

KUVAKAAPPAUS/YLE
Päivän woke-pläjäys: Yleisradion jälkiviisas pahoitti mielensä hallituskokoonpanosta – ”Me ollaan sokeita sille, miten valkoiselta virallinen Suomi näyttää”
Diversiteetin ja monimuotoisuuden puute Suomen uudessa hallituksessa alkoi ahdistaa Yleisradion Jälkiviisaat-ohjelmasta tuttua Ville Blåfieldia. Hän kirjoitti huolestuneisuutensa ja tuskansa auki Twitteriin, mutta sai palautteena huomautuksen pinnallisesta ajattelusta.
Hallitustunnustelija Petteri Orpon (kok) johtaman uuden hallituksen kaikki ministerit ovat nyt tiedossa. Ministereiksi on nousemassa suomalaisia poliitikkoja, joiden nimiä ovat esimerkiksi Riikka Purra, Kaisa Juuso, Arto Satonen, Antti Häkkänen ja Leena Meri.
Tavan sukankuluttajalle asiassa ei ole mitään ihmeellistä: kaikki edellä mainitut poliitikot ovat tulleet valituiksi ministerin tehtäviin omien puolueidensa sisäisten prosessien kautta. Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi sunnuntaina, että ministerinimityksien valintojen takana on kunkin ministerin taito ja asiaosaaminen.
Jos kotimaa alkaa ahdistaa, aina voi lähteä pois
Onko hallituspuolueiden ministerivalinnoissa mennyt jotain pieleen? Tätä mieltä näyttäisi olevan ainakin Yleisradion Jälkiviisaat-ohjelmasta tuttu Ville Blåfield, jota alkoi ahdistaa hänen katsottuaan artikkelia, jossa on esillä tulevien ministerien kuvia. Melko tavan suomalaisen oloisia tyyppejä kaikki, kieltämättä.
Diversiteetin ja monimuotoisuuden puute hallituskokoonpanossa sai aikaan woke-reaktion. Blåfield on kirjoittanut huolestuneisuutensa ja tuskansa auki Twitteriin ja herättelee seuraajiaan pohtimaan, että kenties ministerien kuvissa pitäisi olla toisennäköisiä ihmisiä.
Luulen että me ollaan edelleen aika sokeita sille, miten valkoiselta virallinen Suomi näyttää. pic.twitter.com/Dt4KuwYkuK
— Ville Blåfield (@Villebla) June 19, 2023
Blåfield saa kuitenkin huomautuksen pinnallisesta ajattelusta.
Totaalisen pinnallinen näkökulma.
Pigmentti.— Pekka Nurmela 💾 (@PegZor) June 19, 2023
Jälkiviisaalle vinkataan myös, että aina on olemassa mahdollisuus vaihtaa maisemaa, mikäli ympäristö alkaa ahdistaa.
Aina voi muuttaa Rinkebyhyn tai jenkkien slummeihin asumaan, jos Suomi on väärän värinen.
— MikaLako (@LakoMika) June 19, 2023
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valkoihoiset biodiversiteetti Woke Jälkiviisaat Ville Blåfield ministerit Kaisa Juuso Antti Häkkänen Riikka Purra Arto Satonen Leena Meri Twitter Petteri Orpo Yle hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten kannatusnousu ahdistaa Yleä – aamuohjelmassa jyrkkää propagandaa: “Ihmisvihaa, rasismia, natsipuolue”

Jälkiviisaat antoivat esimerkin “huolipuheen tekopyhyydestä” – Yle sensuroi videon

Ex-toimittajan mielestä Yleisradiossa ei ole agendajournalismia – Leena Meri moittii Yleä yksipuolisista sisällöistä: ”Puututaan enimmäkseen tietyntyyppisiin asioihin”

Olutbrändi Bud Lightin woke-tuska pahenee: Amerikkalaisten entinen suosikkikalja ei enää mene kaupaksi edes alennusmyynnissä

Wokettaminen ei kannata: Halpahalliketjulle miljarditappiot Pride-tuotteiden takia USA:ssa

SuomiAreena: Kirjailija Andrew Doyle tulee Poriin puhumaan “woke-uskonnosta”

Onko Yleisradio riippumaton ja reilusti moniääninen?

EU-parlamentti äänesti median vapaudesta: Minkään maan yleisradio ei voi olla puolueiden propagandakone
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.