
Pääministeri Theresa May eroaa
Ison-Britannian pääministeri Theresa May kertoi eroavansa tehtävästään seitsemäs kesäkuuta. Hän purskahti kyyneliin kertoessaan palvelleensa maata, jota hän rakastaa.
Theresa May oli tiukan paikan edessä. Hän tapasi perjantaiaamuna konservatiivipuolueen niin sanotun 1922-komitean johtajan Sir Graham Bradyn. Brady kertoi, että May voi ilmoittaa erostaan itse ja poistua kunniakkaasti tai hänet syrjäytetään.
May valittiin David Cameronin seuraajaksi Brexit-kansanäänestyksen jälkeen. Tuolloin tuore pääministeri ilmoitti tavoitteensa.
– Brexit tarkoittaa Brexitiä, May julisti tuolloin.
May yritti pusertaa erosopimusta laiksi
May yritti kolme kertaa tuoda EU:n kanssa neuvotellun erosopimuksen parlamentin alahuoneen hyväksyttäväksi. Ensimmäisellä kerralla hänen ehdotuksensa tyrmättiin historiallisen suurin luvuin.
Sopimuksen hyväksyntä oli seuraavilla kerroilla koko ajan lähempänä läpimenoa. Sitten hän neuvotteli Työväenpuolueen kanssa etsiäkseen enemmistön saavuttavaa kompromissia.
May arveli, että sopimus voitaisiin hyväksyttää vielä kansanäänestyksessä. Se oli liikaa konservatiiveille. May oli alkanut pääministerinä ajaa opposition politiikkaa. Siinä käy harvoin hyvin.
Seuraaja voi olla Boris Johnson
Mayn eron ajoitus oli ymmärrettävää. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo vierailla saarivaltakunnassa kesäkuun alussa. Mayn kannalta olisi ollut nöyryyttävää toimia toimituspääministerinä vierailun ajan.
Konservatiivipuolue aloittaa Mayn eron jälkeisenä viikkona seuraajan valinnan. Valintamenettely kestänee muutaman viikon. Suosikki seuraavaksi pääministeriksi on ex-ulkoministeri Boris Johnson. Hänet tunnetaan tiukkana EU-eroa kannattavana miehenä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












