

Suomen ja Ruotsin raja Kolarissa myöhään illalla. Arkistokuvaa.
Perussuomalaiset: Liikkumisrajoituksilla dramaattiset seuraukset – ja rajat vuotavat edelleen
Perussuomalaiset korostivat suullisella kyselytunnilla, että oikeus liikkua vapaasti maassa on yksi Suomen kansalaisten kaikkein keskeisimmistä perusoikeuksista. Perussuomalaisten mukaan hallitus ei ole tehnyt kaikkea voitavaansa, kuten vaatinut rajoilla ennakkotestiä.
– Hallitus, te ette ole tehneet kaikkeanne ennen näitä suunniteltuja liikkumisrajoituksia. Rajoilta vuotaa edelleen koronavirusta. Kansalliset sulut ja liikkumisrajoitukset eivät hyödytä, jos raja vuotaa! Vuosi on vierähtänyt, ja te olette päästäneet jo useita virusmuunnoksia maahamme pitkittäen kansalaisten ja yritysten tuskaa, perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen arvosteli.
Koponen kysyi, onko rajojen sulkeminen hallitukselle ideologisista syistä vaikeaa, vai miksi asiaa on viivytelty.
– Miksi rajoitatte mieluummin kansalaisten perusoikeuksia kuin vaaditte ennakkotestausta maahan saapuvilta?
Ohisalo väitti, että Suomen rajapolitiikka on EU:n tiukimmista päästä. Hänen mukaansa kaikki ”pyritään” testaamaan rajalla, ja kunnat ja aluehallintoviranomaiset tekevät tämän työn.
Tuhannet yritykset kiinni
Hallituksen omien arvioiden mukaan yli 10 000 ihmistä voi jäädä ilman työtä, koska hallitus kieltää muualla kuin ruokakaupassa, apteekissa tai vastaavassa käymisen.
Perussuomalaiset korostivat, että pitäisi ensin keskittyä kokoontumisten rajoittamiseen ennen kuin puututaan liikkumisen perusoikeuteen.
– Tällaiset täsmätoimet puuttuisivat merkittävästi vähemmän perusoikeuksiin kuin yleiset liikkumisrajoitukset. Taloudelliset ja inhimilliset tappiot yrityksille ja yhteiskunnalle jäisivät huomattavasti vähäisemmiksi, Koponen huomautti.
Dramaattisia seurauksia
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi ymmärtävänsä, että muun muassa kotibileitä ja muita vastaavia kokoontumisia yritetään saada rajoitettua.
– Siellä on suurin osa tartuntariskistä. Sen sijaan erikoisliikkeissä ja kivijalkamyymälöissä on havaittu hyvin vähän jos lainkaan tartuntoja. Tämä on se tieto, jonka THL:ltä sain, Tavio perusteli.
– Nyt esitetyillä rajoituksilla kymmenet tuhannet voivat ainakin väliaikaisesti menettää työpaikkansa. Perheet menettävät elantonsa, tulee masennusta, alkoholismia, jopa itsemurhia, Tavio vakavana ennusti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alkoholismi ulkonaliikkumiskielto liikkumisrajoitukset koronaepidemia Itsemurhat Ari Koponen rajakontrolli perusoikeudet kyselytunti Ville Tavio masennus perussuomalaiset työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kiuru tarjoilee tajunnanvirtaa, Marin ja Ohisalo puhelevat puuta heinää – ministereiltä ei saa enää kysymyksiin vastauksia, puhekouluttajakin ihmettelee: ”Vaikea saada selvää, mikä on pointti”

Koponen: Nuoret opiskelijat maksavat liian kovaa hintaa koronarajoituksista

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Sisäiset koronatoimet eivät riitä, jos rajat vuotavat

Hallituksen epäselvä linja jatkuu – nyt esitetään maskipakkoa, vielä vuosi sitten ministeriössä teetettiin selvitys, jonka mukaan maskeista ei ole hyötyä – Halla-aho: ”Kyllä moni ihmettelee”

Tavio: Kauppojen sulkemiselle ei perusteita

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Koronarajoitusten perustuttava todellisiin riskeihin

Liikkumista rajojen sisällä ei voi radikaalisti rajoittaa, jos rajat vuotavat – Purra: ”Rajojen yli tulee edelleen virusta”

PS: Hallituksen lainvalmistelu luokatonta ja itse rajoitukset epäloogisia – kriisitunnelma katosi heti perustulakivaliokunnan tyrmättyä ulkonaliikkumisrajoitukset

Kylmäävä fakta vanhustenhoidossa tuo esiin pääministerin puheiden ja tekojen ristiriidan – Koponen: ”Todella julmaa”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Bergbom ihmettelee vasemmistoliiton ehdotuksia vuosi ennen vaaleja: Perustulo kaikille ja hakkuurajoituksia – menolisäysten rahoittamiseksi todella kovia veronkorotuksia
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom menee hiljaiseksi vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetin ehdotuksista vuosi ennen vaaleja. Bergbom muistuttaa, että vasemmistoliiton esittämät "kivat asiat" maksaisivat maltaita nykyisessä julkisen talouden kriisissä ja vaatisivat toteutuakseen todella kovia veronkorotuksia, minkä vasemmistoliitto toki itsekin ymmärtää: lista vasemmistoliiton esittämistä veronkorotuksista on pitkä kuin nälkävuosi.

















