

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset varoittanut katujengi-ilmiöstä jo vuosia – nyt on viimeinen hetki toimia puuttumalla juurisyihin eli maahanmuuttoon
Helsingin poliisi aikoo tiedottaa tällä viikolla uudesta katujengeihin liittyvästä rikosvyyhdistä. Lisäksi Helsingin poliisi on perustamassa uutta tutkintaryhmää, joka keskittyy katujengirikosten tutkintaan.
Perussuomalainen kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen näkee, ettei ilmiöön juurisyihin voida puuttua ilman muutoksia harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan.
– Poliisi toki tekee sen, minkä rajallisten resurssiensa puitteissa pystyy, mutta päättäjien olisi pitänyt toimia siten, ettei tähän pisteeseen olisi koskaan tultu. Perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia, että toistamalla Ruotsin virheet maahanmuuttopolitiikassa Suomi saa Ruotsin ongelmat. Nykyinen hallitus on neljän toimintavuotensa aikana varoituksista huolimatta päinvastoin helpottaneet kaikin keinoin maahanmuuttoa Suomeen, Rantanen kuvailee.
Jengiytyminen näkyy jo vankiloissa
Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina, kuinka katujengi-ilmiö aiheuttaa uudenlaisia haasteita ja turvallisuusuhkia vankiloissa. Poliisin mukaan suurella osalla katujengiläisistä on maahanmuuttajatausta.
Perussuomalaisten kriminaalipoliittinen ohjelma sisältää toimenpiteitä ulkomaalaiseen rikollisuuteen puuttumiseksi. Perussuomalaiset passittaisivat ulkomaalaiset rikoksentekijät kotimaidensa vankiloihin istumaan.
Lisäksi vakavista rikoksista seuraisi aina karkotus, maahantulokielto ja mahdollisuuksien mukaan myös kansalaisuuden menetys, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri toteaa.
– Mikäli maahanmuuttaja ei osaa elää Suomessa rikoksettomalla tiellä, niin hänet tulee poistaa maasta. Henkilö ei ole ansainnut jäädä Suomeen, Meri ja Rantanen puuskahtavat.
– Riittävä rahoitus tulee turvata niin poliisille, oikeuslaitokselle kuin Rikosseuraamuslaitokselle, jotka kamppailevat ilmiön edessä meidän kaikkien turvallisuuden puolesta. On vastuutonta jättää nämä tahot tekemään työnsä ilman riittäviä resursseja, Meri kauhistelee.
Poliisille valtuudet ehkäistä rikoksia
Rantanen ehdottaa kehitettäväksi poliisin oikeutta rikostiedusteluun eli rikollisuutta koskevan tiedon hankintaan rikostorjuntaa varten jo ennen, kun varsinaisia yksittäisiä rikostekoja on tapahtunut. Rikostiedustelulla sekä ehkäistään rikollisuutta että saadaan kattavaa ymmärrystä rikostorjunnan toimintaympäristöstä.
– Ampuma-aseiden, huumausaineiden ja katujengien lisääntyessä tulisi poliisin olla mieluummin askeleen edellä rikollisia. Poliisille on turvattava poliisimiesten lisäksi riittävät toimivaltuudet rikosten torjuntaan, sillä rikollinen toiminta ei voi koskaan nauttia lainsuojaa, Rantanen huomauttaa.
Viranomaisten tiedonvaihto ajantasalle
Lisäksi Rantanen kehittäisi viranomaisten tiedonvaihtoa. Nyt poliisilla ei ole tiedonsaantioikeutta esimerkiksi sosiaali- ja terveyshuollon viranomaisilta.
– Muutama vuotta sitten tuli esiin tapaus, jossa poliisi ei saanut sosiaalitoimelta tietoja henkilön uhka-arvion tekemistä varten. Laki sallii sosiaalihuollon järjestäjän oma-aloitteisen tietojen luovutuksen, mutta poliisilla ei ole oikeutta tietoja pyytää. Lainsäädäntö on edelleen puutteellinen eikä viranomaisten tietojenvaihto ole ajan tasalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikosten torjunta katuväkivalta maahantulokielto karkotukset viranomaiset Suomen kansalaisuus Jengirikollisuus vankila Leena Meri Mari Rantanen Turvallisuus Ruotsi perussuomalaiset Poliisi hallitus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi – maahanmuuttopolitiikkaan mallia Tanskasta

Junnila: Suomettumisesta siirrytty mamutukseen – ”Yhteiskunta sulkee silmänsä ja antaa kansalaisten kohdata pahoinpitelyt, ryöstöt ja raiskaukset”

Nyt on veronmaksajille luvassa kylmää kyytiä: Näin hallitus lisää maahanmuuttajien kotouttamishyysäämistä – enää ei puutu kuin torvisoittokunta ja punainen matto

Välikysymys nuoriso- ja katujengirikollisuudesta: Tämä on maahanmuuton ongelma – tekijää holhoava ja paapova ja uhrin unohtava rikospolitiikka on Suomen kansallinen ominaispiirre

Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan

Asian ääneen sanominen on osa ongelman ratkaisua: ”Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta huonosta maahanmuutosta”

Elomaa: Me olemme nähneet leväperäisen maahanmuuttopolitiikan karut seuraukset – ”Muissa puolueissa ei näitä varoituksia ole otettu vakavasti”

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson: Perussuomalaisia tarvitaan politiikan muuttamiseksi Suomessa

Jimmie Åkessonin vaalivinkki: ”Menestys perustuu uskottavuuteen – olkaa oma itsenne ja puhukaa samaa kieltä äänestäjien kanssa”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.

Miko Bergbom syyttää vasemmiston Minja Koskelaa: ”Pelaatte kansallisella turvallisuudella”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii Israelin kanssa sovitun Daavidin linko -kaupan purkamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin mielestä tämä on vaarallista puhetta.














