

LEHTIKUVA
Mattila: Kunnat vaikeuksissa maahanmuuton kanssa
Valtio määrittää pelisäännöt ja kunnat tekevät työn ja maksavat loppulaskun. Näin tämä kotouttaminen on mennyt käytännössä jo vuosikaudet, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila
Mattila toimii toista kautta eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hallintovaliokunta käsittelee mm. ulkomaalais- ja kunta-asioita.
“SDP:n linja hämmentää”
Kuntien viesti on ollut pitkään, että valtion myöntämät kotouttamistuet eivät riitä.
– Kuntien pitäisi saada huomattavasti paremmat resurssit kotouttamistoimia varten. Yllättävästi oppositiopuolue SDP:n kolme kansanedustajaa kiinnitti samaan asiaan huomiota muutama viikko sitten (Demokraatti 20.4.16).
– SDP:n linja hämmentää. Samaan aikaan kun puolue kritisoi jokaista hallituksen säästötoimenpidettä, puolue vaatii lisää rahaa kotouttamiseen. Vielä hämmentävämpää on, että moni SDP:n edustaja moittii hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa liian kireäksi. He siis haluaisivat lisää turvapaikanhakijoita Suomeen ja lisää rahaa kunnille, mutta samaan aikaan oikeastaan mistään ei saisi leikata tai maksuja korottaa, pohtii Mattila.
Turvapaikat vain niitä kipeästi tarvitseville
Mattilan mielestä kunnilla on merkittävä rooli esimerkiksi siinä, että maahanmuuttajat asuvat maakunnissa.
– Suomeen ei saa muodostua Malmön tai Pariisin kaltaisia maahanmuuttajalähiöitä, jonne poliisikaan ei uskalla mennä. On pidettävä huoli, että resurssimme riittävät. Turvapaikat ovat vain niitä kipeästi tarvitseville.
– Kunnat yrittävät tehdä parhaansa kotouttamisessa. Monella turvapaikanhakijalla on niin vaikea tausta, että hänen ongelmansa eivät ratkea suomea oppimalla ja yrittäjyyskurssilla. Tarvitaan psykologeja, kuraattoreita ja jopa koko perhettä koskettavaa moniammatillista apua. Sen vuoksi meidän on pidettävä huoli, että emme houkuttele tänne ihmisiä, jotka eivät todellisuudessa tarvitse turvapaikkaa. Meillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet auttaa, Mattila muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elo: Mikä on demareiden maahanmuuttolinja? – “Toveri tuuliviiri kääntyy aikojen mukaan”

Eerola maahanmuutosta: ”Suomessa oltu erittäin sinisilmäisiä, nyt meitä tolkun ihmisiä vihdoin kuunnellaan”
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää