

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE
CNN-uutistoimisto pääsi sovintoon amerikkalaispojan kanssa, jonka se leimasi häiriköksi ja rasistiksi
MAGA-lippalakkia käyttänyt, maailmalle levinneen uutisen aiheeksi joutunut poika vaati CNN:lta jopa 275 miljoonan dollarin korvauksia. Oikeuteen asti ei kuitenkaan tarvinnut mennä.
Uutistoimisto CNN vahvisti tammikuussa, että se on saavuttanut sovinnon amerikkalaisen koulupojan Nicholas Sandmannin kanssa.
Sandmann päätyi vuosi sitten tahtomattaan maailmanlaajuiseen julkisuuteen, kun amerikkalaiset tiedotusvälineet levittivät videopätkää, jossa Sandmann seisoo hymy huulillaan Amerikan alkuperäisväestöön kuuluvan, intiaanirumpua soittavan vanhan miehen edessä. Kohtaaminen sattui Washingtonissa, jossa oli tuolloin meneillään mielenosoitus.
Sandmann käytti Donald Trumpin presidentinvaalikampanjasta tuttua punaista MAGA-lippalakkia, joten tiedotusvälineet päättelivät amerikkalaispojan kavereineen häiriköivän ja nöyryyttävän vanhaa intiaanimiestä.
Väärä tieto levisi hetkessä Eurooppaan
Tosiasiassa amerikkalaispojan tarkoituksena ei ollut toimia epäkunnioittavasti intiaania kohtaan, minkä hän on myöhemmin myös vahvistanut omilla lausunnoillaan.
– En pyrkinyt mihinkään vuorovaikutukseen tämän mielenosoittajan kanssa. En edes puhunut hänelle. En tehnyt käsieleitä tai muitakaan aggressiivisia liikkeitä. Ollakseni rehellinen, olin järkyttynyt ja hämmentynyt siitä, miksi hän oli lähestynyt minua, Sandmann itse kommentoi myöhemmin CNN:lle.
Väärää tietoa oli kuitenkin jo levinnyt julkisuuteen ja tapauksesta uutisoitiin laajasti myös Euroopassa.
Helsingin Sanomat lähti heti kierroksille
Helsingin Sanomat otti aiheesta kaiken irti jo ensimmäisessä, amerikkalaisiin lähteisiin perustuneessa jutussaan. Lehti kirjoitti: ”Video on järkyttänyt Yhdysvalloissa, koska se kertoo poliittisesta ilmapiiristä. Pojat tukeutuvat muuri-huudoillaan ja lippalakeillaan presidentti Donald Trumpin nostattamaan joukkohurmokseen ja vihaan, vaikka eivät ole edes äänestysiässä. Mikään vähemmistöryhmä ei ole ollut tarpeeksi haavoittuva välttyäkseen joutumasta Trumpin pilkan kohteeksi: muslimit, vammaiset, seksuaalisen ahdistelun uhrit.”
Helsingin Sanomat vetää omat johtopäätöksensä aineistosta, vaikka tapauksen taustoja on Suomesta käsin vaikea selvittää.
– Poikien käytöstä Phillipsiä kohtaan on vaikea kuvailla muuksi kuin puhtaaksi ilkeydeksi. Muuta motiivia ei ole kuin puolustuskyvyttömän miehen nöyryyttäminen joukolla, Helsingin Sanomat väittää.
CNN joutui kaivamaan kuvettaan
Sandmann vaati lakimiestensä välityksellä CNN:lta 275 miljoonan dollarin korvauksia virheellisen uutisoinnin aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Oikeudenkäynniltä siis vältyttiin, kun CNN ilmoitti, että tapaus on sovittu.
Amerikkalaisen uutistoimiston uskotaan sovinnon yhteydessä maksaneen Sandmannille suuren korvauksen, jonka loppusummasta ei kuitenkaan ole tietoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Project Veritas teki kohupaljastuksia CNN:n räikeästä puolueellisuudesta: mediayhtiö ajaa tarkoituksellisesti Trumpille virkasyytettä

Hesari julkaisi diktatuurin propagandaa, joka oli liian sakeaa jopa Iikka Kivelle – kolumnisti otti protestiksi loparit

Chemnitzin taposta jo vuosi – HS jatkaa yhä valeuutisten levittämistä “ihmisjahdista”

Ronkainen: Vaalivaikuttamisesta huolestunut Yle lankesi omaan ansaansa – “Päätoimittajan kannattaisi lopettaa ufojen bongailu ja keskittyä johtamiseen”

Hesarin harkintakyky petti taas: Vertasi Suomeen saapuvaa Donald Trumpia sikaan – Nyt-liitteen esimies: ”En jättäisi julkaisematta, tarkoitus oli saada ihmiset ajattelemaan”

Hesarin totuuden torvi raikaa kautta valtakunnan – median omistus siirtyy saman suvun taskusta toiseen
Viikon suosituimmat

Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Facebook ilmoittaa perussuomalaisten Keski-Suomen piirin sivujen sulkemisen syyksi, että piiri tekeytyisi toiseksi organisaatioksi ja ei noudattaisi Facebookin yhteisönormeja

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.
Uusimmat

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta

Tavio: Puolustusteollisuuden start-upeja lisättävä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää