Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä vaatii ”taksibasaarien” rauhoittamista

22.10.2020 |11:15

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä jätti keskiviikkona ryhmäaloitteen, jossa se vaatii Helsingin kaupungilta ripeitä toimenpiteitä kaupungin alueella olevien taksiasemien ja -alueiden rauhoittamiseksi.

Esimerkiksi asema-aukion taksialueelle kerääntyvien autojen epämääräiset kuljettajat aiheuttavat pelkoa asiakkaissa ja jopa väkivallantekoja kuljettajien kesken. Tilanne on myös erittäin epäsuotuisa Helsingin maineen kannalta kaupungissa vierailevien ihmisten näkökulmasta.

– Kaupungin on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ryhtyä suitsimaan näitä taksibasaareita, ennen kuin siellä pääsee joku hengestään, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen.

Turvallisuus edellä

Lentokentän ja sataman kilpailutuksella tilanne saatiin näiden alueilla rauhoittumaan ja perussuomalaiset esittävätkin, että kaupunki selvittää, olisiko vastaavanlainen mahdollista myös kaupungin alueella.

– Helsingin kaupungin on kyettävä reagoimaan alueellaan tapahtuvaan epäasialliseen toimintaan ja suoranaisiin turvallisuusuhkiin, joista on uutisoitu pitkin vuotta. Me odotamme kaupungilta ripeyttä, jotta sekä kuljettajien että asiakkaiden turvallisuus ja kaupungin julkikuva paranee. Toimeen on ryhdyttävä, sillä taksilain korjaaminen ei vastaa tähän ongelmaan suoraan, summaa kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen.

 

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää