

LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta välikysymys: Katuväkivalta räjähtänyt käsiin – hallitus ei halua puhua juurisyystä eli haitallisesta maahanmuutosta
Maahanmuuttajataustaisten katujengien harjoittama väkivalta on monessa Suomen kaupungissa suorastaan räjähtänyt käsiin tänä vuonna. Tiukkoja toimia vaativat perussuomalaiset tenttasivat kyselytunnilla hallitusta, joka myönsi ongelman mutta ei edelleenkään ole halukas puhumaan sen juurisyystä, haitallisesta maahanmuutosta.
– Vantaalla väkivaltaisten katuryöstöjen aalto, Tampereella puukotukset kasvussa, nuorten väkivalta räjähtänyt pääkaupunkiseudulla, ryöstöjen määrä kasvoi rajusti. Siinä teille otsikoita tältä vuodelta. Ja mitä te olette asialle tehneet? perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi kysyi tänään eduskunnan kyselytunnin aluksi.
Niemi huomautti, että yli puolet nuorista ryöstäjistä ovat Helsingissä maahanmuuttajataustaisia ja jopa 95 prosenttia katujengeihin kuuluvista jäsenistä on nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia.
Perussuomalaiset esittänyt tiukkoja toimia
Perussuomalaiset vaatii tiukkoja toimia. Puolueen kriminaalipoliittisessa ohjelmassa vaaditaan muun muassa koventamaan törkeistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista annettavia tuomioita, karkottamaan ulkomaalaisrikolliset kotimaihinsa ja poistamaan rangaistusten niin sanotut paljousalennukset.
– Tässä ei nyt riitä enää ymmärtäminen, pään silittely ja maahanmuuttajien kotoutustoimien vaatiminen. Se tie on kuljettu loppuun ja nähty, mitä siitä seuraa, Niemi totesi.
– Mitä te aiotte tehdä tälle kasvavalle ongelmalle? Niemi kysyi hallitukselta.
Sisäministeri ei puhunut sanaakaan maahanmuutosta
Sisäministeri Krista Mikkonen myönsi itse ongelman, muttei sanallakaan maininnut ongelman juurisyytä, haitallista maahanmuuttoa. Hän perusteli, että hallitus on puuttunut asiaan lisäämällä poliisin ja oikeuslaitoksen resursseja, jotta rikoksentekijät saadaan vastuuseen.
– Onpa surullista kuultavaa. Kyse ei ole lisäämistänne poliisin resursseista, kyse on teidän ja eduskunnan ajamasta maahanmuuttopolitiikasta, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti.
– Me olemme varoittaneet tästä ongelmasta vuosia. Mitä te olette tehneet? Vähätelleet sitä, sanoneet, että me maalaamme uhkakuvia, Purra hämmästeli.
Purra totesi, että perussuomalaiset on jättämässä asiasta välikysymyksen.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) puolusteli asiaa vain toteamalla, että jokainen maahanmuuttaja ei ole rikollinen. Näin ei salissa väitettykään.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttajataustaiset katujengit kriminaalipoliittinen ohjelma paljousalennukset haitallinen maahanmuutto kotoutumisongelmat väkivaltarikollisuus seksuaalirikollisuus ryöstöt ulkomaalaiset rikolliset Krista Mikkonen kyselytunti Riikka Purra Sanna Marin Veijo Niemi Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Katujengit keskuudessamme, poliisi pulassa, oliko yllätys?

Immonen: Maahanmuuttajarikollisten hyysäämisen on loputtava – ”Katujengirikollisuuteen puututtava järein keinoin”

PS esitti epäluottamusta: Hallitus on vähätellyt jengi- ja katurikollisuuden tuomaa uhkaa ja epäonnistunut kansalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa

Kokoomuksen pakka sekaisin: Orpo ensin vakuutti, että puolue lähtee mukaan perussuomalaisten välikysymykseen – sitten Mykkänen alkoi pakittaa

Perussuomalaiset vaati eduskunnassa hallitusta puuttumaan katuväkivaltaan ja jengirikollisuuteen – keskustan ja vasemmistoliiton ministereitä alkoi naurattaa

Ruotsidemokraatit: Selvittäkää näpistykset, niin jengimurhatkin lähtevät laskuun

Autot tuleen, ikkunat säpäleiksi – Marokon voitto jalkapallossa sai kannattajat kaduille Belgiassa ja Hollannissa

Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.