

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Nieminen vaatii lähestymiskieltoja koskevan lainsäädännön tehostamista: Poliisille kovemmat keinot käyttöön
Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa esitetään lähestymiskieltoa koskevan lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen kehittämistä asianomistajien turvallisuuden parantamiseksi.
Kansanedustaja Mira Niemisen tekemän toimenpidealoitteen taustalla ovat poliisin käytännön kokemukset sekä tutkimustieto, joiden mukaan lähestymiskielto ei nykyisessä muodossaan kaikissa tilanteissa riittävästi estä vakavaa väkivaltaa erityisesti toistuvissa ja korkean riskin lähisuhdetapauksissa.
– Viimeaikaiset vakavat väkivallanteot ovat osaltaan osoittaneet, että viranomaisten keinot puuttua vakaviin uhkatilanteisiin ajoissa eivät ole aina olleet riittäviä, Nieminen kertoo.
Vakaviin uhkiin puututtava nopeammin
Toimenpidealoitteessa edellytetään, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lähestymiskieltoa koskevan sääntelyn kehittämiseksi siten, että poliisilla ja muilla viranomaisilla on nykyistä nopeammat ja vaikuttavammat keinot puuttua lähestymiskiellon rikkomiseen, hyödyntää tarvittaessa ankarampia pakkokeinoja sekä vahvistaa sähköisen valvonnan ja rangaistusasteikon ennalta estävää vaikutusta.
– Aloitteen tavoitteena on parantaa asianomistajien tosiasiallista turvallisuutta ja vahvistaa viranomaisten mahdollisuuksia estää vakavaa väkivaltaa ennalta, sanoo Nieminen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- uhkatilanteet poliisin valtuudet pakkokeinot lähisuhdeväkivalta ennaltaehkäisy lainsäädäntö toimenpidealoite Sääntely Mira Nieminen Lähestymiskielto Turvallisuus Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seppänen vaatii: Opetusministeriön ja Opetushallituksen on puututtava viipymättä koulujen väkivaltatilanteisiin
Sivistysvaliokunnan jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen vaatii opetusministeriötä ja Opetushallitusta ryhtymään välittömiin ja määrätietoisiin toimiin kouluissa tapahtuvien väkivaltatilanteiden ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Viimeaikaiset vakavat tapaukset osoittavat, että koulujen keinot eivät enää riitä takaamaan turvallista oppimisympäristöä.

Maahanmuuttajien seksuaaliväkivalta koholla Helsingissä – Raatikainen: Hallituksen tiukka maahanmuuttopolitiikka ja poliisilisä voivat nopeastikin tuoda kaduille turvaa
Seksuaalirikokset ovat kasvussa pääkaupunkiseudulla. Helsinkiläinen varavaltuutettu, ex-kansanedustaja Mika Raatikainen näkee ilmiön taustalla Helsingin pitkän kaupunkistrategian, missä kaupunki on jo pitkään kasvattanut asukaslukuaan lähinnä maahanmuutolla.

Poliiseja ja pelastajia ei saa jättää yksin – Nieminen vaatii pelastajille turvaa väkivaltaa vastaan
Hallintovaliokunta tukee hallituksen esitystä, jolla hallitus haluaa vahvistaa poliisi-, pelastus- ja ensihoitotehtävissä toimivien rikosoikeudellista suojaa. Esitys on valiokunnan mukaan äärimmäisen tärkeä turvallisuusalan henkilöstön suojaamiseksi tehtävissä, joissa he auttavat, pelastavat ja turvaavat yhteiskuntarauhaa. Esitystä kannattava perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen vaatii pelastajille täyttä turvaa väkivaltaa ja uhkailua vastaan.

Yrityslähestymiskielto tulossa – oikeusministeri Leena Meri: ”Uudistus parantaa työturvallisuutta”
Lainvalmistelutyö yrityslähestymiskiellon säätämiseksi on käynnissä. Uudistus parantaa työturvallisuutta siten, että kenenkään ei tarvitse kohdata väkivaltaa tai sen uhkaa työssä, oikeusministeri Leena Meri sanoo.
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














