

KUVAKAAPPAUS/FOX NEWS/YOUTUBE
Pikkupojan sulkapäähineestä ja kasvomaaleista nousi valtava haloo Yhdysvalloissa
Woke-henkinen ihmisten maalittaminen on yhä voimissaan. Aikoinaan Suomessa ”canceloitiin” Herra Heinämäen Lato-orkesterin intiaanihahmo ja juuri nyt kamppaillaan Katariina Sourin saamelaisnaisesta. Yhdysvalloissa viimeisin ”kulttuurisen omimisen” kohu liittyy siihen, saako yhdeksänvuotias poika käyttää sulkapäähinettä jalkapallopelissä, jos hän itse on intiaaniheimon jäsen.
Yhdysvalloissa yhdeksänvuotiaan jalkapallofanin intiaanipäähineestä ja kasvomaaleista noussut rasismikohu on malliesimerkki siitä, että woke-henkinen ihmisten vainoaminen ja maalittaminen on yhä voimissaan. Urheiluun erikoistuneen Deadspin-nettilehden blogisti Carron J. Phillips päätti ryhtyä maalittamaan pikkupoikaa nähtyään kuvan, jossa poika on jalkapallokentän katsomossa sulkapäähine päässään ja kasvot maalattuina.
Phillips kirjoitti jutun, jossa hän syytti yhdeksänvuotiasta pikkupoikaa blackface-kasvomaalauksen käytöstä ja rasismista sekä mustia että intiaaneja kohtaan. Toimittaja Phillips valitsi tarkoituksella kuvituskuvan, jossa pojan kasvot näyttivät kokonaan mustiksi maalatuilta, vaikka todellisuudessa pojan kasvojen toinen puoli oli maalattu punaiseksi hänen fanittamansa joukkueen tunnusvärin mukaan.
Toimittaja johti harhaan
On vaikea ymmärtää, miksi Phillips päätti tarkoituksella valita harhaanjohtavan kuvituskuvan. Carron J. Phillips on kokenut urheilutoimittaja, joka on saanut useita journalistipalkintoja mustien toimittajien yhdistyksiltä.
Yksi syy koko jutun kirjoittamiselle saattaa olla se, että Deadspin-nettilehden ja sen kirjoittajien tulot perustuvat hyvin suurelta osin mainostuloihin, joita tulee sitä enemmän, mitä enemmän jutut saavat klikkauksia ja lukijoita. Toinen syy lienee kirjoittajan antirasistinen agenda, joka näkyy jutussa vahvasti.
– Ei ole helppoa halveerata kahta ihmisryhmää samalla kertaa, Phillips kirjoittaa. Mutta sunnuntaina Las Vegasissa yksi Kansas City Chiefs -joukkueen faneista onnistui vihaamaan sekä mustia että Amerikan alkuperäisasukkaita yhdellä kertaa.
Phillips sai pikkupojan peliasusta aiheen pitkään vuodatukseen amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan rasistisesta historiasta ja systemaattisesta rasismista. Hänen mielestään NFL:n olisi pitänyt jo aikoja sitten vaatia Kansas City Chiefs (”Kansas Cityn päälliköt”) -joukkuetta muuttamaan nimensä, kuten Washington Redskins (”punanahat”) joutui tekemään. Myös kaikki fanien käyttämät, intiaaneihin viittaavat asut ja eleet, kuten tomahawk-kirveen iskua jäljittelevä kädenliike pelikatsomossa tulisi ehdottomasti kieltää.
Meikki käy, kasvomaali ei
Rasismikohu oli sitä myöten valmis ja sosiaalisessa mediassa alkoi ankara vääntö siitä, oliko pikkupoika syyllistynyt rasismiin vai ei. Joidenkin mielestä oli, kun taas toiset olivat sitä mieltä, että antakaa pojan pukeutua peliin miten haluaa.
Fox News -uutiskanavan toimittaja Jesse Waters naureskeli, että nykymaailmassa pojat voivat käyttää meikkiä ja kaikki lapset voivat vapaasti valita sukupuolensa, mutta eivät nähtävästi sitä, missä asussa tai kasvomaalissa haluavat mennä katsomaan peliä.
Monet kommentoijat kehottivat pojan vanhempia nostamaan Amerikan tyyliin suurinumeroisia vahingonkorvauskanteita kaikkia häntä rasistiksi solvanneita vastaan. Muutama vuosi sitten Nick Sandmann -niminen nuori mies joutui tahtomattaan sotketuksi median nostamaan intiaanikohuun. Lopputulos oli se, että CNN-uutistoimisto joutui maksamaan nuorelle miehelle miljoonakorvaukset.
Pojan äiti: ”Lopettakaa jo!”
Pojan äiti kirjoitti Facebookin viestin, jossa hän pyysi jättämään poikansa rauhaan. Lisäksi äiti kertoi, että itse asiassa hänen poikansa on alkuperäiskansan jäsen. Tämän jälkeen media tutki asiaa ja sai selville, että pojan isoisä istuu kalifornialaisen chumash-heimon valtuustossa.
Kaikille toimittajille tämä tieto ei riittänyt pikkupojan jättämiseksi rauhaan. Urheilutoimittaja ja journalismin opettaja Kevin Blackistone – joka on myös saanut mustien toimittajien yhdistyksen journalistipalkinnon – otti yhteyttä chumash-heimoon kärttääkseen heiltä virallisen kannanoton rasismikohuun.
Alkuperäistä Deadspinin juttua on myöhemmin päivitetty chumash-heimon vanhimpien kannanotolla, jossa todetaan, että heimon jäsenten tekemiset ovat heidän oma asiansa, mutta heimo ei virallisesti suosittele käyttämään sulkapäähinettä osana ”naamiaispukua”. Päivitys on laitettu jutun alkuun, ikään kuin se olisi alun perinkin ollut toimittajan närkästymisen perusteena.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kevin Blackistone Nick Sandmann Jesse Waters amerikkalainen jalkapallo Carron J. Phillips Deadspin cancelointi Blackface rasismikohu Woke-ideologia Viharikos maalittaminen Sulkapäähine Intiaanit Kulttuurinen omiminen Antirasismi Rasismi Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valkoinen koulupoika potkittiin kuoliaaksi Las Vegasissa – mustat tubettajat ihmettelevät miksi media ei puhu rasismista

16-vuotias kuoli veitseniskuihin Ranskassa – viranomaiset vaikenevat tekijöiden motiiveista

Tyttöä puukotettiin jumppasalissa – amerikkalaisäiti haastaa koulun oikeuteen koska opettajat eivät estäneet

Vigelius: Rasismin käsite inflatoituu, koska sitä havaitaan joka paikassa – makeisissa, riisissä, lautapeleissä, tiernapojissa, sombreroissa, pesukarhuissa, burkhan kritisoinnissa, lipuntarkastajissa

Rasismikohu USA:ssa – koulu pyysi anteeksi kuvaa kuraisesta lumiukosta

Kulttuurien sota kiihtyy USA:ssa: Trumpin kannattajat saivat tarpeekseen wokesta ja perustivat oman nettikaupan

Seksistiset pilvenpiirtäjät, matematiikan valkoinen ylivalta, koululaisten ilmastolakot – viime aikojen länsimainen kulttuurivallankumous alkoi tieteeksi naamioidusta aktivismista

Vasemmistolaiset poliitikot innostuivat maalittamaan somekirjoittajaa

Ultra Bran entinen laulaja ottaa etäisyyttä taiteilijoiden ”äänekkään vähemmistön” woke-ajatteluun
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää