Artikkeli kuva

Kansanedustaja Jani Mäkelä eduskunnassa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus näyttää taipuvan EU-maksujen nostamiselle – puheet tiukasta linjasta jäämässä tyhjäksi uhoksi

03.05.2018 |16:48

Perussuomalaiset hiillosti hallitusta tänään suullisella kyselytunnilla Euroopan komission budjettiesityksestä.

Hallituksen puheet siitä, ettei Britannian EU-eron vaikutuksia paikata lisäämällä nettomaksuja, ovat perussuomalaisten mukaan jäämässä tyhjäksi uhoksi.

– Päinvastoin – EU:n menoja jopa esitetään nostettavaksi! Suomi maksaa nytkin keskimäärin puoli miljardia enemmän unionille kuin saa takaisin, kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) arvosteli.

– Helmikuussa valtiovarainministeri Petteri Orpo julisti, ettei ole massia ja jakovaraa, kun kansa vaati lomarahaleikkausten perumista. Nyt on massia, kun Brysselin byrokraatteja pitää rahoittaa? Tämäkö nyt on hallituksen mielestä kohtuullista ja oikeudenmukaista? Mäkelä kysyi.

Eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) vastasi, että neuvottelut ovat vasta alussa ja Suomi neuvottelee EU:n rahoitusta varmasti alaspäin. Terho torjui väitteet siitä, että Suomi olisi suostunut nettomaksuosuuden kasvuun.

Mäkelä huomautti, että hallituksen sisäisissä puheissa on suurta ristiriitaa.

– Pääministeri Juha Sipilä, te kiititte komission esitystä ja kehuitte että Suomen kannat on huomioitu siinä. Hallitus siis hyväksyy jäsenmaksun kasvattamisen – kaikissa muissa nettomaksaja-maissa valtiojohto on tyrmännyt korotuksen. Aikooko Suomi jäädä yksin ojentelemaan setelipinoja Brysseliin?

Mäkelä huomautti, että pääministeri Juha Sipilä edustaa puoluetta, joka ainakin omien sanojensa mukaan ajaa maatalouden asiaa.

– Oletteko huomannut, että EU aikoo tässä esityksessä leikata maataloustukia jopa viisi prosenttia? Keskustako levittää kätensä ja antautuu tämän edessä? Mäkelä tivasi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää