

Oulun käräjäoikeudessa käsitellään poikkeuksellista hyväksikäyttöjuttua, jonka epäillään jatkuneen vuosia. Nyt 26-vuotiaan naisen isän epäillään käyttäneen tytärtään hyväksi, kun tämä oli lapsi. Naisen mukaan hän muun muassa joutui tekemään alaikäisenä useita abortteja. Istunto käydään oikeudessa avoimin ovin naisen pyynnöstä. Kuvassa vastaaja, asianomistajan isä Seydou Kouanda (oik.) ja hänen avustajansa, asianajaja Kari Eriksson istuntosalissa Oulun käräjäoikeudessa 26. 10.2016. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kansanedustajat: Ulkomaalaisten rikollisuudesta puhuttava nykyistä avoimemmin
Oulussa istutaan parhaillaan käräjiä ulkomaalaisisän tyttäreensä kohdistamista seksuaalirikoksista. Poliisi suorittaa esitutkintaa Raumalla, jossa kantaväestöön kuuluvan 14-vuotiaan epäillään joutuneen joukkoraiskauksen uhriksi vastaanottokeskuksessa. Maanantaina poliisi kertoi tiedotteessaan, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ovat lisääntyneet vuoden aikana 59 prosenttia.
Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Tavio, Simon Elo, Laura Huhtasaari, Jari Ronkainen ja Sami Savio korostavat, että massamaahanmuuton myötä syntyvää seksuaalirikosaaltoa ei saa vähätellä tai pyrkiä lakaisemaan maton alle. He sanovat, että ulkomaalaisten rikollisuuteen tulee voida puuttua myös julkisessa keskustelussa nykyistä avoimemmin.
– Suomalainen yhteiskunta näyttää hampaattomalta. Oululaisen tytön tapaukseen ei puututtu aikanaan, vaikka asiat olivat hyvin kummallisella tolalla. Johtuiko perheen ulkomaalaistaustasta, kysyy Ville Tavio.
– Seksuaalirikokset, ennen kaikkea raiskaukset, ovat lisääntyneet huomattavasti maahanmuuton kiihtyessä. Kuka uskaltaa myöntää, että maahanmuutto tuo maahamme lieveilmiöitä, jotka pahimmillaan pilaavat yksittäisten ihmisten koko elämän? Tavio jatkaa.
– Ulkomaalaisten tekemistä rikoksista on puhuttava. Niitä ei voi lakaista maton alle. On myönnettävä, että ulkomaalaisten joukossa on pahantahtoisia ihmisiä, jotka käyttävät yhteiskuntaamme hyväksi, Laura Huhtasaari toteaa.
Simon Elo muistuttaa, että luottamus valtamediaan heikentyy silloin kun ulkomaalaisten tekemistä rikoksista saa luotettavampaa tietoa internetistä kuin valtamediasta.
– Raiskauksia ja muita rikoksia ei saa selittää missään tilanteessa kulttuurista tai olosuhteista johtuviksi. Se olisi ymmärryksenosoitus rikoksentekijälle ja pyllistys uhrille, Jari Ronkainen sanoo.
– Meidän on tehtävä selväksi, että Suomessa rikos ei kannata eivätkä vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset ansaitse jäädä Suomeen. Jos esimerkiksi turvapaikanhakija ei kunnioita lakejamme, hänellä ei ole moraalista oikeutta apuumme. Potentiaalisille rikoksentekijöille on annettava määrätietoinen viesti lisäämällä rikoksia ennaltaehkäisevää pelotevaikutetta. Myös tiedotusvälineiden on hoidettava vastuunsa ja kerrottava avoimesti ja rehellisesti ulkomaalaisten tekemistä rikoksista, Sami Savio kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kun tiede muuttuu kielletyksi – Eva Biaudet vaatii, ettei maahantulijoiden korkeasta rikosalttiudesta saisi edes puhua

Ronkainen: Islam on myös poliittinen aate – ”Miksi muslimeita pidetään ressukoina, joiden päätä silitetään?”

PS: Humanitäärinen maahanmuutto tuonut Suomeen uudenlaisia uhkakuvia – ”Kaikki eivät ole täällä hakemassa turvaa”

Raatikainen: Polisiin resursseja tärvätään vihapuheen ja -rikosten valvontaan – ”Kaikki tämä on pois väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinnasta”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää