

LEHTIKUVA
Missä pääministeri? Sanna Marin hallitsee maata poikkeusvaltuuksin, muttei anna medialle haastatteluja – myös illan A-studio jäi välistä
Monet suomalaiset ovat siinä käsityksessä, että pääministeri Sanna Marin on jatkuvasti median tentattavana. Käsitys ei pidä paikkansa. Marin on antanut viime viikkoina erittäin niukalti politiikkaan liittyviä haastatteluja. Lähes täydellinen radiohiljaisuus on omituista tilantessa, jossa hallitus johtaa maata valmiuslain suomin poikkeusvaltuuksin.
Ylen politiikan toimittaja Marja Sannikka kirjoitti jo 31.5.2020:
”Hienon alun jälkeen pääministerin koronaviestintä on tyrehtynyt lähes olemattomiin. Uuden hybridistrategian julkaisun jälkeen Sanna Marin on antanut kolme haastattelua 23 päivän aikana. 😳
Siis koko sinä aikana kun Suomi on toteuttanut uutta strategiaansa – testannut, jäljittänyt, eristänyt ja hoitanut – kun koulut on avattu, ja koko maata ollaan avaamaassa, ei pääministeri ole kertaakaan antanut haastattelua esimerkiksi Ylelle, Helsingin Sanomille, MTV Uutisille, Hufvudstadsbladetille, Suomen Kuvalehdelle, Ilta-Sanomille, Iltalehdelle, Uudelle Suomelle, Turun Sanomille jne…
Näiden sijaan yksi annetuista haastatteluista on naistenlehdelle”.
Kyseinen lehti on Me Naiset. Siinä Marin kertoi muun muassa lapsihaaveistaan.
Sannikka jatkaa:
”Mä niiiin kaipaan pääministeriä vastaamaan kysymyksiin Suomen tulevaisuudesta ja koko Euroopan tulevaisuudesta. Mutta onko tämä vaan #toimittajajuttu, vai kaipaako joku teistä muistakin pääministeriä julkisuuteen? 🤔
Marin on muuten itse todennut asiasta loistavasti: ’Avoimuutta kannattaa noudattaa mahdollisimman laajasti, koska nämä kysymykset koskettavat kaikkia ihmisiä ja ihmisillä on oikeus tietää päätöksenteon taustalla olevat asiat.’ (STT 25.5.)”
Illan A-studioon ei Marinia kutsusta huolimatta saatu.
Marin oli sairauslomalla 25.5 – 1.6. välisenä aikana.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.
Uusimmat

Rintamäki: Vesivarat pysyvät kansallisessa hallinnassa

Jari Koskela: Kun autoilun kustannuksia lasketaan, talous vahvistuu

Antti Kangas: Suomalainen maito on jatkossakin turvallista

Seppänen: Porotalous tarvitsee tukea, ei uusia velvoitteita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










