

PS ARKISTO
Mitä ihmettä? PS-Nuoriso jätti opetus- ja kulttuuriministeriöön oikaisuvaatimuksen kielteisestä valtionapukelpoisuudesta – sai kuulla hylkäyksestä medialta
Perussuomalainen Nuoriso on pettynyt opetus- ja kulttuuriministeriön päätökseen hylätä nuorisojärjestön oikaisuvaatimus järjestön valtionapukelpoisuudesta. Pettymyksen kuitenkin ylittää hämmennys siitä, miten se on käsitellyt asiaa kolmannen osapuolen eli median kanssa.
Kun Perussuomalainen Nuoriso alkoi selvittää asiaa, kävi ilmi, että oikaisuvaatimus on lähetetty Helsingin Sanomille OKM:n virkamiehen aloitteesta vastauksena tietopyyntöön, jossa ei ollut pyydetty oikaisuvaatimusta vaan valtionapukelpoisuushakemusta ja siihen annettua kielteistä päätöstä.
”Lisäksi sinua saattaa kiinnostaa…”
Tällaisen viestin virkamies lähetti Helsingin Sanomille:
“Hei!
Liitteenä on valtionapukelpoisuushakemus ja ministeriön päätös.
Lisäksi sinua saattaa kiinnostaa arviointi- ja avustustoimikunnan (nuorisoalan järjestöjen valtionavustusasioiden asiantuntijaelin) hakemusta koskeva lausunto sekä Perussuomalainen nuoriso ry:n päätöksestä tekemä oikaisuvaatimus ministeriölle, jotka myös oheistan.
Oikaisuvaatimus on parhaillaan käsittelyssä ministeriössä ja tavoitteena on ratkaista asia elokuun aikana.”
HS sai tiedon ennen asianosaisia
HS uutisoi oikaisuvaatimuksesta samana iltana. Perussuomalainen Nuoriso ei saanut samalla tavalla tietoonsa oikaisuvaatimuksen käsittelyn aikataulua, mutta Helsingin Sanomien toimittajalle tieto kerrottiin.
– On varsin kummallista, että medialle tyrkytetään oma-aloitteisesti juttuvinkkejä työpaikalta käsin ja heitä saatetaan prosessin läpi kädestä pitäen heitä paremmin informoituina kuin itse asianosaisia uutisoitavassa asiassa. Viranomaistoiminnan julkisuus on tärkeää, mutta en näe millään, että siihen kuuluisi toimittajien työn tekeminen heidän puolestaan, moittii nuorisojärjestön puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Selitykset muuttuivat lennossa
Vielä erikoisempaa oli se, että perjantaina 8.9. Perussuomalainen Nuoriso sai tiedon oikaisuvaatimuksen hylkäävästä päätöksestä ensimmäisenä Helsingin Sanomista.
– Asiasta kysyttäessä emme saaneet selkeää vastausta, miksi näin kävi. Aluksi OKM:stä kerrottiin, että päätös olisi lähetetty kirjepostilla. Seuraavaksi kävi ilmi, että kirjepostia ei ole lähetetty ja kyse olikin väärinkäsityksestä. Lopulta tilannetta vain valiteltiin ikävänä. Selitykset muuttuivat sitä mukaa kuin esitimme lisäkysymyksiä. Päätös valitusosoituksineen oli nuorisojärjestön luettavissa kymmeneltä illalla siinä missä HS uutisoi asiasta keskipäivällä.
– Epäselväksi jäi, miksi allekirjoituksen muste ei ollut ehtinyt edes kuivua kun päätös oli jo median tiedossa. Hallintolaki lähtee käsittääkseni siitä, että viranomaisen tulisi antaa tekemänsä päätös viipymättä tiedoksi asianosaiselle. On ilmeistä, että päätöstä ei ole ainakaan tässä tapauksessa annettu viipymättä Perussuomalaiselle Nuorisolle, vaan se on annettu viipymättä täysin kolmannelle osapuolelle, ihmettelee pääsihteeri Jaakko Leppänen.
Avustuksista päätetään sisäpiirissä
OKM:n alaisuudessa toimiva arviointi- ja avustustoimikunta tekee vuosittain OKM:lle esityksen valtakunnallisten nuorisojärjestöjen valtionavustusten jaosta sekä lausuu näiden valtionapukelpoisuudesta.
Toimikuntaan kuuluu suurin osa eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöistä, kuten Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Vihreät Nuoret, Vasemmistonuoret sekä RKP-nuoret. Toimikunnan puheenjohtajana toimii keskustalainen ex-kansanedustaja, ja vuoden 2023 valtionavustuksista vastasi keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri.
Muhkeat avustukset muille
Toimikuntaan kuuluvien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt saivat valtiontukia noin 2,6 miljoonan euron edestä vuonna 2023 seuraavasti:
– Kokoomuksen Nuorten liitto ry + Kokoomuksen Opiskelija Tuhatkunta ry 665 700 €
– Sosialidemokraattiset Nuoret ry + Sosialidemokraattiset Opiskelijat – Sonk ry 543 400 €
– Suomen keskustanuoret ry + Keskustaopiskelijat ry 666 700 €
– Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry 165 900 €
– Vasemmistonuoret ry + Vasemmisto-opiskelijat ry 330 100 €
– Svensk Ungdom, Svenska folkpartiets ungdomsorganisation rf 214 200 €
Toimikuntaan kuulumattomien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt saivat vain 57 100 €:
– Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) nuoret ry 57 100 €
Perussuomalaisten ja Liike Nytin nuorisojärjestöille ei makseta valtiontukia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jaakko Leppänen Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso opetus- ja kulttuuriministeriö oikaisuvaatimus valtionapu poliittiset nuorisojärjestöt Helsingin Sanomat media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen Nuoriso julkaisi koulutuspoliittisen ohjelman: ”Ei korjata sitä, mikä ei ole rikki”

Perussuomalainen Nuoriso vaatii enemmän tukea lapsiperheille: ”Väestökato uhkaa Suomea”

Perussuomalainen Nuoriso vaatii naisten alistuskulttuurin kitkemistä Suomesta: ”Ei ole mitään väärää puolustaa naisten oikeutta elää vapaasti”

Perussuomalainen Nuoriso tyytymätön OKM:n päätökseen: ”Vaikuttavuuttamme nuorten äänten esiintuomiseksi ja osallistamiseksi yhteiskunnassa ei voi kiistää”

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen haluaa kapitalistien rahat tai heidän henkensä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















