

SUOMEN UUTISET
Mäntylä: Köyhyys ja leipäjonot ovat kansallinen häpeä
Suomen sosiaali- ja terveysjärjestelmä täytyy uudistaa perusteellisesti niin, että lähtökohtana on palvelujen saatavuus ja lähipalveluiden säilyttäminen. Samalla voidaan tehdä säästöjä – palveluista tinkimättä, kun ne suunnitellaan uudelleen. Merkittäviä säästöjä löytyy jo siinä, kun perus- ja erikoisterveydenhoidot yhdistetään samaan organisaatioon.
Näin sanoo perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Hanna Mäntylä, joka on perehtynyt sosiaalipalveluihin laajasti mm. sote-valmistelun yhteydessä.
Miljoona elää köyhyysrajalla
Mäntylän mukaan miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alla. Näin ei pitäisi olla.
– Suomalaisten pitää olla häpeissään, jos tämän kokoisessa maassa miljoona ihmistä joutuu päivittäin taistelemaan elämisen olosuhteiden puolesta. Se on kansallinen häpeä, Mäntylä suree.
– Ja kun on neljänä vuonna katsonut hallituksen toimia, niin sen päätökset ovat sydäntäsärkeviä, kun miettii, minkälaisia vaikutuksia niillä on ihmisen elämään. Jokaisen päätöksen kohdalla pitäisi muistaa, että se vaikuttaa aina ihmisen arkielämään. Välillä tuntuu, että inhimillisyys on unohdettu täysin päätöksenteosta.
Salaperäinen miljardi
Mäntylä ihmettelee, kuinka lastensuojeluun on upotettu hirvittävä määrä rahaa, kun ennaltaehkäisy on lyöty laimin. Perhepolitiikka ja sen lainsäädäntö ovat nyt erittäin pirstaleisia.
Lastensuojeluun ja kodin ulkopuolisiin sijoituksiin käytetään lähes miljardi euroa.
– Se on niin paljon rahaa, että olisi pitänyt jo aikapäiviä sitten havahtua siihen, että mistä on tällainen kustannusrakenne päässyt syntymään. Mutta syystä tai toisesta tämä nykyinen hallitus ei ole siihen riittävästi panostanut, Mäntylä syyttää.
Hallitus on viime tingassa laastaroinut haavoja lisäämällä hiukan kodinhoidollisia apuja, mutta perussuomalaiset eivät pidä sitä riittävänä.
– Pitää koota perhepolitiikkaan vaikuttavat lait yhteen, jotta nähdään, mitä perhepolitiikka aidosti on ja mitä ihmisten elämässä tapahtuu. Politiikan pitää huomioida eri perheiden eri elämänvaiheiden erilaiset tarpeet. Meillä on hyvin erilaisia perheitä, erilaisista lähtökohdista ja erilaisissa elämäntilanteissa.
Järjestelmä ei huomioi
yksilöllisiä tarpeita
Mäntylän mukaan nykyinen järjestelmä ei ole joustava.
– Se ei huomioi tarpeeksi vaikkapa yksinhuoltajaperheitä. Jatkuvasti tulee viestejä, että he jäävät yksin yhteiskunnassa; voi olla mahdotonta tehdä työtä tai opiskella. Tukiverkko voi puuttua kokonaan. Näihin tarpeisiin pitää luoda perhepolitiikka, jossa eri tarpeet huomioidaan ja erilaisten ihmisten tarpeet ylipäätään, Mäntylä puntaroi.
– Ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen täytyy panostaa. Tämä ei voi olla pelkkä kaunis tavoite. Meidän on turhaa kuvitella, että oppivelvollisuuden nostaminen auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Sen pitää alkaa jo varhaisesta lapsuudesta, Mäntylä muistuttaa.
Myös lastensuojelussa ja koulumaailmassa pitää olla mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Toimijoiden pitää mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja viranomaisten pitää voida tehdä yhteistyötä keskenään.
Oman maan kansalaiset etusijalle
Sosiaaliturva on Mäntylän mielestä äärimmäisen ongelmallista: se on rakennettu erilaiseen yhteiskuntaan kuin missä suomalaiset elävät. Järjestelmä ohjaa asiakkaita jopa tuloloukkuihin ja toimeentulotuen asiakkaiksi.
– Sosiaaliturva täytyy uudistaa kokonaan. Se ei ole kestävällä pohjalla. Se maksaa noin 60 miljardia vuodessa. Täytyy olla sosiaaliturva, joka riittää turvaamaan ihmisille perusturvan, että on varaa ostaa ruokaa, lääkkeitä ja maksaa laskut. Kun tapaan ihmisiä, niin kentällä hätä on valtava. Siellä mietitään vakavasti, miten selvitään seuraavaan päivään. Leipäjonoissa ihmisten määrä kasvaa. Eihän tällainen järjestelmä voi olla kestävä!
-Ja oma maa ja suomalaiset pitää asettaa etusijalle: mehän maksamme nyt huomattavia määriä ulkomaille, vaikka tuen saajat eivät ole koskaan edes käyneet Suomessa. Eihän se voi olla oikeudenmukaista. Samalla meillä leikataan lapsilisiä ja indeksejä ja suomalaiset pannaan yhä ahtaammalle, Mäntylä hämmästelee.
