

MATTI MATIKAINEN
Meri: SDP:n valtionyhtiöpolitiikka on ollut holtitonta – PS lopettaa kultaiset kädenpuristukset
Historia osoittaa, että SDP:lle valtionyhtiöt ovat joko kauppatavaraa tai väkisin kiinnipitämistä. Siltä pohjalta on ymmärrettävää, että SDP nimesi nykyhallituksen esittämän kehitysyhtiön myyntikonttoriksi, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.
– Aina kun SDP on ollut hallituksessa on valtionyhtiöitä myyty ja tuotot käytetty syömävelan paikkaamiseksi. Historian valossa demarit ovat olleet todellisia mestareita valtionomaisuuden hassaamisessa, Meri huomauttaa.
Lipposen hallitus myi eniten
Euromääräisesti suurimmat myynnit teki Paavo Lipposen (sd.) II hallitus, summa oli peräti 6,8 miljardia euroa, kuten Ilta-Sanomat (16.5.) kertoo selvityksessään.
– Siksi demareiden on vaikea ymmärtää, että omistajapolitiikalla voidaan, budjetin paikkaamisen sijaan, tukea yhteiskunnan uudistamista, talouskasvua ja uusien työpaikkojen luomista, Meri toteaa.
– Lipposen ensimmäisessä hallituksessa omistajaohjausministerinä toimi SDP:n ministeri. Tuolloin hyväksyttiin valtionyhtiöiden holtittomat palkitsemisjärjestelmät, kuten optiot. Nyt valtionyhtiöiden johtajien bonuksia karsitaan rajusti, mitä perussuomalaiset ovat vaatineen jo vuosien ajan.
Johdon irtisanomiskorvaukset puolitettava
Meri painottaa, etteivät perussuomalaiset ole koskaan hyväksyneet tai ymmärtäneet logiikkaa, jossa valtionyhtiöiden johdon palkkojen pitää olla moninkertaiset esimerkiksi pääministerin palkkaan nähden.
– Lisäksi johdon palkkiot ovat vain nousseet, kun väkeä yrityksistä on samaan aikaan laitettu kilometritehtaalle. Perussuomalaiset korjaavat nyt tämänkin vääryyden. Samalla lopetetaan kultaiset kädenpuristukset – ja yritysjohdon irtisanomiskorvaukset ehdotetaan puolitettavaksi.
– Perussuomalaisten vaatimuksesta loppuvat myös luonnollisten monopoliasemassa olevien yritysten myynnit. Siksi verkkoyhtiöiden Fingridin ja Gasumin omistajiksi tulee valtio yli 50 prosentilla. Edellisen hallituksen myymän Carunan tapaiset rahastukset loppuvat nyt.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rinne kärähti jälleen veronkiertäjien paapomisesta

Meri: Kaikki mukaan talkoisiin harmaata taloutta ja veronkiertoa vastaan

Anne Louhelainen: ”On tärkeää, että valtionyhtiöt näyttävät mallia, johdon kohtuuttomien etuuksien aika on ohi”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

BBC kertoi köyhistä isistä, jotka myyvät 5- ja 7-vuotiaita tyttäriään – tyttöjen kohtalo lapsimorsiamina jäi kertomatta
BBC:n tuore artikkeli kertoo afganistanilaisista isistä, jotka myyvät tyttäriään köyhyyden vuoksi. Yksi artikkelissa haastateltu isä kertoo olevansa valmis myymään yhden 7-vuotiaista kaksostyttäristään perheen elättämiseksi. Toinen BBC:n haastattelema isä kertoo puolestaan myyneensä 5-vuotiaan tyttärensä sukulaiselleen saadakseen rahat hänen sairaanhoitokuluihinsa. Artikkelin mukaan tytön on määrä mennä naimisiin 10-vuotiaana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











