
Meri: Hallitus haluaa leikata sote-menoista – vaikka palveluntarve kasvaa
Hallitus on liittänyt sote-uudistuksen yhteyteen tavoitteen, että kustannuksia karsitaan 3 miljardia.
– Perussuomalaisten pelkona on, että nämä säästöt tullaan tekemään ihmisten peruspalveluista, kuten terveydenhoidon palveluista, vanhustenhuollosta, vammaispalveluista ja lastensuojelusta, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
Säästetään mieluummin haittamaahanmuutosta
Kokoomuksen ministeri Antti Häkkänen totesi Ylen A-studiossa 28.2, että hallituksen sote-mallissa ei leikata, vaan estetään kustannusten kasvu rakenteiden avulla.
– Itse en ymmärrä tätä logiikkaa. Väestö ikääntyy ja palvelutarpeet kasvavat. Samalla rahasummalla ei voida järjestää enemmän palveluita. Jokainen ymmärtää, että hallituksen markkinamallissa pitää heikentää palveluita ja henkilöstön määrää, sillä muuten menojen säästöä tai kustannusten vähentämistä – kuten hallitus leikkauksia kauniimmin kutsuu – ei synny, sanoo Meri.
– Perussuomalaiset eivät halua leikata ihmisten peruspalveluista. Säästetään mieluummin haitallisesta maahanmuutosta ja turvapaikkaturismista, johon uppoaa satoja miljoonia vuodessa.
Asiakkaan tarpeet unohdettu
Meren mielestä hallitus menee nyt pelkästään rakenteet edellä. Asiakkaiden tarpeet on unohdettu.
– Hallitus ajaa nyt läpi vimmalla omaa rakenne- ja markkinamalliaan. Hallitus uskoo, että heittämällä esimerkiksi vanhuspalvelut markkinoille, voidaan estää kustannusten kasvu eli suomeksi sanottuna leikkaukset menoista. Kaikkihan ovat nähneet, miten on käynyt palveluille tässä ajatusmallissa. Kustannuksissa todella säästetään, lähinnä henkilökunnan määrässä, vanhuksista ja palveluista ei niin ole enää väliä.
– Meidän piti lähteä takaamaan parempia peruspalveluita ja lisäämään hoitavia käsiä palveluiden tuottamiseen. Nyt meillä on käsissä markkinamalli, jossa tämä ei todellakaan toteudu, lopettaa Meri.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri: Hallituksen pitäisi vetää sote-esitys nyt pois, asian selvittämistä jatkettava laajalla rintamalla seuraavalla eduskuntakaudella

Halla-aho tylyttää hoitajamitoituksen nostamisen kuluja kauhistellutta valtiovarainministeriä – ”Politiikka on valintoja, ministeri Orpo”

Sote-valiokunta pyörsi kyseenalaisen päätöksensä asiantuntijakuulemisten estämisestä
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.