Työn vastaanottaminen kannattavaksi
Mäntylän mielestä sosiaaliturvasta täytyy käydä rohkeaa keskustelua.
– Sosiaaliturvamme on saatava kestävälle pohjalle. Mikä malli olisi? Puhutaan perustulosta ja -turvasta, Britanniassa on uusi Universal Kredit -malli. Näitä vaihtoehtoja pitää pystyä arvioimaan neutraalisti ja mikä toimisi Suomessa. Mikä poistaisi tuloloukkuja ja tekisi työn vastaanottamisen kannattavaksi.
Nykyään ei Mäntylän kuulemien kansalaisten mukaan kannata ottaa vastaan päivän-kahden keikkoja, koska ne voivat viedä tulot jopa tappion puolelle.
– Onhan se aivan järjetön tilanne, Mäntylä hämmästelee.
Sote parlamentaariseen
työryhmään
Mäntylä toivoo, että tuleva pääministeri asettaisi sote-ratkaisun parlamentaariseen mietintään. Hän sanoo perussuomalaisten sitoutuneen hyvään ratkaisuun, jota ei tehdä parissa viikossa, vaan esimerkiksi puolessa vuodessa.
Hän pitää Timo Soinin tavoin mahdollisena perustuslakituomioistuinta. Mutta sote-asioita voidaan tarkastella perustuslakivaliokunnankin asettamien raamien pohjalta.
– Ratkaisu täytyy tehdä niin, että keskiössä on ihminen ja hänen palvelunsa turvataan – ja samalla laitetaan myös kestävyysvaje kuntoon. Eikä lähipalveluita pidä purkaa: keskittämispolitiikkaa emme voi jatkaa, vaan koko Suomi pitää pitää asuttuna, Mäntylä linjaa.
Synnytyssairaaloita
ei saa lakkauttaa
Mäntylä vastustaa ankarasti synnytyssairaaloiden lakkauttamista. On väärin säästää synnytyksestä, joka on ainutkertainen tapahtuma. On väärin siirtää synnytykset alueellisista keskussairaaloista takseihin. Siksi täytyy hallituksen asettama päivystysasetus purkaa.
– Emme voi jatkaa määräaikaisilla poikkeusluvilla. Jatkuvuus on tärkeää. Ja jos synnytykset lopetetaan, voi sitä seurata dominoefekti niin, että muutkin erikoisalat ovat vaarassa, Mäntylä varoittaa.
Omaishoitoon muutos
Omaishoitoon Mäntylä vaatii täydellistä suunnanmuutosta. Hallitus koettaa säästää satoja miljoonia siirtämällä vanhukset laitoksista kotiin, vaikka vastaavaa kotihoitoa ei ole kehitetty.
– Omaishoitajat tekevät niin tärkeää työtä, että se pitää turvata lailla. Heille pitää turvata sama tuki ja turva koko Suomeen. Jos omaishoitajat murtuvat, voi siitä tulla suuria kansantaloudellisia seurauksia. Ja omaishoidon tuki pitää siirtää Kelan maksettavaksi, Mäntylä vaatii.
– Omaishoito on kriisissä. Kentältä kuulee karmeita tarinoita. Vanhuksia kärrätään koteihin kuolemaan yksin! Kaikki eivät voi eivätkä halua asua kotona, vaan mieluummin ikäistensä keskuudessa hoivakodissa. Mutta monet eivät pärjää kotona.
Hän vetoaa ammattiliitto Superin varoitukseen traagisista seurauksista: laitoshoitoa on vaarallista purkaa nyt ilman, että kotihoitao kehitetään.
Mistä hoitajat takaisin?
Hoitajat ovat väsyneet ja kymmenet tuhannet siirtyneet muille aloille. Mistä se johtuu? Kuinka heidät houkutellaan takaisin? Mäntylä ei kannata vierastyötä ratkaisuksi: se polkisi alan palkkoja entisestään.
– Antti Rinne (sd.) sanoi, että jos he pääsevät hallitukseen, he eivät leikkaa indeksejä. Mitähän he eivät leikkaa, kun niitä on leikattu jo 70 prosenttia? Indeksejä ei saa myöskään jäädyttää! Suomessa muistetaan vielä, kuinka 1990-luvun lamassa leikattiin: se muistetaan monessa perheessä. Sitä emme halua.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Bergbom ihmettelee vasemmistoliiton ehdotuksia vuosi ennen vaaleja: Perustulo kaikille ja hakkuurajoituksia – menolisäysten rahoittamiseksi todella kovia veronkorotuksia
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom menee hiljaiseksi vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetin ehdotuksista vuosi ennen vaaleja. Bergbom muistuttaa, että vasemmistoliiton esittämät "kivat asiat" maksaisivat maltaita nykyisessä julkisen talouden kriisissä ja vaatisivat toteutuakseen todella kovia veronkorotuksia, minkä vasemmistoliitto toki itsekin ymmärtää: lista vasemmistoliiton esittämistä veronkorotuksista on pitkä kuin nälkävuosi.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.
















