

Minneapoliksen kaupunginvaltuutettuja. / TWITTER
Mellakoiden keskiössä oleva Minneapolis tekee hämmentävän ratkaisun – lakkauttaa poliisilaitoksensa
YHDYSVALLAT | Minneapoliksen kaupunginvaltuusto teki sunnuntaina shokkipäätöksen. Kaupunki lakkauttaa poliisilaitoksensa. Yhdeksän kaupunginvaltuuston kahdestatoista jäsenestä äänesti lakkauttamisen puolesta. Kaupungin pormestari Jacob Frey vastustaa muutosta, mutta hän ei pysty vetoamaan päätöstä kumoon.
Maailmaa viime viikkoina ravistelleet mellakat käynnistyivät Minneapolisissa, George Floydin kuolua pian pidätyksen jälkeen. Floydin pidättänyttä poliisia Derek Chauvinia epäillään toisen asteen murhasta. Kolmea muuta pidätyksessä mukana ollutta poliisia syytetään avunannosta tappoon. Tämä ei kaupunginvaltuutetuille kuitenkaan riittänyt.
Valtuuston puheenjohtajan Lisa Benderin mukaan lakkautussuunnitelmalla saadaan lopetettua kaupungin ”toksinen suhde” poliisilaitokseensa. Lakkautettavan laitoksen tilalle on tarkoitus muodostaa uusi, yhteisövetoinen turvallisuusjärjestely. Yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. Valtuutettu Steve Fletcher kuvailee mahdollisia uusia toimintamalleja:
– Mielenterveysasiantuntijat voisivat auttaa mielenterveysongelmissa, pelastustoimi voisi tarjota apua opioidien yliannostustapauksissa. Valvontakameroilla seurattaisiin liikennerikkomuksia.
Valtuutetut eivät enää usko iteratiivisten parannusten malliin. Puheenjohtaja Benderin twiittaaman kaupungin tiedotteen mukaan poliisilaitos ei ole enää reformoitavissa, eikä väärinkäytöksiin syyllistyneitä ole saatu vastuuseen.
https://twitter.com/lisabendermpls/status/1269764521486409728
Valtuutetut puhuivat lakkauttamisesta kaupungin puistossa. Valtuutettu Jeremiah Ellison twiittasi: ”Emme pysy hiljaa. Olemme äänekkäitä, Taistelemme. Ja voitamme.”
When police kill someone in Colombia, there's a saying:
"For those who have died
Not one minute of silence
We must always carry on the struggle and fight!"We're dismantling our police department.
And we won't be silent.
We'll be loud. We'll fight. We'll win. pic.twitter.com/6O7qV4CKOp
— Jeremiah Ellison (@jeremiah4north) June 8, 2020
Minneapolis tuskin jää ainoaksi kaupungiksi, joka lakkauttaa poliisivoimansa. Defund the Police (Lopettakaa poliisin rahoittaminen) -vaatimukset kaikuvat monin paikoin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Black Lives Matter -mellakoitsijat polttaneet lukuisia rakennuksia ja autoja Wisconsinissa – kuvernööri julisti hätätilan

”Edistykselliset” demokraatit kuoppaamassa Defund the Police -ohjelmansa rikollisuuden riistäydyttyä käsistä

New Yorkissa pankin työntekijöitä kehotetaan pukeutumaan töihin tullessaan arkisesti, etteivät he joudu rikollisten maalitauluksi
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Seppänen tyrmää vaatimukset sharia-laista länsimaissa: ”Suomessa laki on kaikille sama”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee, miksi ne, jotka haluavat elää šaria-lain sääntöjen mukaisesti, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan. Seppäsen mukaan islamin oikeusperinne eli šaria sotii monilta osin Suomen perustuslakia, demokratiaa ja sukupuolten yhdenvertaisuutta vastaan. Seppänen muistuttaa uskonnonvapauden tarkoittavan oikeutta harjoittaa omaa uskontoa, ei lupaa rakentaa maahan Suomen lain syrjäyttävää rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











