– Maan merkitys ilmastonmuutoksen kannalta on valtava. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Kiinan päästöt kasvoivat neljä prosenttia. Tämä lisää maailman kokonaispäästöjä prosenttiyksiköllä.
– Kiinan päästöt kasvavat kuukaudessa Suomen vuosipäästöjen verran. Tämä merkitsee, että maailman päästöt vain lisääntyvät, vaikka Suomessa sammutettaisiin kaikki valot ja ajettaisiin energia- ja teollisuustuotanto kokonaan alas, Putkonen huomauttaa.
Pariisin ilmastosopimuksessa Kiinalle annettiin erivapauksia.
– Maa saa lisätä päästöjä vuoteen 2030 saakka, vasta sen jälkeen edellytetään päästövähennyksiä. Kiina on ilmastosopimuksen mandaatilla lisännyt kivihiilen tuotantoa. Maassa suunnitellaan satojen uusien kivihiilivoimaloiden rakentamista.
Suomi ja muut maat taipuivat Kiinan kiristykseen
Putkonen huomauttaa, että Kiina kiristi sopimusneuvotteluissa ja sai erioikeuden, koska se ei olisi muuten allekirjoittanut Pariisin ilmastosopimusta.
– Lopputulos on äärimmäisen surullinen: Maa hankki ilmastosopimuksen turvin itselleen luvan syytää ilmakehään paksua mustaa savua, mutta sen annetaan silti esiintyä ”ilmastohyviksenä”.
– Muut maat, Suomi mukaan lukien, taipuivat kiristyksen alla. Tämä kiristys on johtanut taloudelliseen mielettömyyteen. Niissä maissa, joissa päästöjä vähentävät investoinnit olisivat suhteessa edullisimpia, pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Niissä maissa, joissa investoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin, Putkonen toteaa.
Pariisin sopimus toteutunut nihkeästi
Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas on kertonut, että Pariisin sopimuksen toteutuminen on sujunut todella nihkeästi.
– Vain kolmasosa tavoitteista on toteutunut. Vain Yhdysvallat on toteuttanut 50 prosenttia Pariisissa asetetuista tavoitteista, vaikka ei olekaan virallisesti sopimuksessa mukana. Silti maata moititaan.
Greta Thunberg teki YK:n ilmastohuippukokouksessa 15 muun lapsen kanssa valituksen Saksan, Brasilian, Ranskan, Argentiinaan ja Turkkin toiminnasta.
– Miksi Kiina jäi tästä listasta pois? On oikeutettua kysyä: miksi Greta Thunberg ja 15 muuta lasta eivät haastaneet Kiinaa oikeuteen? Valituksen tekijöiden mukaan hallitusten toimimattomuus ilmastonmuutoksen hillinnässä loukkaa heidän oikeuksiaan, jotka on määritelty YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa. Eivätkö Greta ja kumppanit ole tietoisia siitä, että Kiina on maapallon suurin ilmastopahis? Putkonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Greta Thunberg eniten saastuttavat maat päästöt Pariisin ilmastosopimus Kiina ilmastopolitiikka Suomi perussuomalaiset Matti Putkonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS:n maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet: Emme hyväksy maatalouden alasajoa

Perussuomalaiset on ilmastopolitiikassakin johdonmukainen – Purra: Muut puolueet sitoutuivat ilmastotyöryhmän äärivihreisiin tavoitteisiin

Antikainen: Sisäministeri Ohisalo keskittyköön päästöjen vähentämiseen hoitamalla työnsä

”Open ilmasto-opas” on uusi Pirkkalan moniste – valjastaa ala-asteikäiset ilmastopolitiikan välikappaleiksi

Mäkynen: Lasten ilmastolakko on opetusresurssien väärinkäyttöä – ”Mihin ideologiaan opettajat aikovat manipuloida lapsia seuraavaksi?”

Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”

Tutkija Hankamäki: Greta Thunberg on ilmastosodan ihmiskilpi

Hiilivoimaa ahkerasti rakentavan Kiinan mielestä kehittyneet maat eivät tee tarpeeksi ilmastonsuojelun eteen
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













