

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten ikkunaan anarkisti-graffiti: ”Tätä voi pitää vaalirauhan julistuksena”
Helsingin Perussuomalaiset käyvät vaaleihin taiteen merkeissä. Yhdistyksen vaalitoimistossa julkaistiin maanantaina graffititeos, joka kuvastaa vapaan kansanvallan ja ilkivallan suhdetta.
– Tätä voi pitää vaalirauhan julistuksena, vaaleissa ehdolla oleva europarlamentaarikko Sampo Terho luonnehtii.
Hän osallistui julkistustilaisuuteen toisen euroedustajan Jussi Halla-ahon kanssa.
Varsin kookas teos on maalattu vankalle vanerilevylle ja se on kansan vapaasti nähtävänä, sillä se on ruuvattu vaalitoimiston ikkunan päälle. Se on niin lujaa tekoa, ettei siitä ihan helposti läpi pääse.
Kuten ei päässyt ennenkään: viimeksi siihen tarvittiin polkupyöräteline, joka lyötiin toimiston panssarilasin läpi. Tapaus on ikuistettu maalaukseen, jonka tekijä ei halua nimeään julki.
– Tämä on tällainen humoristinen teos, joka osoittaa, ettemme ota kauhean vakavasti, vaikka vaalitoimistoomme on parikin kertaa hyökätty, Terho tuumailee.
Taidetta tehty jo ennenkin
Iskut ovat poikineet taidetta jo ennenkin: taiteilija Markku Laitinen on tehnyt kolme taulua, joihin on liitetty edellisessä iskussa käytettyjä kiviä. Teokset ovat nimeltään Paavo, Li ja Dan.
Paavossa on sinisellä pohjalla Suomen kartta ja Turun kohdalla nyrkkiä suurempi murikka. Taulu on peitetty rikotun panssarilasin säleillä.
– Kivien laadun perusteella ne on ilmeisesti tuotu rautatien kiveyksestä. Kyllä tässä on työtä tehty, että läpi on päästy, vaalissa itsekin ehdolla oleva Marko Ekqvist kertoo ja sanoo, että teokset aiotaan huutokaupata keväällä.
Lähin käytöstä poistettu ratapenkka sijaitsee kuulemma parin sadan metrin päässä.
Kannatuksen kasvu
vetää suuta hymyyn
Viimeviikkoinen Ylen gallup vetää Terhon ja Halla-ahon suuta hymyyn. Suunta on kääntynyt jälleen ylöspäin.
– Nyt heilahti viimein taas mukavaan suuntaan ja sopivasti, kun kampanja todenteolla aloitetaan, Terho iloitsee.
Hallituspaikkoja hän ei kuitenkaan ryhdy jakamaan, vaikka eräiden tietojen mukaan kokoomuksen johto olisi jo kypsä siirtymään oppositioon, kun kannatus syöksyy, eikä suuntaan näy muutosta.
– Keskustan johtohan näyttää kovalta, mutta mikäänhän ei ole varmaa: kakkospaikasta alkaen varsinkin kaikki on auki. Eikä se ykköspaikkakaan ole vielä jaettu, ennen kuin äänet on laskettu, Terho arvioi.
Paitsioon tuskin joudutaan
Terho uskoo, että hallitusneuvottelut sujuvat tällä kertaa mukavammin kuin viime vaalien aikaan. Puoluetta tuskin motitetaan ulos millään verukkeella.
– En usko, että tulee mitään sellaista tilannetta, että olisimme missään paitsiossa, en näe syytä, miksi näin tapahtuisi, Terho uskoo.
Mahdollisia hallituskumppaneitakaan Terho ja Halla-aho eivät ryhdy rajaamaan ennakolta. Helsingin Sanomissa pyöriteltiin viikonloppuna mahdollisuutta, että juuri vaaleihin ilmoittautunut Olli Rehn (kesk.) voisi haluta ulkoministeriksi ja hänhän edustaa entisenä laajentumis- ja talouskomissaarina varsin toisenlaista EU-linjaa kuin perussuomalaiset.
– Tuttu mieshän hän on Brysselin reissultani jo monen vuoden ajalta ensin komissaarina ja sitten edustajakollegana, Terho sanoo.
– Keskustallahan tulee varmasti kovat sisäiset kamppailut siitä paikasta, Halla-aho otaksuu.
– Se voi olla totta joo, Terho vahvistaa.
Jo aiemminhan halukkaaksi ilmoittautui Paavo Väyrynen (kesk.), joka ajaa keskustassa eurokriittisillä rattailla.
Hallitus kyvytön loppuun saakka
Terho sanoo, ettei ajattele vielä niin pitkälle, että rupeaisi sanomaan, mikä olisi hänelle mieluisin ministerin salkku, jos kutsu tulee.
– Tehdään hyvä vaalityö ensin ja täysillä! Perussuomalaisethan ovat sitten hallitusneuvotteluissa varmasti mukana keskeisenä tekijänä, Terho vakuuttaa.
Hallituksen toimista hän ei löydä juuri hyvää sanottavaa, ellei sitten viikonloppuinen epäonnistuminen ollut hyvä asia, kun varsinkin kokoomuksen kovasti ajama perhevapaajärjestely kaatui SDP:n lipeämiseen ruodusta.
– Kyvytön loppuun saakka! Vaikka nythän oli hyvä, ettei se kelvoton hanke mennyt läpi, Terho tuumailee.
Kuvassa europarlamentaarikot Sampo Terho ja Jussi Halla-aho, jotka vastaavat ilkivallantekoon huumorilla.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jenna Simulan auton kylki naarmutettiin – ”Luulisi, että sivistyneessä yhteiskunnassa saisi tehdä vaalikampanjaa rauhassa ilman, että omaisuutta tuhotaan”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












