

Antti Aimo-Koivisto, Lehtikuva
Paremmat tiet johtavat parempaan elintasoon
Istuva hallitus panostaa tällä vaalikaudella merkittävästi liikenneinfraan, erityisesti perusväylänpitoon, yksityisteiden avustuksiin sekä metsäteiden kunnostuksiin. Eduskunnassa käytiin välikysymyskeskustelua hallituksen liikennepolitiikan tavoitteiden vaikutuksista kansalaisille ja alueelliselle saavutettavuudelle.
Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Ari Jalonen, joka korosti liikenneinfraan pitkän ajan saatossa syntyneen korjausvelan poistamisen olevan yksi tämän vaalikauden tärkeimmistä tehtävistä.
– Tieverkon nykyinen korjausvelka on kertynyt merkittävissä osin 2000-luvun alusta lähtien. Kun tarkastellaan viimeistä 12 vuoden jaksoa, liikenneministerin salkku on kuulunut kolme vuotta vasemmistoliiton ja neljä vuotta SDP:n ministereille. Ongelma on yhteinen. Nyt hallitus toimii parlamentaarisen yhteistyöryhmän päätöksen mukaisesti ja tekee niitä päätöksiä, joita työryhmä linjasi.
“Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa pitää autoilun kustannukset sellaisina, että eläminen koko maassa – myös maaseudulla – on mahdollista.”
– Hyvä liikenteen sujuvuus ja luotettavuus on koko yhteiskuntamme perusedellytys. Perussuomalaisille on päivänselvää, että koko liikenneinfran kunto ja luotettavien tietoliikenneyhteyksien turvaaminen ovat keskeisiä valtiovallan tehtäviä. Toisin kuin edeltäjänsä, nykyinen Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus on ymmärtänyt liikenteen ja liikenneinfran tärkeyden niin kansalaisille kuin maamme teollisuudellekin. Me haluamme hoitaa asiat kuntoon. Vuosikymmenien ajan jatkuneita laiminlyöntejä ei kuitenkaan korjata puolessa vuodessa, Jalonen muistutti.
Korjausliike on käynnissä
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jalonen painotti, että korjausliike on käynnissä. Istuva hallitus panostaa tällä vaalikaudella merkittävästi liikenneinfraan, erityisesti perusväylänpitoon, yksityisteiden avustuksiin sekä metsäteiden kunnostuksiin.
– Me perussuomalaiset ymmärrämme totisesti sen, että metsä- ja paikallisteiden mahdollistama keskeytymätön puuvirta on maamme teollisuudelle kilpailuvaltti, jota tulee vaalia. Juuri työpaikkojen ja teollisuutemme kilpailukyvyn turvaamiseksi hallitus tekee pitkäjänteistä ja ennakoivaa politiikkaa.
Auton käytön kustannuksia on alennettava
Jalonen sanoi, että Suomessa on vanhastaan, edellisten hallitusten säätämiä liikenteeseen kohdistuvia veroja ja maksuja, joista kärsivät erityisesti paljon työssään autoilevat sekä hankalien kulkuyhteyksien päässä asuvat.
– Lisäksi meillä on Euroopan vanhimpiin kuuluva autokanta. Hallitus alentaa autoveroa, jotta autokanta uudistuisi ja liikenneturvallisuus paranisi. Omalta osaltaan tietyt EU:sta tulevat päätökset ovat ohjanneet tähän.
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa pitää autoilun kustannukset sellaisina, että eläminen koko maassa – myös maaseudulla – on mahdollista. Tämän vuoksi hallitus ei myöskään nosta polttoaineveroa, Jalonen sanoi.
Korvaavaa liikennettä leikattaville raiteille
Oppositio nosti keskustelussa esiin myös Y-junavuoron lakkauttamisen. Kyseinen lakkautuspäätös ei kuitenkaan ole hallituksen päätös, vaan on VR:n oma, liiketaloudellisin perustein tehty leikkauspäätös.
– Hallitus leikkasi joukkoliikenteenostorahoja pienehkön summan, mutta VR:n vastaus leikattavien reittien muodossa oli yllättävä ja huomattavasti suurempi kuin leikattujen määrärahojen määrä olisi edellyttänyt. VR pystyi tekemään tämän esityksensä omasta monopoliasemastaan johtuen, Jalonen huomautti.
Jalonen kiitti liikenneministeri Anne Berneria tilanteen neuvottelemisesta inhimillisemmäksi.
– Hallitus etsii aktiivisesti korvaavaa liikennettä leikattaville reiteille. Meidän pitää myös muistaa, että raideliikenteen kilpailutilanne voi muuttua. Kansalaisille tämän pitäisi näkyä parempina palveluina ja edullisempina matkalippuina.
Ulkomaiselle ammattiliikenteelle tiemaksut
Jalosen painotti, että pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassa hyväkuntoinen liikenneverkosto on perusedellytys kansalaisten tasa-arvoiselle liikkumiselle.
– Perussuomalaiset toimivat jatkossakin hallituksessa vakaasti ja vastuullisesti siten, että kansalaisten liikkuminen on turvallista ja kohtuuhintaista. Haluamme myös parantaa perusteollisuutemme toimintaedellytyksiä maassamme.
– Perussuomalaiset toimivat aina suomalaisen työn ja yrittämisen puolesta. Niinpä hallitus ottaa käyttöön raskaan liikenteen vinjettimaksun, jolla erityisesti ulkomainen ammattiliikenne saadaan osallistumaan teidemme ylläpitokustannuksiin. Kotimaiselle ammattiliikenteelle syntyvät kustannukset hallitus korvaa EU:n sallimissa puitteissa.
Ihminen nostettava liikennepolitiikan keskiöön
Jalosen mielestä on hyvä, että liikennepolitiikkaan kiinnitetään huomiota.
– Liikennepalvelut kokonaisuudessaan ovat muutoksen kourissa ja vanha jyrkkä eri liikennemuotojen jaottelu tulee muuttumaan: ihminen nousee liikennepolitiikan keskiöön ja liikkuminen nähdään palveluna. Liikennepolitiikan tulee olla pitkäjänteistä, mutta ottaa huomioon liikenteen kehitys ja uudistuminen. Hallituksen tavoitteena on pysyä ajan hermolla. Opposition kriittisestä sparrauksesta on meille apua tässä työssä.
– Suomen tiestö on huonossa kunnossa. Siinä oppositio on oikeassa. Uudetkin liikennemuodot tarvitsevat alleen laadukkaan infran. Nykyinen hallitus on istunut vasta 23 viikkoa. Emme ole saaneet vielä kaikkea valmiiksi. Suunta on kuitenkin oikea. Oppositio, tehkäämme yhteistyötä. Työtä riittää!
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jalonen oppositiolle: Kuin itseänne moittisitte
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää