

LEHTIKUVA
Meri: Terroristit käyttävät suvaitsevaisuutta hyväksi
Katselin aamun uutisia Brysselistä. Sieltä suomalainen EU-virkamies kertoi, että Brysselissä on alueita, jonne poliisi ei uskalla mennä ongelmatilanteissa, perussuomalaisten Leena Meri kirjoittaa blogissaan.
– Samaan aikaan, esimerkiksi kokoomus ja erityisesti Alexander Stubb, puhuvat vain rasismin vastustamisesta ja avoimesta suvaitsevaisesta yhteiskunnasta. Hienoa arvoja, joita ehdottomasti kannatan.
– Ongelma on vain se, että terroristit eivät ole kiinnostuneet vuoropuhelusta kanssamme. He käyttävät suvaitsevaisuuttamme hyväksi ja nauravat päälle, kun meitä kuolee iskuissa, Meri toteaa.
Terrorismi ei katoa
Meri leikkii ajatuksella, että hän menisi esimerkiksi Irakiin ja perustaisi maahan väkivaltaisen suomalaisreservaatin.
– Meuhkaisin siellä ja odottaisin vielä yhteiskunnan tukea elämiseen Mikä olisi vastaanotto? Oletan, että armeija tulisi paikalle ja hajottaisi alueen. Parhaassa tapauksessa henki lähtisi.
– Keskustellaan ja suvaitaan vaan, mutta terrorismi ei sillä katoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Kuntia uhkaa maahanmuuttajista aiheutuva maksupommi

Meri: SDP:n mielestä jo presidenttikin on kummallinen

Isisin kannattajat riemuitsevat Brysselin iskuista Twitterissä

Immonen: Kantasuomalaisiin kohdistuu entistä enemmän vihapuhetta, rasismia ja väkivaltaa

Turvapaikanhakijat valittavat ahkerasti kielteisistä päätöksistä – tänä vuonna jo 750 valitusta

Kaksi belgialaisministeriä tarjoutui eroamaan – Turkki väittää varoittaneensa Brysselin pommiveljeksistä

Yhdysvaltain sisäministeriö varoittaa kansalaisiaan terrorismista Euroopan lomilla

PS Helsinki: Suomeen palaavilta islamistitaistelijoilta peruutettava oleskelulupa – ”Vakava uhka Suomelle”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













