

Stefan Öhberg
Perussuomalaiset torppasivat Ahvenanmaan valtionosuuden kasvattamisen
Perussuomalaisten kansanedustajat Simon Elo ja Leena Meri ovat tyytyväisiä, että Ahvenanmaan valtionosuutta ei kasvateta. Asiasta päätettiin budjettiriihessä.
Ahvenanmaa saa vuosittain itsehallintonsa toteuttamiseen 0,45 prosenttia Suomen valtionbudjetista eli tänä vuonna noin 221 miljoonaa euroa. Ahvenanmaan maakuntahallitus esitti hallituksen budjettiriiheen, että tasoitusraha nostettaisiin 0,48 prosenttiin. Esitetty lisäys olisi ollut vuositasolla noin 15 miljoonaa euroa.
– Perussuomalaiset torjui Ahvenanmaan valtionosuuden kasvattamisen. Valtaa käytetään, kun kansa on sen vaaleissa antanut, Elo toteaa.
– Ahvenanmaan maakuntahallinto on tällä hetkellä velaton. Ei ole mitään syytä, miksi Ahvenanmaa olisi maan vaikeassa taloustilanteessa erityisasemassa, perustelee Meri.
Elo ja Meri korostavat pitävänsä Ahvenanmaata tärkeänä osana Suomea, mutta itsehallintoalue ei voi olla erityisasemassa kun Suomen valtion ja kuntien taloustilanne on vaikea.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkipää: Ahvenanmaalaiset eri asemassa – eivät maksa kiinteistö- tai Yle-veroa, julkinen liikennekin ilmaista

Elo ja Meri: Emme kannata Ahvenanmaan valtionosuuden kasvattamista
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













