

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Uskontojen merkityksen vähentyessä tilalle on tullut ilmastouskonto – ”Nuoria ihmisiä lietsotaan pelkoon ja syyllisyyteen”
Perussuomalaiset ei eroa muista puolueista siinä näkemyksessä, että päästöjen vähentäminen on kaikkien kansalaisten yhteinen etu. Ilmastopolitiikassa perussuomalaiset pyrkii kuitenkin itseruoskinnan sijaan tarjoamaan järkevän ja realistisen linjan.
Perussuomalaiset on kansallismielinen puolue, joka arvostaa elinympäristöä ja joka samalla haluaa huolehtia luonnosta, puhtaasta ilmasta ja vedestä.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra kuitenkin katsoo, että tänä päivänä uskontojen merkitys on hiipumassa ja että tilalle on saatu eräänlainen ilmastouskonto. Määritelmä viittaa esimerkiksi siihen, että nuoria ihmisiä lietsotaan pelkoon ja syyllisyyteen.
– Nuorille halutaan uskotella, että heidän tulevaisuutensa riippuu siitä, että he tekevät esimerkiksi henkilökohtaisia uhrauksia tai pelkäävät, Purra sanoi tänään SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa.
Järkeä ja realismia pelottelun sijaan
Pelottelun ja syyllistämisen sijaan perussuomalaiset pyrkii ilmastopolitiikassa tarjoamaan järkevän ja realistisen linjan.
– Mikäli meidän oma politiikkamme on liian kunnianhimoista verrattuna esimerkiksi EU:hun tai tärkeimpiin kilpailijamaihimme, niin globaalin ilmaston kannalta ei tapahdu positiivisia muutoksia, mutta kylläkin negatiivisia muutoksia suomalaisen yhteiskunnan, yritysten ja palkansaajien kannalta. Esimerkiksi hiilivuodoksi kutsutaan prosessia, jossa Suomesta siirtyy teollisuutta sellaisiin maihin, joissa teollisuuden edellytykset ovat parempia. Toisaalta päästöt saattavat samalla lisääntyä, Purra sanoo.
Hän jatkaa, että perussuomalaiset eivät myöskään halua kurittaa autoilijoita tai syyllistää ketään omien ruokavalintojen perusteella.
– Meidän mielestämme se ei vaan ole järkevä lähestymistapa.
Ilmastotoimien globaalit kokonaisvaikutukset tarkastelun alle
Perussuomalaisten väistyvä puheenjohtaja Jussi Halla-aho korosti, että perussuomalaiset ei mitenkään eroa muista puolueista siinä näkemyksessä, että päästöjen vähentäminen on kaikkien kansalaisten yhteinen etu.
Halla-aho kuitenkin sanoo, että ilmastopoliittisissa ratkaisuissa keskeistä ei saisi olla itsensä ruoskiminen ja rankaiseminen. Sen sijaan on mietittävä kansallisten päätösten globaaleja kokonaisvaikutuksia.
– Kun puhutaan päästövähennysten taakanjaosta Euroopassa, miksei myös globaalilla tasolla, niin on otettava samalla huomioon oikeudenmukaisuus. Päästövähennyksiä kannattaa pyrkiä tekemään siellä, missä päästöjä aiheutetaan ja missä tekeminen on kustannustehokkainta.
EU:n ilmastotaakanjako rokottaa Suomea
Halla-aho huomauttaa, että tällä hetkellä EU:n taakanjako päästövähennystalkoissa kuitenkin rankaisee Suomen kaltaisia maita, jotka vuosikymmenien ajan jo ovat ansiokkaasti vähentäneet päästöjään.
– Samalla maat, jotka tuottavat energiaa fossiilisilla polttoaineilla, kuten Puola ja Bulgaria, on käytännössä vapautettu ilmastotalkoista. Tämä ei ole hyvä asia sen paremmin ilmaston kuin Suomenkaan kannalta.
– Me lähdemme siitä, että parhaat globaalit vaikutukset päästöihin saadaan sillä, että mahdollisimman suuri osa maailman teollisuustuotannosta tapahtuu siellä, missä tuotantotavat ovat vastuullisia sekä eettisesti että päästöjen kannalta, Halla-aho painottaa.
Ilmastotoimien oltava oikeudenmukaisia
Myös perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos toteaa, ettei globaalilla tasolla ole järkevää, että Suomen kaltaiset ilmastoasioiden edelläkävijämaat ruoskivat oman teollisuutensa hengiltä.
– Se karkaa sitten hiilivuotona Kiinaan.
Grönroos painottaa, että ilmastotoimien on oltava oikeudenmukaisia myös valtioiden sisällä. Esimerkkinä hän nostaa autoilijoiden kurituksen. Puoluesihteeri katsoo, että autoilijat ovat ilmastotoimien johdosta jäämässä lähes lainsuojattoman asemaan.
– Helposti hiilipäästöjä pyritään vähentämään vain lisäämällä autoilun kustannuksia. Olisi kuitenkin muistettava, että Suomi on iso maa ja että valtaosassa maata ei voi elää ilman yksityisautoa. Toki pääkaupunkiseudulla on helpompaa valita, käyttääkö julkista liikennettä vai omaa autoaan.
Halla-aho sanoo, että perussuomalaiset kaikessa politiikassa kiinnittää muutenkin huomiota siihen mitä ihmiselle jää omasta työstään käteen.
– Tällä hetkellä ihmisten palkasta aivan liian suuri osa menee asumiseen, liikkumiseen ja muuhun verotukseen. Näitä kaikkia on saatava alas. Nyt ei ole syytä takertua yksityiskohtiin, vaan kyse on kaikkien tekijöiden kokonaisvaikutuksesta ihmisten käteen jääviin tuloihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asuminen ja liikkuminen päästövähennykset ilmastohysteria autoilijat eniten saastuttavat maat oikeudenmukaisuus veronmaksajat kustannukset Hiilivuoto Riikka Purra Taakanjako ilmastopolitiikka perussuomalaiset Simo Grönroos hallitus Jussi Halla-aho Teollisuus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallitus keskittyy työllisyyden sijaan ilmastohumppaan – ideologista puuhastelua veronmaksajien rahoilla

