

Kuvituskuvaa. / Lehtikuva
Viikon 8/2025 luetuin
Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.
Pari päivää sitten Suomen Uutiset julkaisi jutun, jossa Purra kummasteli nurinkurista vasemmistologiikkaa. Jutun pihvi oli se, että mitä parempia talousuutisia hän julkaisi, sen kitkerämpää palautetta netin synkkälaidalta sinkoili.
“Aina, kun jaan talouteen, investointeihin ym. liittyviä positiivisia uutisia, sosialistit ja muut hörhöt hyökkäävät paikalle kertomaan, että uutiset ovat valetta tai että keksin asioita päästäni. Joidenkin etu tosiaan olisi, että kaikki olisi vain kurjaa ja ikävää”, Purra kummeksui.
Suomi on kitunut ilman kasvua nyt 15 vuotta. Äkkiseltään sitä luulisi, ettei suomalaisilla olisi kovin paljon moitittavaa siitä, että kerrotaan taloudeen syöksyn kääntyneen nousuksi.
Talous tosiaan kasvaa, inflaatio hidastuu, ostovoima paranee, korot ovat laskussa ja yritysten tilaukset ovat kääntyneet kasvuun.
Purra on valtionvarainministerinä kuskin paikalla, mutta tuloksista huolimatta jotkut näyttävät silti nyreää naamaa.
Äidin kuoleman muistelu on väärin?
Jatkoa seurasi samana päivänä. Purra julkaisi ei-poliittisella Instagram-tilillään kuvan, jossa näkyi kaunis talvimaisema, puita ja auringonlasku.
Riikka mainitsee 20. helmikuuta olevan itselleen merkityksellinen päivämäärä.
– 35 vuotta sitten menetin yllättäen äitini. Keskellä yötä, Purra kirjoitti.
Hän menetti äitinsä 12-vuotiaana. Päivitys loppui sanoihin: ”äidin muistolle siis”, tähdenlento-emojin myötä.
Ilta-Sanomat uutisoi koskettavasta kirjoituksesta otsikolla: Riikka Purralta tunteikas päivitys”. Myös Iltalehti ja Seiska tekivät muistelosta jutun.
Seuraavaksi tapahtuu erikoisia.
Ilta-Sanomat linkittää juttunsa Facebook-sivuilleen, ja uutista kommentoitaan poikkeuksellisen paljon, yli 700 viestin verrana. Joukossa on poikkeuksellisen aggressiivisia viestejä. Olen seurannut erilaisia verkkokeskusteluja intensiivisesti nyt jo yli 20 vuotta. Mielestäni ei ole tyypillistä törmätä keskusteluihin, joissa omaistaan surevaa kommentoidaan näin:
– Tolle kusipäälle ihan oikein, varmaan tappoi itsensä kun huomasi millasen lehmän teki
– Tästä voi päätellä, että Riikka on hoitoa ilman jäänyt mielenterveyskuntoutuja joka on saanut hyvän työharjottelu paikan Suomen valtiolta, tuloksella ei jatkoon.
– Ei löydy empatiaa tolle valehtelevalle rotalle
– Sääliäko kaipaat rosvo rouva!
– Nämä on näitä vaalijuttuja. Muutama päivä sitten joku vihreä keräsi irtipisteitä vuosia vanhalla ahdistelujutulla.Hirveä menetys nuorelle tytölle mutta todella mautonta on kun ääniä kalastellaan oman äidin kuolemalla. Eikä ole ainut vaan näitä nyt paukkuu silmille tuon tuosta, puolueesta riippumatta, kun vaalit lähenee.
– Kaikela konstila ääniä kalastellhaan, häpeä saksi ämmä
– {..] Mitä nämä eduskunnan maanpetturit sitten oikeasti ansaitsisivat ? Giljotiinilla kuolemantuomion suomalaisten elinkeino elämän tuhoamisesta ja suomalaisten viemisen sodan tielle joka on vakava rikos johon heillä ei ole ollut kansalta minkäänlaista mandaattia ja jonka rikoslaki kieltää.
Ilta-Sanomien moderaattorin voisi olla syytä vilkaista palstaansa, vaikka viikonloppu onkin.
Puolesta ja vastaan
Riikka Purra on toki tunnetusti vahvoja tunteita herättävä poliitikko, jota kannatetaan vahvasti ja vastustetaan vahvasti. Vihaisten viestien kanssa rytmittyvät tuenosoitukset. Moni keskustelija ihmettelee viestien raivokasta sävyä:
– Eikö Purralla ole oikeutta surra äitiään joka kuoli tasan 35 vuotta sitten?
– Törkyturvat taas liikkeellä näyttämässä täydellisen tyhmyytensä.
– Haukutte Purraa kovaksi ja pahaksi ihmiseksi. Hän kertoo lapsuuden surusta, te osoitatte olevanne kovia ja sydämettömiä. Hävetkää!
– Vain ymmärtämättömät, vähäisen järjen omaavat voivat naureskella tällaiselle asialle. Ja monet vieläpä naisia. Hävetkää !!!
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Näytämme olevan tilanteessa, jossa talouskasvusta kertominen on väärin, mutta myös oman äidin kuoleman sureminen on väärin.
Molemmat sotivat arkilogiikkaa vastaan.
On ilmiselvää, että maan talouden tervehdyttäminen vaatii voimakkaita toimia. Hyvin harva niihin uskaltaa ryhtyä, koska säästöihin kykenemätön vasemmisto yrittää repiä kappaleiksi jokaisen, joka yrittää hillitä äärimmilleen paisunutta julkista kulutusta.
Tämä on keskeinen syy sille, miksi Suomi on säästämiskyvytön.
Suomi on ikävä kyllä pakkotilanteessa. Jos emme saa omin voimin kriisiytynyttä maata jaloilleen, joku muu saapuu tekemään sen meidän puolestamme. Se voi olla EU:n troika, se voi olla IMF. Eikä jälki silloin ole kaunista. Yritetään välttää tämä kohtalo.
Me kaikki toivomme hyviä aikoja Suomelle. Jokainen poliitikko toivoo tätä. Jokainen suomalainen toivoo tätä. Ajatus siitä, mitä reittiä pitkin päästään perille, vaihtelee.
Suomi on rämpinyt paikallaan 15 vuotta. Aiemmat konstit eivät ole tepsineet. Eduskuntavaaleissa 2023 äänestettiin ohjaksiin halitus, joka koittaa nyt hoitaa asioita uudella tavalla.
Kyllä, poliitikot ovat kansakunnan kusitolppia. Kyllä, poliitikosta saa sanoa rumasti. Mutta jos nyt kuitenkin yritettäisiin osoittaa edes pikkuisen tilannetajua?
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää