
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
”Ne pisti mut polvilleen nuolemaan kenkiä ja kuvas sen” -nuorisojengi nöyryytti Turun keskustassa Ruotsin malliin.
Turussa kahta poikaa pahoinpidellyt ja nöyryyttänyt nuorisojoukko on tunnistettu. Tekoa tutkitaan nimikkeellä pahoinpitely ja laiton uhkaus. Pahoinpitelijät myös kuvasivat tekonsa.
Kaksi 13-vuotiasta poikaa joutui nuorisojoukon pahoinpitelemäksi Hansakorttelin edustalla maanantai-iltana. Pahoinpitelijät muun muassa pakottivat uhrinsa polvilleen ja käskivät nuolemaan kenkiä. Toinen pojista sai iskuja vatsaansa ja toinen kylkeensä. Toista poikaa potkittiin jalkoväliin ja molempien päälle syljettiin, kertoo Turun Sanomat.
Pojat kertoivat, että tilanteella oli silminnäkijöitä. Toinen pojista kertoi myös pyytäneensä turhaan apua ohikulkijalta. Yksi pahoinpitelijöistä kuvasi tekoa puhelimellaan.
Lounais-Suomen poliisi on tunnistanut nuoret ja tapahtumia tutkitaan rikosnimikkeillä pahoinpitely ja laiton uhkaus. Epäillyt ovat teini-ikäisiä, alle ja yli 15-vuotiaita.
Nöyryyttämisellä pitkät perinteet
Nöyryyttämisellä ja niihin liittyvillä ryöstöillä on Ruotsissa jo parinkymmenen vuoden synkeä perinne. Tyypillistä lasten ja nuorten tekemille ryöstöille on uhrin nöyryyttäminen. Motiivina on rahan lisäksi jonkin tyyppisen rikollisen statuksen, valta-aseman hankkiminen. Näin todetaan Ruotsin rikostutkimuslaitoksen (Brå) raportissa.
Nuorisojengien tekemillä rikoksilla voi olla myös yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Ruotsin radiossa haastateltu riminologian professori Jerzy Sarnecki toteaa, että alaluokka on aina ryöstänyt yläluokalta.
– Alaluokka nöyryyttää yläluokkaa ja tavallaan nostaa samalla omaa asemaansa. Osittain kyse on tietysti siitäkin, että se on kannattavaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaikäinen teini-ikäinen turha avunpyyntö ohikulkija sylkeminen kenkien nuoleminen rikosten kuvaaminen nuorisojoukko status alaluokka Jerzy Sarnecki laiton uhkaus motiivi nöyryyttäminen Nuorisojengi Yläluokka silminnäkijä Turku Pahoinpitely
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomi on Ruotsin tiellä nuorison integraatiossa – Ranne: ”Sama lapsellinen keskustelu, tuloksena samat ongelmat”

Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – ”Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

Mäkynen: Kaduilla riehuvat maahanmuuttajanuoret eivät halua sopeutua Suomeen – ”Vuosikausien rahan lappaaminen ei ole tuottanut, eikä tuota jatkossakaan haluttua tulosta”

Peltokangas: Hallituksella sokea piste haittamaahanmuuton ongelmissa – heikentää sisäistä turvallisuutta

Karmea pahoinpitelyvideo leviää somessa – ”Suomessa on ihmisiä, joiden ei pitäisi olla täällä”

Kiirastorstai päättyi kaaokseen Linköpingissä: Poliisiautot tuusan nuuskaksi ja tuleen – virkavallan varusteet mellakoitsijoille
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















