Artikkeli kuva

MATIAS TURKKILA

Perussuomalaisten rakennepaketti: Työtä ja talouskasvua

27.11.2013 |13:26

Hallituksen odotetaan loppuviikolla julkistavan pitkään valmistelemansa säästö- ja rakennepaketin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa esitellyt oman vaihtoehtonsa päälinjat.

Perussuomalaisten rakenneuudistuspaketti tähtää valtiontalouden kestävyysvajeen umpeen kuromiseen. Vaihtoehdon teesit ovat työ ja talouskasvu.

– On selvää, että julkisen talouden kulut eivät pitkällä aikavälillä voi kasvaa talouskasvua nopeammin. Tasapainon saavuttaminen vaatii talouskasvun edellytysten parantamista, palvelutuotannon tuottavuuden kasvattamista sekä julkisen sektorin säästöjä. Tasapainon löydyttyä verotusta voidaan keventää. Talouskasvun parantamiseksi esitämme mm. täyskäännöstä energiapolitiikkaan, kansallisten etujemme nykyistä aktiivisempaa ajamista EU:ssa sekä yrittäjyyden kannusteiden parantamista, perussuomalaiset painottavat.

– Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli ei toimi ilman korkeaa työllisyysastetta. Todellista eläkkeellesiirtymisikää on nostettava, mutta paras keino ei mielestämme ole alarajan mekaaninen nosto. Haluamme uudistaa työkyvyttömyyseläkejärjestelmää oikeudenmukaisempaan ja kannustavampaan suuntaan. Rakenteellisen työttömyyden laskeminen puolestaan vaatii sosiaaliturvajärjestelmämme uudistamista mm. tuloloukkuja purkamalla ja lisäämällä kannustavuutta. Tavoitteenamme on, ettei yhtäkään työtöntä – ikään katsomatta – jätetä yksin.

Perussuomalaisten vaihtoehto perustuu oletukseen, että kestävyysvaje on VM:n arvioima 4,7 % BKT:stä.

Rakennepaketti kokonaisuudessaan täällä >

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää