Yhdysvaltojen koronaviruksen epidemiakeskus on New Yorkin osavaltiossa. Alueella on selkeästi eniten tartuntoja ja menehtyneitä. Mediatietojen mukaan kuolleita on yli 1200, sairastuneita noin 66 500.

Lauantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo kertoi voimakkaista toimista, joihin on ryhdytty koronaviruksen vastaisessa taistelussa.

Kuvernööri Cuomo linjasi muiden muassa, että julkisen ja yksityisen terveydenhuolloin tulisi “yhdistyä”, jotta yhteistyö sairaaloiden välillä olisi aukotonta. Käytännössä Cuomo peräsi suurta sote-uudistusta poikkeusoloihin vedoten.

Cuomon esittelemät toimet on pantu täytäntöön vauhdilla. Hän kertoi muiden muassa alueellisista sairaaloista, joita on perustettu jo esimerkiksi eri puolille New Yorkin metropolialuetta. Esimerkiksi armeijan pystyttämä kenttäsairaala avattiin sunnuntaina Central Parkiin.

Yhdysvaltojen sotilassairaala rantautui myös sunnuntaina Manhattanille, jossa vuodepaikkoja on 1000 ja hoitohenkilökuntaa 1 200. Presidentti Donald Trump kertoi Twitterissä, että liittovaltion 2 900 henkilön sairaala on avattu Javits Centerin kokouskeskukseen Manhattanille.

Armeijalla valmius pumpata käsikäyttöisiä hengityslaitteita

Cuomon mukaan tilanne on erittäin vakava ja hän kertoi myös suuren huolensa hengityskoneiden riittävyydestä. Cuomo kertoi myös, kuinka hengityskoneen hinta on noussut hetkessä 25 000 dollarista 45 000 dollariin. Hänen mukaansa New Yorkissa olisi tarvetta 30 000 hengityskoneelle. Cuomo esitteli lehdistölle myös ennennäkemättömän varotoimen, manuaalisen käsikäyttöisen hengitystä ylläpitävän ensihoidossa käytössä olevan hengityslaitteen. Hän pumppasi laitetta käsin ja sanoi, että armeiljan kanssa on keskusteltu siitä, että he voisivat kouluttautua pumppaamaan näitä käsipelillä toimivia hengityslaitteita.

Samaan aikaan uutisoitiin autoteollisuuden jättiläisen General Motorsin aloittaneen hengityskoneiden valmistuksen.

New Yorkissa on pulaa myös suojavarusteista ja maskeista.

Talouden avaaminen lykkääntyy

Presidentti Trump kertoi sunnuntaina Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa suunnitelmien talouden avaamisesta siirtyneen toukokuun alkuun, mahdollisesti jopa kesäkuun puolelle.

New Yorkin eristämistä oli harkittu, mutta sitä ei pantu täytäntöön.