Perussuomalaisten kansanedustaja Tavio: oikeusministeri hyväksyy ehdokkaiden kyttäämisen

21.11.2017 |18:26

Oikeusministeriön alainen yhdenvertaisuusvaltuutettu etsi keväällä pidettyjen kuntavaalien ehdokkaiden Internet-kirjoituksista vihapuhetta tietokonealgoritmin eli niin sanotun vihapuhekoneen avulla. Oikeusministerin ei tyydytä, kansanedustaja Ville Taviota, joka epäili viranomaiskyttäyksen laillisuutta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio teki eduskunnassa oikeusministeri Antti Häkkäselle (kok.) kirjallisen kysymyksen siitä, kuinka yhdenvertaisuusvaltuutettu on seulonut tietokonealgoritmilla vaaliehdokkaiden kirjoituksia etsien niistä vihapuhetta.

Tavion mielestä yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta on kyseenalaista sekä viranomaisen toimenkuvan että sananvapauden kannalta. Rikosten valvonta kuuluu poliisille, kommentoi Tavio lokakuussa Suomen Uutisille.

Tavion mukaan yhdenvertaisuusvaltuutettu otti omavaltaisesti itselleen vihapuhevalvojan roolin tehdessään poliisille tutkintapyynnön.

Lisäksi vaaliehdokkaiden kirjoitusten ohjelmoitu viranomaisseulonta on Tavion mukaan hyvin kyseenalaista poliittisen toimintavapauden ja sananvapauden kannalta.

Oikeusministeri Antti Häkkänen vastasi nyt kirjalliseen kysymykseen.

– Oikeusministerin vastaus on kiertelevä eikä vastaa kysymykseeni, Tavio kummastelee.

Vastauksessaan ministeri ei tuomitse tai edes kritisoi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintaa. Oikeusministeri siis hyväksyy hyvin väljään laintulkintaan perustuneen kyttäysoperaation ja antaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimia uutena vihapuhepoliisina, Tavio sanoo.

Suomen Uutiset kertoi vihapuhekoneesta ja sitä pyörittäneestä vihreästä virkamiehestä laajassa artikkelissa lokakuussa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
6.
Suomen uutiset logo

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?

16.02.2026 |12:59
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom ihmettelee vasemmistoliiton ehdotuksia vuosi ennen vaaleja: Perustulo kaikille ja hakkuurajoituksia – menolisäysten rahoittamiseksi todella kovia veronkorotuksia

13.02.2026 |17:11

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää