

PS ARKISTO
Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne muistelee lämmöllä kesän 2024 Bitumi tuoksuu -kiertuetta.
– Kävimme silloin Väyläviraston kanssa Itä- ja Keski-Suomessa tutustumassa tie- ja sillanrakennustyömaihin kolmen päivän ajan. Kaivoin matkaa varten kaappini uumenista valkoisen kypärän, turvakengät ja -takin, jotka olivat käytössä edellisessä elämässäni.
– Matka taitettiin tietysti kumipyörin ja lounaat syötiin huoltoasemilla. Työmailla sain tavata työstään ylpeitä suomalaisia rakentamassa kotimaataan. Mieliin jäivät mm. nuoret, ujot työmiehet pienellä tienpaikkaustyömaalla, keski-ikäinen nainen, jonka lempilapsi oli jo pitkään ollut asfalttijyrää sekä kaivurikuski, joka oli ollut alalla yli 40 vuotta, Ranne kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan.
Ranne toteaa erään kaivinkonemiehen kertoneen, ettei yksikään aikaisempi ministeri ole ollut kiinnostunut heidän työstään. Havaintoja oli kuulemma ollut lähinnä nauhoja leikkaavista, patsastelevista ja nopeasti pois kiirehtivistä pukumiehistä.
– Muistelimme yhdessä menneitä, ja totesin, että kaivurikuskit olivat työmaiden kuninkaita jo silloin, kun olin kesätöissä Tielaitoksella.
Edelliset hallitukset keskittyivät ilmastoon
Ranne kirjoittaa, että Suomessa yli 90 prosenttia tonneista ja tyypeistä liikkuu kumipyörillä ja näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.
– Teidemme kunto on heikentynyt jo noin 15 vuoden ajan ja 60- ja 70-luvulla rakennetut tiet ovat nyt finaalissa. Kiireellisesti korjattavia siltojakin on jo 750 kpl.
– Edelliset hallitukset eivät teistä piitanneet, vaan kehottivat lopettamaan autoilun ilmastosyistä. Me sen sijaan kannustamme autoilemaan turvallisesti ja satsaamme teihin ennätyksellisesti, Ranne painottaa.
Yli 4 000 kilometriä uutta asfalttia
Viime kesä oli paras asfalttikesä 20 vuoteen, kun Suomeen vedettiin yli 4 000 kilometriä uutta asfalttia.
– Tiehankkeet vievät kohti parempia aikoja ja työllistävät nimenomaan suomalaisia. Päätöksiä tierahoituksesta on tehty ennen puoliväliriihtä jo 1 500 miljoonalla eurolla, mikä on yli kaksi kertaan enemmän kuin Marinin-Saarikon hallitus satsasi teihin koko hallituskaudellaan, Ranne kertoo.
– Viime vuoden budjettiriihestä toimme hyviä uutisia täysin uusista, satojen miljoonien tiehankkeista, kuten valtatiet 12, 15 ja 21. Lahden seudulla vt 12:sta odotettiin 40 vuotta ja nyt se lopultakin korjataan perussuomalaisten vahtivuorolla.
Tappavat tiet korjauslistan kärjessä
Tämän kevään puoliväliriihestä odotetaan jälleen myönteisiä valtatie- ja turvallisuusuutisia.
– Oman listani kärjessä ovat useat tappavat tiet, joilla on suurta merkitystä myös huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta. Vt 9 ja vt25 on saatava putkeen tämän hallituskauden aikana. Vt 25:ssa voitaisiin iskeä kuokka maahan saman tien.
– Suomi on täynnä teitä, jotka vievät töihin, opiskelemaan, hoitoon, satamiin, tehtaisiin, metsiin, maaseudulle, lomalle ja kotiin. Teitä, joiden on kyettävä kantamaan maavoimien kalustoa sekä teollisuuden, maa– ja metsätalouden muhkeita kuljetuksia, Ranne kirjoittaa ja jatkaa:
– Me satsaamme näihin teihin ja niiden kuuma asfaltti kutsuu jälleen ensi heinäkuussa kiertämään.

PS ARKISTO
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea

Hallitus laskee autoilun kustannuksia ja kannustaa työhön veronalennuksilla – ”Tavoitteena työhön kannustava sosiaaliturvajärjestelmä”

Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – ”Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

PS:n Kymäläinen: ”Suomalaisten pitää olla nimenomaan turvassa”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










