

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Meri: Työuupumukseen ja kiireeseen ei auta pelkkä lainsäädännön kiristäminen vaan se, että työpaikalla on riittävästi porukkaa töissä
Työhyvinvoinnin ja työkyvyn vaikutukset koskettavat työelämän ohella koko yhteiskuntaa. Hyvinvointia edistämällä voidaan vaikuttaa merkittävästi työllisyyteen ja samalla julkiseen talouteen. Perussuomalaisten Leena Meri painottaa resurssien ja riittävän henkilökunnan merkitystä työhyvinvoinnin vahvistamisessa. – Asia ei ratkea pelkästään työturvallisuuslainsäädäntöä kiristämällä, Meri painottaa.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri painottaa työhyvinvoinnin merkitystä yritysten menestymiselle ja samalla heijastusvaikutuksia koko yhteiskuntaan.
– Työ on tuottavaa, kun ihmiset voivat työpaikalla hyvin. Tämä koskee sekä johtoporrasta että työntekijöitä. Yhteiskunta taas tarvitsee yrityksiä, jotta meillä olisi hyvinvointia, Meri sanoo.
Hän osallistui eilen Akavan työhyvinvointiseminaariin.
Stressi vie sairauslomalle
Tutkimusten mukaan jopa 50 prosenttia EU:n jäsenmaiden työntekijöiden sairaspoissaoloista johtuu stressin, uupumuksen tai mielenterveyden ongelmista.
– Luku on valtava. On myös havaittu, että eniten kuormitusta aiheuttavat kiire, kireät aikataulut ja usean asian tekeminen samanaikaisesti. Asia ei ratkea pelkästään työturvallisuuslainsäädäntöä kiristämällä vaan huolehtimalla siitä, että työpaikalla on riittävä määrä käsipareja eli työntekijöitä, Meri sanoo.
Juurisyihin puututtava
Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä laski noin 8 prosenttia vuonna 2021. Silti työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi jopa 17 500 henkilöä. Usein taustalla ovat mielenterveysongelmat.
Meri toteaa, että yhteiskunnassa on tehtävä kaikki tarvittavat toimet mielenterveysongelmien ennaltaehkäisemiseksi.
– Olennaista on puuttua juurisyihin. Tilanne ei ratkea käyttämällä pelkästään yhtä työkalua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sairauspoissaolot Akava ylikuormitus stressi uupumus työhyvinvointi mielenterveysongelmat johto henkilöstö työntekijät Julkinen talous Leena Meri työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää huolissaan poliisin uudesta linjauksesta: Miten turvataan jatkossa mielenterveysongelmien kanssa painivien suomalaisten oikeus terveyteen ja turvallisuuteen?

Julkinen sotejärjestelmä on kriisissä – ”Kaikki voimavarat pitäisi kohdistaa suomalaisten ihmisten auttamiseen, hoitamiseen, parantamiseen ja pelastamiseen”

PS-Naiset: ”Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Antikainen: Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitoa ei voi siirtää koronan jälkeiseen aikaan – monen lapsen ja nuoren kohdalla oikeasti henki kyseessä

Nuorten ongelmat ja pahoinvointi kasvavat Suomen väitetystä vauraudesta huolimatta – Halla-aho: ”Mikä on mennyt pieleen?”

Juuso huolissaan nuorten mielenterveyspalvelujen matalan kynnyksen saatavuudesta: Apua olisi saatava nopeasti
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















