

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisi joutuu aloittamaan yt-neuvottelut – Purra: Poliisille 830 miljoonaa, kehitysapuun 1 200 miljoonaa
Miten voi olla mahdollista, että sisäisen turvallisuutemme tärkeimmät toimijat joutuvat vuodesta toiseen hattu kourassa anelemaan muutamia kymmeniä miljoonia, samalla kun miljardi jonnekin muualle on pieni raha? Riikka Purra kysyy.
Eduskunnan valiokunnat ovat viime viikkoina käsitelleet valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023—2026.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille kehyskauden rahoituksen merkittävät puutteet sisäisen turvallisuuden toimialalla, erityisesti poliisissa ja pelastustoimessa. Purran johtama hallintovaliokunta antoi asiasta yksimielisen lausuntonsa tänään.
– Vuodesta toiseen erityisesti poliisi ja pelastustoimi kertovat rahoituksen ongelmista, esimerkiksi kasvavien ICT- ja toimitilamenojen vuoksi. Rahoitus on lyhytnäköistä, ja joka vuosi vaaditaan erityisiä temppuja, että esimerkiksi poliisi saa lisäbudjeteista rahaa. Samaan aikaan ne ongelmat, joihin poliisin odotetaan vastaavan, pahenevat, Purra sanoo.
– Tänä vuonna tilanne on entistäkin lohduttomampi erityisesti Venäjän toiminnan vuoksi. Poliisi ja muut sisäisen turvallisuuden viranomaiset ovat ensimmäisiä toimijoita, jotka ottavat mahdolliset häiriöt ja esimerkiksi hybriditoimet vastaan, Purra sanoo.
Kyse on arvovalinnoista
Poliisi ei saanut esittämiään pysyviä tasokorotuksia, jolla olisi varmistettu nykytasoinen poliisitoiminta myös ensi vuodesta eteenpäin. Viime lokakuussa surkean tilanteen hetkeksi pelasti viime tingassa saatu 30 miljoonaa hallituksen neljännestä lisäbudjetista.
– Poliisin määrärahat ovat ensi vuodelle alle 830 miljoonaa. Samaan aikaan hallitus käyttää joka vuosi esimerkiksi yli 1 200 miljoonaa kehitysapuun. Miten voi olla mahdollista, että sisäisen turvallisuutemme tärkeimmät toimijat joutuvat vuodesta toiseen hattu kourassa anelemaan muutamia kymmeniä miljoonia, samalla kun miljardi jonnekin muualle on pieni raha? Purra kysyy.
– Poliisi joutuu sopeuttamaan toimintaansa eli suomeksi aloittamaan yt-neuvottelut. Mikäli tämä ei ole hallituksen tahto tällaisena aikana, toimikaa ja huolehtikaa poliisin resursseista.
Poliisi ei suoriudu tehtävistään
Purra muistuttaa, että poliisi ei edes tällä hetkellä suoriudu tyydyttävästi nykyisistä normaaliajan tehtävistään.
– Resurssivaje näkyy kenttä- ja hälytyspartioiden kasvavissa hälytysvasteajoissa ja hälytystehtävien priorisointina. Kaikkeen ei voida reagoida eikä varsinkaan säällisessä ajassa. Henkilöstön työuupumus ja työtaakka ovat kasvaneet merkittävästi. Kun poliisi keskittyy vakavien rikosten selvittämiseen, päivittäisrikosten tutkinta ja niin kovin paljon juhlapuheissa kuuluva ennalta estäminen heikkenevät entisestään. Tutkinta-ajat pidentyvät ja selvitettyjen rikosten määrä vähenee, Purra luettelee.
Purran mukaan tämä kaikki vaikuttaa myös kansalaisten luottamukseen.
Rikosten selvitysprosentit ovat laskeneet jo pitkään ja ovat osin huomattavan alhaisia, esimerkiksi omaisuusrikosten selvitystaso on viime vuosina ollut vain 36—37 prosenttia. Rikosten tutkinta-aika on keskimäärin yli 140 vuorokautta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hälytystehtävät tärkeysjärjestys määrärahat henkilöstö resurssit verovarat valtion talous Riikka Purra Sisäinen turvallisuus perussuomalaiset Poliisi Rikollisuus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallinto-oikeudet ruuhkautuneet ulkomaalaisasioista – hallitus tunnistaa ongelman, mutta jatkaa ideologia edellä

”Oh Yeah, mehän ollaan kuin Ruotsissa” – tapon yrityksestä syytetty gangstaräppäri kehuskelee poliisin tallenteella

Immonen: Hallituksen ryhdyttävä toimiin lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi – ”Tilanne on täysin sietämätön”

Koponen huolissaan nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä: Hallitus sivuuttaa poliisien ja opettajien hätähuudot

Poliisin selvitys: Alaikäisten tekemien väkivaltarikosten määrä kasvanut hälyttävästi – ulkomaalaistaustaisilla kolminkertainen yliedustus tilastoissa

Perussuomalaiset julkisen talouden suunnitelmasta: Hallitus vieraantunut suomalaisten arjesta – valtion menoja on priorisoitava ja veroja laskettava

Kehitysapu on tehotonta, veronmaksajilta kerättyjä miljardeja valuu korruptioon – perussuomalaiset vaatii nykyisestä kehitysapumallista luopumista
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.

New Yorkin poliiseja heiteltiiin jääkimpaleilla ja kivillä, kahdelle vakavia vammoja – muslimipormestari raivostutti poliisiliiton vähättelemällä väkijoukon hyökkäystä virkavaltaa vastaan
New Yorkissa riehui tuikea lumimyrsky, joka toi puoli metriä lunta kaupungin kaduille. Manhattanilla väkijoukko innostui lumisotaan, joka lähti lapasesta. Poliisi tuli rauhoittelemaan tilannetta ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Pormestari vähätteli välikohtausta - ja pian sukset olivat taas ristissä muslimipormestarin ja virkavallan välillä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää












