Presidentti Macronin suosio syöksykierteessä pröystäilevän elämäntyylin vuoksi

10.07.2018 |18:37

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin suosio on pudonnut kesällä rajusti, ollen heinäkuussa enää vain noin 33 prosenttia. Macronia nimitetään ”rikkaiden presidentiksi”. Veronmaksajien rahaa palaa rajusti pröystäilevään elämäntyyliin.

Politico-lehti listaa Macronin rahareikiä. Hän on esimerkiksi kuluttanut ulkonäkönsä ehostukseen kolmessa kuukaudessa 26 tuhatta euroa. Versailles’n palatsin pienirtaimiston uusiminen maksoi ranskalaisille puoli miljoonaa euroa.

Vaikka Macron ei veronmaksajien luottokortin vinguttelussa liiemmin osoita kärsivällistä pidättyväisyyttä, hän vetosi ranskalaisten kärsivällisyyteen. Hän kertoi tehtyjen uudistusten näkyvän viiveellä rahvaan elintasossa.

Macronilla omalaatuinen eurovaalikampanja?

Kriitikoiden mielestä presidentti toimii tällä tavoin tarkoituksella: hän haluaa kosiskella porvareiden ääniä tulevissa europarlamenttivaaleissa. Heidän mielestään tästä toiminnasta kielii esimerkiksi se, kun hän kesäkuussa kertoi sosiaalietuuksien maksavan valtiolle maltaita.

Macronin kohtaama oppositio on heiveröistä, eikä hänen tarvitse pelätä joutuvansa kilpailemaan asemastaan. Politicon mukaan hänen romahtanut kansansuosio sen sijaan voi tuoda pettymyksen ensi kevään eurovaaleissa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää