Presidentti Sauli Niinistö Ylen vaalitentissä: ”Minä en kannata liittovaltiota”

15.01.2018 |21:52

Presidentti Sauli Niinistö korosti Ylen vaali-illan puheessaan Euroopan Unionin turvallisuuspoliittista roolia. Niinistö totesi puheessaan, että ei kuitenkaan halua unionista liittovaltiota. Valittavaksi voi kuitenkin lähitulevaisuudessa tulla joko liittovaltio tai euroero.

– Haluan, että Euroopan Unioni olisi turvallisuusyhteisö, joka voisi kertoa meille eurooppalaisille, että unioni pitää huolen turvallisuudestanne terrorismia vastaan, kriisejä vastaan, jopa sotaa vastaan, Niinistö sanoi.

Suomalaisten enemmistö ei kannata sotilaallista liittoutumista eikä Euroopan Unionin kehittymistä liittovaltioksi. Niinistö seuraili puheessaan yleistä mielipidettä.

– Minä en kannata liittovaltiota enkä sotilasliittoa, eikä tämä sitä vaadi, vaan tämä vaatii yhteistä tahtoa, eurooppalaista yhteistä tahtoa, Niinistö sanoi.

Suomen linja Euroopan unionissa on ollut liittovaltiokehitystä ja yhteisvastuun lisäämistä vastaan, ja Niinistön toteamus on hallituksen linjan mukainen. Suomi voi kuitenkin ajautua tilanteeseen, jossa tätä linjaa ei enää voi jatkaa.

Jos Saksa saa keväällä uuden liittovaltiomyönteisen hallituksen, on se Ranskan kanssa valmis ajamaan euromaita kohti yhä syvenevää liittoa. Silloin Suomi voi joutua T-risteykseen, josta on vain kaksi tietä: joko Suomi menee muiden mukana kohti liittovaltiota ja kasvavaa yhteisvastuuta, tai sitten se eroaa unionista tai ainakin yhteisvaluutasta.

T-risteyksestä on aiemmin puhunut erittäin EU-myönteinen Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Niinistö tulee tähän risteykseen sammutetuin lyhdyin. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sen sijaan on selkeästi vaatinut tiekarttaa ulos eurosta.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
5.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
10.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää