

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta puhuvat luontoarvot sekä järki
Perussuomalainen Helsinki järjesti torstai-iltana Facebook Live -paneelikeskustelun Malmin lentokentällä. Funkkistyyliin rakennettu kenttä on yksi Helsingin matkailunähtävyyksistä, ja myös museovirasto on luetteloinut kentän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, puoltaen sen säilyttämistä.
Miksi Malmille on alun perin rakennettu lentokenttä eikä asuntorakennuksia?
– Helsingin kaupunginhallituksen valiokunta valitsi lentokenttäalueeksi asutuspoliittisista syistä maaperältään kehnoksi tiedetyn Tattarisuon alueen ja lähtökohtaisesti syynä oli se, että alueelle ei koskaan kannattaisi lähteä tekemään asuntorakentamista. Sen takia päädyttiin Malmin lentokentän nykyiseen sijaintipaikkaan, alusti varavaltuutettu Juhani Strandén.
Nykyään alue on myös kaupunkiluonnoltaan ainutlaatuinen niittyalueineen ja uhanalaisine perhos- ja lintulajeineen. Lisäksi alueella on myös Helsingin arvometsäkohteita, joissa on havaittu liito-oravia. Alue on myös valtakunnallisen rakennetun kulttuuriympäristön kohde (RK2009).
Entä, jos Malmin lentokentälle nyt rakennetaan asuntoja?
– Meillä voi hyvin äkkiä olla täällä alue, jota joudutaan korjaamaan jatkuvasti, koska se vajoaa, ja siitäkin tulee vielä lisää päästöjä. Typerin idea ikinä ruveta rakentamaan hirvittävän suurta asuinaluetta alueelle, josta on jo aikaisemmin todettu, ettei se sovellu rakentamiseen kaikkien muiden vaikutusten ohella, vastaa varavaltuutettu Nuutti Hyttinen.
Juuri rakennuttamisen aiheuttamat valumavedet ovat suurin riski luonnon ja vesistöjen suhteen. ”Katsotaan sitten, miten tärkeä tämä uhanalainen liito-orava on kentän suojelun osalta, miten otetaan nämä luontoarvot ja uhanalaiset eliölajit huomioon. Vielä Longinojan osalta siellähän on tämä uhanalainen vuollejokisimpukka, joka on suojeltu Euroopan alueen luontodirektiivissä”, Strandén jatkaa.
Entä hiilidioksidipäästöt?
– Helsinki tähtää kaikissa strategioissaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Tässä Malmin lentokenttäalueen rakentamisessa kuitenkin unohdetaan kuitenkin aivan kokonaan esirakentamisesta johtuvat päästöt. Rakentaminen vaatisi järjettömän määrän betonipaaluja. Tämä tarkoittaisi sitä, että esirakentamisen päästöt veisivät pohjan kaikilta Helsingin tavoitteilta. Lisäksi maaperän sulfidisavi aiheuttaa merkittävän riskin siitä, että saven kuivuessa syntyy rikkihappoa, joka tuhoaa paalutukset, Hyttinen huomauttaa.
Kaikissa muissa rakennushankkeissa Helsingissä valvotaan erittäin tarkkaan, että luontoarvoja ei pilata, mutta Malmin kohdalla mikä tahansa tuntuu olevan sallittua. Vaikka vaakakupissa ovat luontoarvojen ja vaelluskalojen tuhoaminen tai valtavat hiilidioksidipäästöt, pääasia tuntuu vihervasemmistolle olevan pelkästään se, että lentokenttä saadaan tuhottua hinnalla millä hyvänsä. Perussuomalaiset puolustavat Malmin lentokentän säilyttämistä ja valtuustoryhmä on johdonmukaisesti äänestänyt valtuustossa säilyttämisen puolesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lentokentttä Malmi maankäyttö asunnot Juhani Stranden Perussuomalainen Helsinki Nuutti Hyttinen Kaavoitus Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yleiskaava kuohuttaa Helsingissä – ”Kähmintää, peittelyä ja poliittista junttaamista”

Mari Rantanen Malmin lentokentän asuntokaavoituksesta: ”Mitä järkeä on rakentaa suolle?”

Halla-aho asumisen ja maankäytön ohjelmasta: ”Tarkoituksena näyttää pikemminkin olevan tuoda Helsinkiin lisää maahanmuuttajia”

Perussuomalaiset eduskunnassa: Malmin kenttä säilytettävä – lakialoitetta on kannattanut yli 56 000 kansalaista

Kansalaisaloite Malmin lentokentän säilyttämiseksi ei etene äänestykseen – perussuomalaiset pettyneitä

Raatikainen: Malmin lentokentän voi sulkea vasta, kun korvaava kenttä pk-seudulla on valmis

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä vaatii vastuunkantoa virheistä Malmin lentokenttään liittyvissä asioissa: ”Käsittämätöntä huolimattomuutta”

Liikkuvalle väestölle vaaditaan ympärivuotista hätämajoitusta Helsinkiin – ”Rahat suunnattava kotimaisille avuntarvitsijoille, ei maailmanparantamiseen”

Perussuomalaisten valtuustoryhmä Helsingissä kasvoi kuuteen valtuutettuun: ”Sininen tulevaisuus on nyt sininen menneisyys”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












