

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Työelämäuudistukset välttämättömiä – opposition vaihtoehto edelleen epäselvä
Eduskunta keskusteli tiistaina työmarkkinatilannetta koskevasta opposition välikysymyksestä. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja, puolueen työelämä- ja tasa-arvovaliokuntavastaava Jorma Piisinen. Puheessaan Piisinen tyrmäsi opposition vaihtoehdon epäselvänä ja julkisen talouden kannalta vastuuttomana.
Kansanedustaja Jorma Piisinen kuitenkin kiitti oppositiota siitä, että se haastaa hallitusta parlamentaarisin keinoin.
– Näinä poliittisten lakkojen aikoina on virkistävää, kun hallitusta haastetaan myös parlamentaarisin keinoin eikä vain pysäyttämällä yhteiskunta ja hankaloittamalla yritysten toimeentuloa ja kansalaisten elämää.
– Opposition tärkein tehtävä on haastaa hallitusta ja esittää hallituksen politiikalle vaihtoehto. Valitettavasti opposition vaihtoehto on jäänyt kovin epäselväksi ja jo julkaistujen vaihtoehtobudjettien perusteella julkisen talouden kannalta vastuuttomaksi.
Miksi lainsäädäntöä on uudistettava?
Piisinen kertaa syitä siihen, miksi hallitus uudistaa työelämän lainsäädäntöä ja miksi uudistaminen on tässä tilanteessa jopa välttämätöntä.
– Viimeisten kymmenen vuoden aikana työnantajayritysten määrä on suorastaan romahtanut. Työn tuottavuuden kasvu on olematonta – ylipäätään työvoiman palkkaaminen on Suomessa kovin riskialtista.
– Maassamme on krooninen menojen ja tulojen epäsuhta. Menoja on lisätty holtittomasti vuosikymmenet. Tämän ongelman korjaamiseksi tarvitsemme lisää työllisyyttä ja nimenomaan sellaista työllisyyttä, joka tervehdyttää julkista taloutta. Siihen näillä työelämän uudistuksilla pyritään, sanoo Piisinen.
Uhkana talouden tarkkailuluokka
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF piti tammikuussa julkaistussa raportissaan hallituksen työmarkkinoille ja sosiaaliturvaan tekemiä uudistuksia tervetulleina, mutta riittämättöminä.
– IMF patisti hallitusta vielä lisätoimiin, joita onkin tulossa, kertoo Piisinen.
– Jos käännettä parempaan ei saada aikaan, on Suomella riski joutua EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn, jossa taloudenpidon ohjeet määritellään muualla.
– Talouden ongelmien on sinisilmäisesti uskottu ratkeavan lisäämällä maahanmuuttoa, mutta Suomi ei ole houkutteleva maa sellaiselle maahanmuutolle, joka aidosti hyödyttäisi julkista taloutta. Tätä me perussuomalaiset olemme useasti korostaneet.
Hallitus ei ole kohtuuton
Hallituksen politiikka työelämän uudistusten suhteen ei ole mitenkään kohtuutonta. Monet näistä uudistuksista on tehty jo kauan sitten keskeisimmissä verrokkimaissamme, huomauttaa Piisinen.
– Näissä maissa julkisen talouden tila on paljon parempi. Tanskassa ja Ruotsissa on viime vuosina kyetty vähentämään julkista velkaa ja tekemään ylijäämäisiä budjetteja.
Vasemmalla maalaillaan harhakuvia
Vasemmisto tai ay-liike eivät ole esittäneet minkäänlaista vaihtoehtoa Suomen julkisen talouden tasapainottamiselle hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Piisisen mukaan vasemmalla maalaillaankin harhakuvia.
– Arvoisa oppositio, harhakuvia maalailemalla luodaan turhaa vastakkainasettelua työmarkkinoille.
– Työelämän uudistuksia ei tehdä työntekijän kiusaksi. Ketään ei voida irtisanoa naamataulun perusteella, eikä irtisanominen voi tapahtua ilman sitä edeltäviä varoituksia. Arvoisat kuulijat, yksikään vastuullinen yritys ei irtisano hyvää työntekijää. Ei nyt eikä tulevaisuudessa!
Uusien työpaikkojen syntyminen tärkeintä
Piisinen huomauttaa, että vasemmiston väitteistä huolimatta hyviäkin esimerkkejä neuvottelutahdosta on nähty.
– Hyvä esimerkki aidosta neuvottelutahdosta on nyt paikalliseen sopimiseen saatu muutos työntekijöiden edustajasta neuvottelukumppanina. Lausunnoille lähtiessä esitys miellyttää koko kolmikantaista työryhmää.
– Näitä uudistuksia tehdään, jotta työn tekeminen olisi kannattavampaa kuin sosiaalitukien varassa eläminen ja myös, jotta yritysten kannustimet palkata uusia työntekijöitä paranisivat.
– Uusien työpaikkojen syntyminen alati kutistuvalle työnantajayrityssektorille sekä mikroyrityksiin on kansantalouden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
– Tämän toteutuessa voittavat kaikki: niin työntekijät, yritykset, kansantalous kuin myös he, jotka eivät kykene itse itsestään huolehtimaan.
Perussuomalaiset katsookin vastauksessaan oppositiolle, että hyvinvointivaltiomme palvelut kyetään turvaamaan vain, jos julkinen talous on vahva ja mahdollisimman moni osallistuu työllä ja yrittämisellä sen ylläpitämiseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittiset lakot työelämäuudistukset työnteon kannattavuus Jorma Piisinen lainsäädäntö työpaikat ryhmäpuheenvuoro Tuottavuus Työmarkkinat työelämä oppositio Julkinen talous IMF Ay-liike Vasemmisto Välikysymys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Emeritusprofessori Matti Virén arvostelee ay-liikkeen kiihkoilua: Lakkoilu on hullua puuhaa – ”Talous on kuralla ja kasvunäkymät nollassa”

Purra: Liitoille ei anneta veto-oikeutta työmarkkinauudistuksissa – ”Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi”

Hoitoalan duunari toivoo ”jotain rajaa” ay-liikkeen lakkoaallolle

Teollisuusliiton Aalto vihjaa jo uusilla työtaisteluilla – elinkeinoministeri Rydman: Ay-pomot huolissaan oman valtansa vähenemisestä

Poliittiset lakot ovat aiheuttaneet yhteiskunnalle jo miljardivahingot – Junnila: Kumpi on jalompi tavoite, tulevat sukupolvet vai ay-eliitin edut?

Perussuomalaiset välikysymyksestä: Oppositio vaatii neuvotteluja, mutta mistä?

Huhtasaari: Eurokakkua ei voi sekä syödä että säästää

Valtiovarainministeri Purra haluaa korjata kroonisen kestävyysvajeen: ”Nyt selkäranka riittää”

Piisinen tyrmäsi opposition: ”Lakkojen vuoksi menetettyjen työpäivien määrä Euroopan korkein”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