Immonen: Hallitus kieltää valtiolta ja kunnilta öljylämmityksen vuoteen 2024 mennessä – ”Kansalaiset ovat täysin perustellusti huolissaan hallituksen ilmastohysteriasta”

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen ilmastopolitiikka kurittaa taas yrittäjiä rankalla kädellä

Ranne: Nuoret tarvitsevat toivoa ja kannustusta – ”Ilmastoalarmistit luovat lapsille vain ahdistusta, toivottomuutta ja voimattomuutta”

Ministerit Marin ja Saarikko uskovat ilmastotoimien tuovan työpaikkoja – Halla-aho huomauttaa korkealle asetetun ilmastokunnianhimon riskeistä työlle ja teollisuudelle

Halla-aho: Suomi ei voi toimia autoilun sähköistymisen edelläkävijänä – ”Ilmastohumppa on pelkkää rahastusta”

Halla-aho: EU pyrkii Suomen metsillä kompensoimaan Itä-Euroopan maiden tekemättä jätettyjä ilmasto- ja päästövähennystoimia

Halla-aho: ”Vihreiden mepit juosseet vuosikausia Brysselin käytävillä kertomassa, miten Suomi tuhoaa luontonsa” – Ohisalo hermostui
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään

Rostila pöyristyi Heinäluoman taivaan portti -puheista: ”SDP:n pohjakosketuksen on oltava lähellä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ei sulata SDP:n Eveliina Heinäluoman ulostuloa. Heinäluoma kysyi tiedotteessaan: ”Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?”
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











