

Moitteita aselakiesitykselle: ”Kävellään härskisti yli perustuslaillisen omaisuudensuojan”
”Valtion ydintehtävän, eli sotilaallisen koskemattomuuden eteen ei olla valmiita haastamaan EU:ta, mutta alkoholin myynnin ja autoverotuksen suhteen viranomaiset ovat taipumattomia ja uskaltavat haastaa kenet tahansa.” Näin toteaa Juha Särestöniemi, joka moittii Suomen Sotilas -lehdessä lujin sanakääntein sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) johdolla valmisteltua uutta aselakia.
Sisäministeriö julkaisi vastikään esityksen uudeksi ampuma-aselaiksi. Siinä on kyse on EU:n ampuma-asedirektiivin kansallisesta täytäntöönpanosta.
Särestöniemi moittii lakiesitystä ”rökäletappioksi”, joka tekee helposti lainkuuliaisesta kansalaisesta tietämättään rikollisen, asettaa perustuslain takaamat kansalaisten yhdenvertaisuuden ja omaisuuden suojan kyseenalaiseksi eikä taatusti paranna aseturvallisuutta.
Särestöniemi muistuttaa lakia valmistelleen työryhmän useaan otteeseen korostaneen, että ”muutoksilla ei olisi vaikutuksia ampumaharrastuksen eri ammunnan lajeihin enempää kuin on tarpeellista asedirektiivin täytäntöönpanemiseksi”. Hän kuitenkin katsoo, että esitykseen on suomalaisten toimesta ujutettu tiukempaa sääntelyä, kuin mitä EU-direktiiviä edellyttäisi.
Erityisesti Särestöniemi paheksuu omaisuudensuojaan puuttumista.
– Täydelliseen rimanalitukseen työryhmä sortuu esityksellä lippaiden poiskeräämisestä. Esitys toteuttaa Suomen Sotilaan aikaisempien artikkelin pahimmat ennustukset. Suuret lippaat muuttuvat kategorisesti kielletyiksi ja ne aiotaan kerätä pois korvauksetta. Esityksellä kävellään härskisti yli perustuslaillisen omaisuudensuojan.
– Ei kuitenkaan niin huonoa, etteikö jotakin hyvääkin, Särestöniemi kirjoittaa.
– Lakiehdotuksessa on tuotu selvästi uutena aseluvan myöntämisperusteena maanpuolustustarkoitus, eli ns. reserviläispoikkeus. Tuollaisen luvan saaminen on tosin määritelty erityisen tiukaksi ja monimutkaiseksi.
Uusi aseluvan myöntämisperuste on Särestöniemen mukaan maanpuolustuksen näkökulmasta sinänsä hyvä asia.
– Mutta tuleeko siitä dementoitu tai jopa kuollut kirjain? Lisäksi on hyvä, että ehdotukseen on vielä aikaa tehdä muutoksia, sillä kaikki reserviläisjärjestöt ovat kritisoineet nykyistä esitystä. Mutta riittääkö aika ja kuunnellaanko järjestöjä nytkään?
Ampumaurheilupoikkeus saa kirjoittajalta kehuja.
– Tämä antaa monille lajeille jatkomahdollisuuden ja paikkaa osittain reserviläispoikkeuksen tiukkuutta.
PS: Esitys on heikennys nykytilaan
Suomen Uutiset kirjoitti aiemmin tänään perussuomalaisten näkemyksestä uuteen lakiesitykseen. Perussuomalaisten mukaan lopullinen direktiivi on huomattavasti parempi kuin EU-komission alkuperäinen esitys, mutta se on silti merkittävä heikennys nykytilaan.
Perussuomalaisten mielestä aselain uudistamisen tulee paitsi turvata nykyisten luvanhaltijoiden oikeudet myös mahdollistaa urheiluammunnan, reserviläistoiminnan, metsästyksen ja asekeräilyn edellytykset tulevaisuudessa.
– Aselainsäädäntö ei saa perustua ideologiseen asevastaisuuteen tai virheellisiin mielikuviin. Aiomme vaatia mm. yllä kuvattujen epäkohtien korjaamista hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyssä, puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









