

Mitä ihmettä? Yksi Yle-koomikko uhkailee ampumisella, toinen Yle-koomikko hehkuttaa uhkailijaa, kolmas Yle-koomikko puolustelee: ”valheellinen dramatisointi”
Ylelle työskentelevä koomikko André Wickström on tämän tästä herättänyt sosiaalisessa mediassa huomiota ärhäköillä kommenteillaan, mutta tänään ote lipesi sen verran pahasti, että Twitter sulki hänen tilinsä tappouhkauksen vuoksi. Toinen Yle-koomikko Jukka Lindström jakaa Wickströmin viestiketjun ja hehkuttaa kirjoittajaa. Kolmas Yle-koomikko Iikka Kivi kääntelee tappamisuhkausta vitsiksi.
Sitä voisi äkkiseltään kuvitella, että koomikot ovat leppoisia ja mukavia vitsiniekkoja, jotka suuntaavat tarmonsa positiivisiin tunteisiin ja ihmisten hauskuuttamiseen. Tämä saattaa päteä tavallisiin koomikoihin, mutta syystä tai toisesta Yleisradioon on etsiytynyt poikkeuksellisen kiukkuisia ja synkkämielisiä ”hauskuuttajia”.
Yle-koomikko André Wickström päätti tänään tiistaina lähestyä itselleen tuntematonta henkilöä sanoilla: ”Olen valmis ampumaan sut heti”. Kommentti oli sen verran raju, että Twitter sulki lähes välittömästi Wickströmin tilin.
Wickströmin väkivaltainen kilahdus on vastaus nimimerkille, joka oudoksui Wickströmin tapaa kutsua kaikkia perussuomalaisia natseiksi, joiden pitäisi mennä v***uun.
Aikaisemmin Wikström on esittänyt äärimmäisiä kommentteja muun muassa Klamydia-yhtyeen laulajasta, Timo Soinista sekä perussuomalaisista yleensä.
Stand up -koomikko, toimittaja Jukka Lindström innostui Wickströmin avauksesta, ja oli kärppänä paikalla solvaamassa perussuomalaisia. Hän kannusti blokkaamaan muita keskustelijoita Wickströmin osoittamalla menetelmällä, mutta koomikkojen pelikuvio meni niinsanotusti reisilleen, koska Twitter laittoikin blokkiin Wickströmin itsensä.
Vilkaiskaa mitä André teki!
Kannattaa kiinnittää huomiota kansallissosialismia ja äärioikeistoa puolustavien trolli- ja häirikkötilien määrään.
Andren kanssa olemme huumorilla kalastelleet useita esiin twiittaamalla sanan ”natsi”.
Kommenteista löytyy.
Blokkaamaan vaan! https://t.co/OaLfEIzRHq— Jukka Lindström (@jukkalindstrom) June 27, 2023
Vasemmisto tunnetusti edistää sensuuria ja cancel-toimenpiteitä aina kun se on mahdollista, paitsi silloin kun sen omat pelaajat ovat kyseessä. Niin nytkin. Yle-koomikoiden kenties tunnetuin somettaja Iikka Kivi päätyi spinnaamaan tappamisella uhkailua Wickströmin ”ilkeäksi huumorintajuksi”. Tapauksen ympärillä käytävää keskustelua Kivi kutsuu ”valheelliseksi dramatisoinniksi”.
"Ai miten niin tämä on vitsi!!"
No kun minä tunnen Andrén. Hänellä on ilkeä huumorintaju ja se voi mennä välillä överiksi.
Hän ei missään nimessä ole ampumassa ketään ja hän on aina heikoimpien puolella.
Siksi tämä valheellinen dramatisointi on säälittävä yritys.
— Iikka Kivi (@KoomikkoKivi) June 27, 2023
Wickströmin ampumiskommentista kirjoitti ensimmäisenä Seiska.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten vältetään Ruotsin tie, Yle kysyi presidenttiehdokkailta – paitsi siltä yhdeltä, jonka nimen varmaan arvaatkin

Cancel-kulttuuri kukoistaa yliopistossa – empiirinen tutkimus vahvisti konservatiivimiesten epäilyt
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













